tiistai 26. toukokuuta 2020

Saul Bellow Yhä useamman sydän pettää – Mikä kaikki voi naisissa miehiä kiinnostaa

– Mietin vain, millaista elämä olisi ollut, jos minulla olisi ihmisiin nähden samanlainen lahja kuin kasveihin, sanoo Saul Bellowin Yhä useamman sydän pettää -kirjan toinen tärkeä henkilö Benn Crader, maineikas kasvitieteilijä.

Saul Bellow. Yhä useamman sydän pettää.

Kasvitieteilijä Benn hallitsee luonnon, mutta ei rakkautta. Sydänasioista hän yrittää tehdä selkoa sisarenpoikansa Kennethin kanssa. Valitettavasti myöskään Kenneth Trachtenbergin erityisalaa eivät ole naiset vaan venäläinen kirjallisuus. Miesten välinen suhde on myös jonkinlainen riippuvuussuhde, sillä kummallakaan ei ole kirjassa muita ystäviä. 

Kennethin ja Bennin juutalainen suku tulee Venäjältä ja Kenneth emigroitui Amerikkaan Pariisin kautta. Sekä Benn että Kenneth ovat akateemisia hahmoja, sellaisia Bellowin kirjoista tuttuja.

Benn esitellään huipputiedemiehenä, eräänlaisena ylimyskastin jäsenä ja supervallan nerona, jonka olemuksen kruunaavat fyysinen kookkaus ja häntäheikin kyvykkyys. 

Kiltti Kenneth on "vaaleansinisen auran ympäröimä mies". Näin kuvailee Kennethiä Tracey, jonka kanssa hänellä on lapsi, mutta joka ei halua Kennethin kanssa naimisiin. Kenneth on jotenkin vinksahtaneesti kiinnostuneempi enosta kuin itsestään, lapsestaan tai rakastamastaan lapsen äidistä. "Viehättävä eno on todellinen resurssi", Kenneth toteaa.

Benn ja Kenneth kuuluvat joutavaan ja joutilaaseen luokkaan, jolta liikenee paljon aikaa keskustelemiseen. Yhä useamman sydän pettää -kirjaa kuvaakin osuvasti takakannesta löytyvä arvostelusitaatti. Sen mukaan Bellowin kirja "ei niinkään ole romaani kuin postmodernin ajan rakkauden anatomiaa...lörpöttelevä kirja". 

Bellow keskittyy kirjassa ensisijaisesti henkilöihin ja hyvin vähän tarinan kasvattamiseen. Sivu toisensa perään eno ja sisarenpoika jutustelevat rakkauselämän käänteistä ja elämänsä naisista teemalla "vuosisadan ajan rakkaus on tehnyt meistä hölmöjä". Kirja muistuttaa, minkälaisia typeryyksiä fiksuimmatkin ihmiset voivat tehdä ihmissuhteissa. 

Bennin naissuhteet ovat osoittautuneet sotkuisiksi miehen ensimmäisen vaimon Lenan kuoleman jälkeen. Bennillä on erikoisia addiktioita ja haasteita seikkailla kasvien ja ihmisten maailman välillä: – Kasvitieteellisesti ei voi sanoa, mikä on rumaa ja mikä kaunista, koska kullakin lajilla on omat mieltymyksensä.

Sana lörpöttely kiteyttää ytimekkäästi myös sen, miksi en yhtään pitänyt Bellowin kirjasta. Kirja on loputonta jaarittelua löyhällä juonella – rakkausaiheisiin diskursseihin ja naissukupuoleen löytyy loputtomasti variaatioita: 

..."Sydänkin voi olla sofisti." "Voitko rekonstruoida keskustelusi? " "Rakkaudella ihminen tunkeutuu olemisen essenssiin."...

Yhä useamman sydän pettää oli rasittava, ärsyttävä ja ennen kaikkea tylsä kirja. En ymmärrä, miksi sivistyneet miehet eivät kykene muuhun, kun pilkkomaan naisia tuhannesosiin. Loppuhuipennuksena sattui skitsopsykologinen (!) käänne, jonka aiheutti Psykon katselu liian leveäharteisen naisen kanssa.

