perjantai 16. elokuuta 2019

Petina Gappah Muistojen kirja – Kertojana murhasta syytetty Memory, zimbabwelainen albiinonainen

Petina Gappah. Muistojen kirja. 
On aina erityisen hienoa, kun Keltaisessa kirjastossa julkaistaan kirjailijoita, jotka eivät ole länsieurooppalaisia tai pohjoisamerikkalaisia. Ja ovat kaiken lisäksi naisia. Pidän Keltaisesta kirjastosta siksikin, että se yksi omista globetrottereistani ja ihmisoikeuksien puolella. Ja siksi, että se julkaisee zimbabwelaisen Petina Gappahin Muistojen kirja -kaltaisia kirjoja.

Miten voisin ilman kirjallisuutta tuntea edes aavistusta siitä, millaista on albiinona syntyneen köyhän zimbabwelaisnaisen elämä? Tai millaista on asua vuosia vankilayhteisössä ja pitää olotilaa lohdullisena? Tai miten politiikka, muuttoliike, taloussuhdanteet ja taikausko voivat vaikuttaa yhden pienen tytön elämään eteläisessä Afrikassa?

Albiinotytön, ja kirjan edetessä naisen, nimi on Mnemosyne eli Memory. Shonan kielessä – se on Memoryn lapsuuden kieli – asenteet ja asema ilmaistaan substantiiviluokissa. Memory on murungudunhuna, musta nainen, jota leimaa dunhun, naurettavuuden ja teeskentelyn aavemainen valkoisuus.

Albiinon katse voi tappaa. Tällaista taikauskoa Memoryn yhteisössä liitetään värittömiin. Siksipä Memory käyttää suurimman osan ajastaan yritykseen olla näkymätön. Edes myöhemmin asuessaan Lontoossa hän ei sulaudu väkijoukkoon.

Olisin voinut ottaa Whizin (kierot) silmät, Lavinian ontumisen ja lisätä siihen vielä Nhaun arven ja Juopon puhetavan, jos olisin saanut iholleni hieman väriä.

Memory viettää lapsuutensa kahden huoneen talossa Hararen Mufakossa osoitteessa Mharapara Street 1468. Yhdeksänvuotiaana vanhemmat myyvät hänet valkoiselle miehelle. Kirjan alussa Memory odottaa vankilassa oikeuskäsittelyä, jossa häntä syytetään kasvatti-isän murhasta.

Memoryn tarina hypähtelee vankilasta vanhempien ja sisarusten luokse Mharapara Streetille, kasvatti-isän Summer Madnessin kartanosta Lontooseen. Vaikka siirtymiä on paljon, niitä on vaivaton seurata. Kysymykseen Memoryn syyllisyydestä vastataan vasta loppupuolella – Gappah tietää, mistä tarinan jännite syntyy.

Memoryn lapsuudessa Mharapara Streetille ei ollut auringonvalolta suojaavia jakandroja tai liekkipuita. Pieni tyttö osaa ulkoa lasten leikit ja laulujen sanat, mutta ei voi niihin osallistua.

Mharapara Streetille kotiutunut kristillisyys ei estä asukkaita uskomasta esi-isiin ja taikoihin, joiden tehtävä on suojella onnettomuuksilta, murheilta ja sairauksilta. Niiden avulla meediot voivat vaihtaa ihmisen sukupuolta ilman leikkauksia tai hormonihoitoja. Tehdä kaikkea muuta, paitsi muuttaa albiinon ihon edes hitusen tummemmaksi.

Kasvatti-isän Lloydin koti, Summer Madnessin kartano, on Mharapara Streetin vastakohta. Mharapara Streetillä sykki arjen sinfonia – kaikki inhimillinen oli yhteisön omaisuutta. Summer Madnesissa doorialaisten pylväiden keskellä ei äänikään värähdä. "Kartanoissa kärsitään murheista jopa enemmän kuin pölyisillä kaduilla, koska siellä niille on liikaa tilaa", Memory epäilee.

