 |
| Christiane Rochefort. Soturin lepo. |
– Voinhan minä loppujen lopuksi uhrata yhden päivän miehelle, joka on juuri tappanut itsensä., järkeilee nuori opiskelija Geneviève. Ja päättää pikapäissään omistaa alkoholistille nimeltä Renauld Sarti aika monta lisäpäivää.
Niin nopeasti syttyy pahaa tekevä rakkaus, jota Rochefort kuvailee "Lämmin eläin on asettunut vatsaani muutama minuutti sitten ja nyt se vie kaiken tilan, peto laajenee..." Genevièven pelastama Renauld Sarti ei valitettavasti ole millään mittapuulla pelastajattarensa arvoinen.
Christiane Rochefortin Soturin lepo -romaani on saanut nimensä monologista. Siinä Renaud kuvaa suhdettaan Genevièveen:
Rakkaus on se mikä on mahdotonta. Minä olen hyvin väsynyt. Lepää. Sinä olet soturin lepo, väsyneen soturin, pelkurimaisen soturin lepo: Pyhä äiti, joka suojelet kaikkia luopioita, armahda minua. Minä tahdon nukkua, kuolla, ja siinä systeemissä nainen on paras. Rakkaus on tuskaton kuolema.
Soturin lepo on Rochefortin esikoiskirja vuodelta 1958. Sen teemoja ovat alkoholismi, manipulointi, itsetuhoisuus ja luokkayhteiskunta. Kirja kertoo varakkaampien piirien naisen seksuaalisesta riippuvuudesta rappioalkoholistiin.
Mielipiteeni tästä kirjasta on yksiselitteisesti se, ettei ranskalainen kirjallisuus olisi menettänyt mitään, jos Rochefortin Soturin lepo olisi jäänyt julkaisematta. Keltaisen kirjaston kustantaja olisi voinut miettiä tarkemmin, keitä (nais)kirjailijoita se nostaa sarjaansa. Oli pitkästyttävää, ja valitettavasti myös säälittävää, lukea nuoren naisen puuduttavaa monologia yksipuolisesta rakkaudesta.
Mitä tulee tarinaan, näitä asioita romaanissa tapahtuu:
Soturin lepo jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kuvaa Genevièven intohimoista, vastarakkautta vaille jäävää rakkautta ja hänen nöyrtymistään yhä syvemmälle Renaudin oikkujen edessä.
Nuori nainen ylittää kaikki rappion rajapyykit."Jotkut ihmiset näkevä pahoja unia. Minä elän pahat uneni."
Mies sai itsemurhayrityksestä palkakseen leppoisan elämän, elättäjän, asunnon, viinatrokarin ja kaikkeen valmiin rakastajattaren. Kiitokseksi mies poistaa naiselta menneisyyden ja tulevaisuuden ja jättää vain säälittävän nykyhetken.
Ensimmäinen luku päättyy Genevièven romahdukseen, hylkäämiseen ja huolestunut äiti pelastaa tyttärensä parantolaan.
Toisen osan alussa henkisesti epävakaa Renaud tunnustaa rakkautensa ja pariskunta juonii Genevièven ulos sairaalasta. Geneviève tulee jopa raskaaksi.
Pystyykö Geneviève ryhdistäytymään ja heivaamaan niljakkeen, oli ainakin minulle ainoa kiinnostava syy lukea tämä kirja.
Olen polttanut sillat takanani. Olen kaivanut maan jalkojeni alta. Ei ole hyvä kääntyä katsomaan raunioita, en tiedä enää minne olen menossa.
Lopputapahtumien perusteella ei ole itsestään selvää, miten ensimmäisen kappaleen tulkitsee.
Soturin lepo herätti ilmestyessään vuonna 1958 pahennusta seksuaalisuuden kuvauksella. Aika kesyä sekin on nykylukijalle. Vähän kuin yrittäisi järkyttyä Alberto Moraviasta vuosien päästä. Ei onnistu enää.
Aikanaan moderni aihe ei valitettavasti tarkoittanut kekseliästä kerrontaa. Kirja on täynnä tylsää dialogia ja Genevièven melodramaattista paatosta – vain huutomerkit puuttuvat.
Jotakuta saattaa kiinnostaa hullu ensirakkaus ja hyväksikäytön mahdollisuus. Minua ei. Kirja on henkistä bulimiaa ja naiskuvaltaan mitätöivä. Rochefort oli hyvin luokkatietoinen, joten siksikään en yhtään ymmärrä hänen motiivejaan.
Soturin levosta on tehty elokuva ja sen katsoisin kyllä. Näytellen voi välittää pakkomielteitä ja seksuaalista värinää Rochefortin melodramaattista kerrontaa paremmin. Jospa tarina nousi silloin tasolle, jolle se ei kirjoitettuna yltänyt.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.