Lisäksi mahtaileva kasvitieteilijä osoittautui pelkuriksi. Toivon, että silloin sisarenpoika sai hankittua edes uuden ystävän, sillä enosta jäivät jälkeen vain Helsingissä asuvan professorin yhteystiedot.

Kirjassaan Bellow halusi varmasti olla satiirinen, tragikoominen tai jotain vastaavaa. Vaikka sanasto oli ihailtavan runsasta, se jäi kauaksi sukkelasta verbaaliakrobatiasta. Minusta Bellowin kieli on elämästä vieraantunutta ja rönsyilee oudolla logiikalla varustettuja kielikuvia tyyliin "Vedämme perässämme omia päämääriämme kuin merilevään sotkeutuvia äyriäisiä".

Minulle Bellowin kirjojen lukeminen tuntuu useimmiten laahustamiselta. Ei olekaan ihme, että Bellow on kirjailija, jonka kirjat saattavat esiintyä useimmin Näitä kirjoja en haluaisi Isoon K:hon -listallani.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kazuo Ishiguro Haudattu jättiläinen – Mystinen vaellustarina, joka on kadonneiden muistojen jäljillä

Kazuo Ishiguron mystinen fiktio ja palkittu fantasiaromaani Haudattu jättiläinen herättää henkiin muinaiset Britteinsaaret. Eletään rautakautta, suurten ritarien jälkeistä aikaa, ikävystyneiden jättiläisten ja mielivaltaisten lohikäärmeiden aikakautta.

Kazuo Ishiguro. Haudattu jättiläinen.
Kazuo Ishiguro. Haudattu jättiläinen.

Kuningas Arthur on kuollut, roomalaiset ovat poistuneet Brittein saarilta. Saarivaltakunnassa vallitsee hetkellinen rauha, kun brittien ja saksien väliset sodat ovat ohi. Eletään myöhäistä ritariaikaa ja kyläläiset luottavat edelleen henkiin, haamuihin, keijuihin ja näkyihin.

Haudatussa jättiläisessä on outo, levoton ja odottava, tunnelma. Ihmiset vaikuttavat  noidutuilta, lamaantuneilta ja varsinkin muistamattomilta. Niin myös Ishiguron tarinan päähenkilöt, iäkäs pariskunta, mahdollisilta nimiltään Axl ja Beatrice.

Vallitsee kollektiivinen muistinmenetys, josta kaikki kärsivät yhtä lailla. Ihmisten muistot ovat kadonneet sakeaan sumuun, joka on hiipinyt mieliin kuin usva marskimaiden ympärille. Haluaako Ishiguro saada meidät miettimään, millaista olisi elää ja millaiseksi maailma muotoutuisi ilman muistoja?

Axl ja Beatricekin elävät unen kaltaisessa tilassa, kuin huumattuina. Pariskuntaa vaivaa tunne, ettei kaikki ole kohdallaan. Olivatko he kaksi eläneet aina tällä lailla, yhteisön laitamilla?

Axlin ja Beatricen mielessä risteävät sodat ja rauniot, välillä taas mielikuvat urheasta ja uljaasta pojasta. Onko poika olemassa vai vain toteutumaton toive?

Vanha pariskunta lähtee pitkälle vaellukselle etsimään poikaansa. Aiheeseen sopivalla tavalla Ishiguron kerronta on unenomaista ja runollista. Pariskunta vaeltaa sumussa ja sateessa ohi kylien ja yli kukkuloiden. Väärään suuntaan kääntyminen olisi vaarallista. Se altistaisi eläinten ja yliluonnollisten voimien hyökkäykselle.

Axl kutsuu vaimoaan vain nimellä Prinsessa ja pariskunnan sanailu on kovin lempeää. Pariskunnan söpöilevä dialogi ja hoivalaitosmainen sanailu oli ärsyttävää ja vei liikaa huomiota tarinalta ja sen sanomalta.

Kuningas Arthurin valtakunnan raunioilla pariskunta kohtaa epäileviä ja julmia naapuriheimoja, eksyneitä sotureita, salamyhkäisen lautturin, pahanilkisiä munkkeja, keijuja ja henkiä, lapsisotilaan ja sir Arthurin vanhuuttaan rähjääntyneet ritarit.