Kasvatti-isä tarjoaa Memorylle yläluokan brittiläisen sivistyksen ja elitistisen koulutuksen. Valkoisen miehen ja nuoremman albiinonaisen yhteiselo herättää tietysti ihmetystä. Haasteista huolimatta heille rakentuu lämmin ihmissuhde. Joka päättyy siihen, kun Lloyd löydetään kuivapesulasta murhattuna.

Oikeudessa Memoryä epäillään olleen Lloydin omaisuuden kavaltanut rakastajatar. Oikeuskäytäntö noudattaa kaikkia tunnettuja rasistisia ja seksistisiä ennakkoluuloja varallisuudesta, sukupuolesta ja rodusta. Memoryn tilannetta ei auta se, että Zimbabwen oikeuslaitos kieltää lapsikaupan olemassaolon.
Talouskriisikin vaikuttaa oikeuslaitoksen toimintakykyyn. Kuolemaantuomittujen oikeudenkäynnit pitkittyvät, koska maasta puuttuu pyöveli!

Gappahin kirja on poliittinen kaikilla tasoilla. On ihan pakko tuntea feminististä inhoa siitä, että  Zimbabwessa(kin) lehmän varastamisesta saa vankeustuomion – raiskaamisesta selviää sakoilla. Toisaalta korruptioon ja kavallukseen syyllistynyt naisvanki voi laittaa olympialiikkeen polvilleen – eikä tunne siitä katumusta. Rikkaiden valkoisten rahat ovat peräisin uuden talouden timantti- ja teräskaupoista. Vastaitsenäistyneessä maassa kaikki värilliset eivät tätä sulata. Poliittisten ja taloudellisten ongelmien takia muuttoliike on eteläisessä Afrikassa laajaa. Gappahin Zimbabwe tuntuu enemmän sulatusuunilta, kuin perinteisessä mielessä kansallisvaltiolta.

Memory saa kiittää tarinansa kertomisesta toista naista. Amerikkalainen journalisti kiinnostui afrikkalaisalbiinon tapauksesta ja pyysi Memoryä kirjoittamaan tarinansa muistikirjaan.

Muistojen kirjassa on monia käänteitä. Niistä yllättävimpiä on muistojen kuperkeikka:

Miten voi aloittaa elämänsä uudelleen, kun on saanut tietää, että kaikki mitä piti totena olikin jotain muuta?
Kuinka voi alkaa ymmärtää elämäänsä uudelleen?

Kaikesta tästä Gappah kirjoittaa kirkkaasti ja sydämellisesti. Hurjaa aihetta on lähestytty hygieenisesti, karmimiskynnys ei missään kohti ylity eikä julmuus nosta silmiin vihankyyneleitä – tässähän edesmennyt Toni Morrison oli mestari.

Oikeastaan päinvastoin: Lopussa Gappah tarjoaa lukijalle lohtua ja Memorylle selityksiä selittämättömälle. Ne ylittävät odotukseni, sillä kolonialismin, kansanvaellusten, taikauskon ja ihmismielen syövereistä löytyy kirouksia, joita ei länsimaalainen lukija välttämättä olisi omin aivoin kyennyt päättelemään.

Muistojen kirja oli aiheeltaan hyvin suuri kirja. Ilmestyessään se kuitenkin noteerattiin hillitymmin kuin hurjan aiheen perusteella olisi uskonut. Jos Gappah olisi kertonut tarinansa rosoisemmin ja villlimmällä otteella uskon, että Memoryn tarinasta olisi voinut tulla ainakin ilmestymisvuotensa puheenaihe.

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä tosi paljon, varsinkin siitä lempeästä näkökulmasta. Memory oli sellainen, lempeä.

    VastaaPoista
  2. Memory tosiaan oli lempeä, ja se oli minusta yllättävää. Mutta myös voimaannuttavaa pakko sanoa.

    VastaaPoista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.