sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ivo Andrić Neiti – Miss miljoona sijoittajanero

Olen tänä vuonna lukenut Ison K:n ensimmäisiä kirjoja ja tutustunut kirjoihin ja kirjailijoihin, joita kutsutaan unohdetuiksi klassikoiksi.

Ivo Andrić. Neiti.
Kirja nimeltä Neiti kuuluu jo 1800-luvulla syntyneen Ivo Andrićin bosnialaisaiheiseen romaanisarjaan. Sarjan tunnetuin kirja on Drina-joen silta, mikä on minulta vielä lukematta.

Neiti-kirjan aihe on sama kuin Bertolt Brechtin Kerjäläisromaanissa: rahanhimo. Sijoittaminen ja säästäminen ei ole ihan tavallinen tarina 1900-luvun alkuvuosien kirjallisuudessa. Ei varsinkaan kun sijoittaja on nainen – vieläpä yksinasuva ja sijoittajauran hyvinkin nuorena aloittanut.

Andrićin sijoittajaneiti on nimeltään Rajka Radakovits. Sarajevolaissyntyinen naisihminen löytyi vuonna 1935 belgradilaisesta työläiskorttelista kuolleena. Erikoisen tapauksesta teki sen, että niukasti elänyt ja köyhältä näyttänyt Rajka-neiti oli todellisuudessa miljonääri.

Neiti-kirjassa seurataan Rajkan tarinaa tyttöiästä yksinäiseen kuolemaan. Rajka varttui Sarajevossa varakkaan kauppiaan tyttärenä. Isän kauppiasura päättyi häpeälliseen vararikkoon. Kuolinvuoteella isä pyytää tytärtään toimimaan toisin: "tulosi eivät riipu vaan itsestäsi...mutta säästäväisyys riippuu yksin sinusta".

Neidin elämän suuri johtotähti oli taistelu kuluttamista vastaan. Kuoleta anteliaisuus, sääli ja muut ihanteet. Pidä kurissa omat toiveet ja tarpeet. Säästä, säästä ja aina säästä joka asiassa.

Suurimman onnen tunteen Rajka saavutti katsellessaan tilikirjojen tulosarakkeita. Ja haaveillessa ensimmäisestä miljoonasta.
Kun ensimmäinen miljoona on ansaittu, sen jälkeen kaikki sujuu helposti. Miljoonikoksi pääsee jokainen, jolla on tahto tulla siksi.
Rajkan tarinaa voi lukea monella tasolla. Itse mietin sitä yhdenlaisena sijoittamisen historiana tai oppikirjana. Miten saattoi kasvattaa omaisuutta 1900-luvun alun Balkanilla? Miten sijoittaja selvisi nationalismin ja anarkismin aikakaudella? Kuinka kartuttaa omaisuutta sota-aikana? Ja miten siirrytään ylikansallisille markkinoille kun kotimarkkinat muuttuvat epävakaiksi?

Ja erilaisesta nuoruudesta. Mistä nuoret haaveilevat: rakkaudesta ja huvituksista? Ehkä, mutta Andrićin Miss Sarajevo sulostuttaa elämäänsä keksimällä keinoja ansaita rahaa ja kartuttaa omaisuutta. Täysi-ikäiseksi tultuaan Rajka pääsee käsiksi isän pieneen perintöön. Ja siitä käynnistyy menestyksekäs ja vaiherikas sijoittajatarina.

Andrićin tarina alkaa aikana ennen kommunismia, jolloin Sarajevo tarjoaa porvareille ja liikemiehille monipuolisia mahdollisuuksia. Rajka saa suojatikseen pankinjohtajan, kummisedän ja Sarajevon nuoren kauppiaslupauksen.

Rajka vähät välitti naisille sopivista puuhista vaan uppoutui kirjanpidon ja liikkeenhoidon ihmeelliseen maailmaan. Korkosijoittaminen, koronkiskonta, osto ja myynti, valuuttakauppa, raha- ja luottomarkkinoiden seuranta... Rajka eli rahan maailmassa, voiton ja säästäväisyyden valtakunnassa, joka oli eläjälleen hyvin todellinen ja sädehtivä.