Tärkein matkalla kohdattu henkilö on Arthurin legendasta tuttu Sir Gawain. Sir Gawainista on tehty hieman vanhuudenhöperö ja hieman koominen. Hänet pitää hengissä Arthurilta saatu erityistehtävä vapauttaa alue sitä terrorisoivasta lohikäärme Querigista. Oudolla tavalla Querigi liittyy jotenkin "sumuun".

Kun sumu hälvenee, joudutaan esittämään suuria kysymyksiä. Henkilökohtaisia, kuten oliko vuosikymmenet kestänyt rakkaus todellista vai itsepetosta? Kollektiivisia kuten haluammeko unohtaa, vaikka meillä olisi velvollisuus muistaa? Ja jos muistamme, löytyykö siitä syy rakastaa vai vihata?

Muistot kannattelevat meitä, mutta ne voivat olla myös vaarallisia. Muistojen kannattelemien tarinoiden kadotessa voi kadota syy kostaa tai siirtää viha suvussa seuraavalle.

Haudattu jättiläinen oli sikäli yllätyksellinen kirja, että vastoin odotuksia se ei ollutkaan paratiisimainen utopia vaan dystopia kyräilevästä maailmasta. Se rätisi kuin sytyslanka – kohta leimahtaa.

Vaikka Nobel-kirjailija Ishiguro on valinnut tarinalle jälleen kerran hieno aiheen, hän oli mielestäni Haudatussa jättiläisessä  heikoimmillaan. Lakoninen ja etäännyttävä tyyli toimi vähän liiankin hyvin eli sananmukaisesti.

Loppukohtaus eli se suuri muutos teki onneksi lopusta upean. Sillä ilman loppuhuipennusta Haudattu jättiläinen olisi ollut minulle aika valju kirja.

torstai 7. toukokuuta 2020

Hanya Yanagihara Pieni elämä – Kirja joka särkee sydämesi, älä aloita sitä kevein mielin

Hanya Yanagiharan Pieni elämä on mestariteos ja harvinaisen sydäntäsärkevä kirja ystävyydestä ja elämisen vaikeudesta. Se on kirja inhimillisen sietokyvyn rajoista ja lukijalle koettelemus lukemisen sietokyvyn rajoista.

Hanya Yanagihara Pieni elämä
Hanya Yanagihara. Pieni elämä.

Willem, Malcolm, Sophie, Jude, Richard, Andy. He kaikki kuolivat niin nuorina. Kolme ensimmäistä auto-onnettomuudessa viisissäkymmenissä. Jude itsemurhaan parin vuoden päästä, Andy kolmen vuoden kuluttua sydänkohtaukseen, Richard kaksi vuotta myöhemmin aivosyöpään. Lopulta jäivät jäljelle vain Harold, Julia ja JB.

Jude olisi voinut kuolla ensin ja monta kertaa. Juden jokainen elinvuosi oli oikeastaan ihme. Vauvana Jude olisi voinut kuolla, kun hänet hylättiin roskakasaan. Lapsena Jude olisi voinut kuolla väkivaltaan, pedofiliaan ja prostituutioon. Aikuisenakin Jude olisi voinut kuolla väkivallan uhrina, verenmyrkytykseen, viiltelyyn tai itsemurhaan.

Sinua kohdeltiin hirveällä tavalla. Sinä selvisit siitä. Ehkä...Kuolemassa ja kuolemassa. Kaikki me ollaan kuolemassa.

Pienessä elämässä on vaikea pitää elossa Judea, ihmistä, joka ei halua elää eikä uskalla luottaa. Ensin yritetetään vedota syyllisyydentuntoon, sitten uhataan, syytellään, anellaan.Ystävänä Jude oli kuitenkin ensiluokkainen.

Willem onnistui Juden kanssa parhaiten. Onnellisimmat vuodet taisivat olla noin neljästä-viiteenkymmeneen. Silloin parhaat collegekaverit ymmärsivät rakastavansa toisiaan. Tai ajattelen, että se oli syvää kiintymystä, jota Jude oli kaivannut koko elämänsä ja jota Willemillä oli antaa suojeluntarpeessa olevalle läheiselle. Jude oli fyysisesti vammainen ja sisäisesti reikäinen kuten Willemin nuorena kuollut veli.

Pienessä elämässä on muitakin henkilöitä kuin Jude ja Willem. Neljästä miehestä tuli kavereita Lispenard Streetillä, kun he olivat parikymppisiä opiskelijoita. JB oli aloitteleva taidemaalari, Malcolm opiskeli arkkitehdiksi, näyttelijän ammatista haaveileva Willem oli tarjoilija ja Jude opiskeli lakia.

Malcolmin, Willemin ja JB:n, ja kaikkien muidenkin nelikolle läheisten ihmisten, elämään oli mahtunut "normaalikamalia" asioita. Sellaisia kuten lapsen vammaisuus, lapsen tai vanhempien ennenaikaiset kuolemat, tunneköyhää kasvatusta, siirtolaisuutta tai köyhyyttä. Jo näistäkin aiheista on kirjoitettu monta loistavaa tarinaa. 

Alussa he olivat Yanagiharalle tasa-arvoisia, mutta myöhemmin huomio kiinnittyi Willemiin ja vielä enemmän Judeen. Nopeasti käy selväksi, että Juden tarina on kamaluudessaan ylivoimainen. Tässä kauheuksien manalassa Yanagihara vyöryttää niitä aina vaan lisää. Silloin ylittyi se piste, jossa minulta loppui usko, että niistä selvitään. 

Pelkään, että olen sinulle vain inhottavien yllätysten sarja. Näin sanoo älykäs Jude, joka ei koskaan tunne olevansa mitään arvokasta.

Pieni elämä oli kamalaa luettavaa. Miten voi selvitä pedofialista ja lapsiprostituutiosta? Miten voi selvitä manipuloinnista ja minuuden mitätöinnistä? Miten voi selvitä, kun elämä on jo 16-vuotiaana pilalla?

Luke oli opettanut hänelle, miten elämästä löydetään mielihyvää, ja sitten poistanut mielihyvän täydellisesti.

Pieni elämä on kirja siitä, miten lapsesta tulee aikuinen, joka on kyvytön normaaliin ihmisyyteen ja jota riivaa valtaisa epäusko. Vaikka hän saa ihanimmat ystävät ja tarinan yhdessä ihanimmassa kohdassa hänet aikuisadoptoidaan, eivät mitkään keinot vie painajaisia.

Pieni elämä on kirja siitä, kun ei ole koskaan kutsunut ketään isäksi tai äidiksi eikä koskaan ole saanut lämpöä naissuhteista. Ei äidistä, ei sisaresta ei edes opettajasta.

Pieni elämä on kirja viiltelystä ja fyysisistä kivuista. Juden keinot hillitä omia demoneitaan ovat vastenmielisiä, mutta lopulta ymmärrettäviä ja anteeksiannettavia.

Hän oli päättänyt yrittää parantua...elossa oleminen ja siihen usein liittyvä häpeä ja järjettömyys ei ollut hänen ainut vaihtoehtonsa.

Pieni elämä on kirja läheisriippuvuudesta ja huolenpidosta. Myös ihmisinä voimme tarvita heitä, jotka tarvitsevat meitä.

Kun lukee näin intiimiä kirjaa lähes tuhat sivua, pakahtuu melkein itsekin ja tuntee suurta surua. Yanagihara kirjoittaa sydäntäsärkevällä tavalla siitä, miten voi katsoa ihmisten sisään ja mitä voi paljastua.

Pieni elämä on kirja lasten ihmisoikeuksista ja lastensuojelun tarpeellisuudesta. Muistutus siitä, miten tärkeää yhteiskunnan on suojella kaikkein haavoittuvampia.

Pieni elämä oli ikimuistoinen kirja. Se oli tuskallinen kirja lukea. Se oli kirja, jota ei pidä edes aloittaa kevein miettein. 

Kirjan jättämättä surusta huolimatta haluan ottaa siitä muistoksi jotain lohdullista: 

“...things get broken, and sometimes they get repaired, and in most cases, you realize that no matter what gets damaged, life rearranges itself to compensate for your loss, sometimes wonderfully.”