Kulujen minimoinnista tuli elämäntehtävä. Erakkomainen naisihminen näyttäytyi harvoin, seurusteli mahdollisimman vähän sukulaisten ja naapureiden kanssa ja säästi kaikessa missä kykeni. Ei homeinen leivänkannikka tai kymmeniä kertoja parsittu sukka saanut häntä ostoksille. Loppuvuosina neiti eleli kylki kyljessä raha-aarteiden kanssa, joita hän vartioi valppaana kuin käärme.

Neidin tarinan rinnalla kirjassa on toinen taso ja se on Balkanin tarina. Aina välillä kaikkitietävä kertoja hyppää pois neidin hahmosta ja siirtyy analysoimaan lintuperspektiivistä kaupungin ja sen kansojen vaiheita. 

1900-luvun alun Sarajevoa Andrić nimittää rahan ja rahanhimon kaupungiksi. Elämäniloa uhkuvassa kaupungissa oli paljon nautiskelijoita, joten Rajkan tapaisilla koronkiskureilla oli poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet vaurastua. Maailmansodan aikana Rajka ei surrut maanmiestensä tavoin serbien kohtaloa vaan eli sota-aikana omassa satumaassaan, jossa saattoi nopeaälyisenä tarttua uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Sarajevon laukaukset ja arkkiherttuan murha pakottavat Rajkan muuttamaan Belgradiin vuonna 1919. Suurkaupunkiin muutti ihmisiä, jotka "halusivat päästä pinnalle tai kätkeytyä". 

Andrićin Rajka-neidissä on paljon emansipoituneen naishahmon aineksia. Aikalaiset pitivät neitiä luonnevikaisena hirvionä ja kieroon kasvaneena oikkuna. Samalla hän oli hyvinkin uudenaikainen ja poikkeuksellinen naishahmo, joka eli elämänsä päättäväisesti omalla tyylillään.

Ihmisenä neidissä ei ollut paljon ihailtavaa. Hänen ainoat inhimilliset piirteensä olivat isän uskollinen muistelu ja hatkahdus lempisukulaista muistuttavaan serkkuun - ja tietysti jatkuvasti kuristava pelko, vaikka se koskikin vain rahan menettämistä.

Ivo Andrić on Nobel-kirjailija ja jo siksikin kiintoisa tuttavuus. Yllätyksellisesti kuivakas aihe [sijoittaminen] ei ollut yhtä kuivakasta luettavaa kuin Rajka itse vaan etenkin Balkanin vaiheiden kuvaus toi tarinaan kiinnostavuutta. Neidin perusteella täytyy kuitenkin ihmetellä Nobelia. Ehkäpä Drina-joen silta antaa sillekin selitystä.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Uwe Johnsonin Kolmas kirja Achimista – Löytyikö urheilijasankarista ihminen?

Uwe Johnsonin Kolmas kirja Achimista -kirjassa toimittaja Karsch ylittää Saksojen välisen rajan väärään suuntaan. Ainakin useimpien mielestä. Viisikymmentäluvulla Saksassa, kun yksi kansa oli erotettu kahdeksi valtioksi, harva halusi lännestä itään.

Uwe Johnson. Kolmas kirja Achimista.
Sanomalehtimies Karsch teki poikkeuksen. Hän ohitti muurit, piikkilanka-aidat, tykit ja rajavartijat.

Tosin vierailun alkuperäinen syy oli entinen tyttöystävä Karin. Josta oli tullut palvottu elokuvatähti. Varsinainen syy matkan pidentymiselle oli kuitenkin Achim. Urheilusankari ja pyöräilijä. Sellaisista palvotuista urheilujumalista kannattaa kirjoittaa kirjoja. Vaikka se sitten olisi järjestyksessään kolmas.

Mitä Uwe Johnson itse sanoo kirjasta?
Henkilöt eivät ole todellisia. Tapahtumat eivät viittaa samantapaisiin tapahtumiin vaan rajaan: eroon: välimatkaan ja yritykseen kuvata niitä.
Millainen kirja sitten oli?

Toimittaja Karsch onnistui kirjoittamaan kirjansa. Karsch ei kuitenkaan kerro Achimin tarinaa vaan häneltä kysellään. Joku haluaa ymmärtää, millaista siellä sitten oli? Mistä Karsch sai ajatuksen kirjoittaa kirjan Achimista?

Kolmas kirja Archimista on luettuna pitkä haastattelu. Tai ehkä kuulustelu. Ensin haastattelijaa kiinnostavat juonelliset kysymykset, sitten hän tivaa motiiveja ja lopuksi antaa kertojalle yhä laajemman tilan.

Kolmas kirja Achimista on kokeellinen romaani. Väläyksellinen ja tutkiva. Ei mikään helppo kirja lukea, nauttia tai ymmärtää.

Kuka sitten oli Achim?

Archim T. oli nuori sodan raunioissa. Hän asui maalla, rakensi taloja, polkupyöräili ja siitä valtio auttoi tekemään hänelle ammatin ja elämäntehtävän. Urheilusankaruuden.

Hän ajoi lujaa ja voitti palkintoja. Kaikkialla hän kohtasi palvovia väkijoukkoja Karin käsipuolessaan.

Karsch halusi rakentaa elämänkerran, mutta Achim halusi vain, että häntä katsotaan. Tai halusiko sitäkään?

Miten Karsch koki Saksojen väliset eroavuudet?

Karch ei nähnyt suuria eroja. Hän näki enimmäkseen katukuvan.
Katukuva on yksitoikkoisempi, mutta kun hän yrittää vertailla niitä hän alkaakin yhdistää. Yhteenkuuluvaisuuden illuusio.
Karschilta kysytään: Kun menee rajan yli näyttääkö toinen puoli sunnuntaiselta ja toinen maanantailta? Eikä hän osaa vastata.

Rakastiko Achim valtiota?

Hän näytti rakastavan valtiota ja valtio häntä. Onhan urheilu keino kasvaa sosialismiin. Varmasti pyöräily on portti urheilun ylpeään maailmaan.

Mutta miksi Karsch halusi kirjoittaa kirjan Achimista?

Achimista oli kerrottu vain kilpapyöräilijänä. Puuttui koko ihminen. Miten siihen liittyi neuvostoarmeijan maahanmarssi, uusi talousjärjestelmä ja itäisen kansan elämänilo?

Ja sitten oli niitä tuttuja ja vaiettuja salaisuuksia. Kuuluiko Achim Hitlerjugendiin? Oliko koskaan rakkautta ja miten sille sitten kävi?

Paljasti Achim mitään itsestään?

Saksalainen poika ei pelkää ja tietää, että maailma vain pahuuttaan raunioittaa Saksan kauniita kaupunkeja. Achim pelkäsi.

Ajaessa kone toimii täydellisesti ja pyöräilijä on ajatuksettomassa tilassa. Tiedostamiskyvyllä oli siinä vaiheessa silmälaput. Se Achimille oli opetettu ja sen hän oli oppinut.
Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntui, että hän sellaisina hetkinä muisti lapsuutensa, miten hän ensimmäistä kertaa oli tuntenut ajopelinsä nopeuden ja sen miten hän oli yhtä sen kanssa, sillä tunne ja tunnelma, joka hänellä tässä tilanteessa oli, oli värittynyt samalla lailla kuin silloisten vuosien muisto.
Kolmas kirja Achimista on epäilemättä Ison K:n erikoisimpia kirjoja. Kirjana tarkoituksellisen etäinen. Samalla lailla se on Ison K:n historiaa kuin toisistaan erotetut Saksat ovat yhden Saksan historiaa.

Karschin yritys löytää Achim T:n elämä ja vakaumus epäonnistuu. Ehkä se onkin niin, ettei keinotekoisia rajoja voi ymmärtää.

Samalla tavoin olin hämilläni itse kirjan kanssa. En pitänyt juuri minään, mutta nyt kun siitä kirjoitan, kirja tuntuu arvoitukselta ja jotenkin kiehtovalta.