perjantai 15. marraskuuta 2019

Sara Stridsberg Unelmien tiedekunta – Pyörremyrsky Valerie Solanas

Pyörremyrsky nimeltä Valerie Solanas. Valerie Solanas surfari, kirjailija, melkein psykologian tohtori. Feministi, lesbo, insestin uhri ja huora. Superälykäs nainen, jolla oli loistava huumorintaju. Mahdollisesti mielisairas tai mielisairas ja aineissa. Varaton lukuun ottamatta sitä vuotta, jona sai kustannussopimuksesta ennakon. Valerie Solanas, Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunta -kirjan kuumottava keskipiste.

Sara Stridsberg. Unelmien tiedekunta. 
Oikea Valerie Solanas oli radikaalifeminsti. Hän vaikutti 1950-luvulla Marylandissa ja seuraavalla vuosikymmenellä Greenwich Villagessa. Hän kirjoitti feministisen SCUM-manifestin ja Up your Ass -näytelmän miehiä vihaavasta prostituoidusta. Sittemmin hän ampui Andy Warholia, oli mielisairaalassa ja vankilassa.

Kirjassa Stridsberg poimii Valeriesta haluamansa faktat ja sekoittaa ne ronskisti fantasiaan. Tämä sopii siksikin, että oikeasta Valeriesta tiedetään aika vähän. Monin eri tavoin on ymmärretty myös hänen feminismiään, joka näyttää elävän omaa, ameebamaista elämäänsä.

Kirja Valerie Solanasin uskomattomasta elämästä alkaa, kun Valerie kuolee 30. huhtikuuta 1988.

KERTOJA: En halua elää maailmassa jonka lopussa sinä kuolet. Täytyy olla muunlaisia tarinoita. 
VALERIE: Kaikki tarinat loppuvat kuolemaan. Ei ole olemassa onnellisia loppuja.

Kuollut Valerie oli edelleen pieni julkkis Andy Warholin ampumisen takia. Andy ei kuollut tähän ampumiseen.

Ennen kuin Valeriesta tuli SCUM Valerie ja Andyä Ampunut Valerie, hänen nuoruutensa maisemat olivat Georgian aavikkotalo ja Floridan Alligator Reefin laineet. Aavikon Stridsberg keksi tähän kirjaan.

Valerien Dorothy-äidillä oli luokaton miesmaku, kynttilällä sytytetyt hihansuut aina palamassa ja kotiviinihuurussa väljähtäneet aivot. Valerieta Dorothy ehdottomasti rakasti. Saattoi johtua Dorothyn psyykkauksesta, että Valerie uskalsi ajatella isosti.

Valerie Jean Solanasista tulee Amerikan presidentti. 
Tyttö pystyy kaikkeen mitä haluaa.
                      You know I love you.

Dorothyn lisäksi Valerie rakasti kahta. Silkyboyta Alligator Reefillä ja Cosmogirliä Marylandin yliopistossa. Silkyboy, Silkkipoika, pieni narkkaripoika ja pullojenkerääjä. Cosmogirl, universumin loistavin huora.

Kun Valerie oli nuori, Amerikka pudottaa pommin Nagasakiin. Yhdysvallat tekee ydinkoetta Nevadan autiomaassa. Martin Luther King murhataan Memphisissä ja Robert Kennedy Kaliforniassa. Rosenbergien pariskunta teloitetaan Sing Singissä. Rosenbergien pariskunta jatkoi elämää ihmisten painajaisunissa. Heistä on E. L. Doctorow kirjoittanut yhden maailmanhistorian parhaista kirjoista Danielin kirja.

Unelmien tiedekunnassa on paljon räävitöntä seksiä. Miksi Valerie myy itseään? Huoruus on tärkeää, koska yksilön täytyy käydä läpi paljon seksiä päästäkseen antiseksiin. Tämä on lisäys seksuaaliteoriaan.

Valerien kirjoittamassa SCUM-manifestissa oli aina aniliinihuulipunasuukko. Huulten yli vedetty huulipuna oli poliittinen kannanotto. Manifestissa vastuulliset ja seikkailunhaluiset naiset tuhoavat miessukupuolen. Mies, sinä olet biologinen onnettomuus. Koska meillä on Miesten Kiistaton Huonommuus. Y-kromosomista pitää hankkiutua eroon ja se oli Valerien rahoittamatta jääneen tutkimusprojektin tavoite. Valerie on pelkkää vihapuhetta, mutta myöhemmin on kiistelty, oliko se tehokeino vaan.

Andy Warholin Tehtaassa Valerie kohtasi avoimia sylejä, isoja eleitä ja samppanjaa. Sittemmin Valerie oli sitä mieltä, että Andy oli parasiitti, joka imi ideat muiden verisistä muistoista. Tehtaan ja New York -vaiheen jälkeen oli vuorossa Elmhurstin psykiatrinen sairaala.

TOHTORI RUTH COOPER: Pieni pelokas lapsi. Kauhuissaan kaikesta. Täynnä itseinhoa.
VALERIE: Minun vaikutelmani on että sinä olet pieni pelokas miesnainen. Vaikutelmani on että sinä olet yksinkertainen pieni suihinottaja.

Mielisairaalan jälkeen Valerien viimeiset vuoden ovat yksinäinen helvetti. Helvetin nimi on Tenderloin ja se on hotelli. Kun Valerie kuolee, hän kuhisee matoja. "En ole ollut koskaan missään paikassa joka toisi yhtä vahvasti mieleen kuoleman", sanoo Stridsberg siellä käytyään.

Kirjassa Stridsbergille ei Valerien tarinaan riittänyt yksi kerronta- tai aikamuoto. Vimmaisessa, riivittömässa, aika kurjassa, mutta välillä myös tikahduttavan hauskassa kirjassa on näytelmädialogia, proosarunoa, haastatteluja ja päiväkirjamerkintöjä. Aikakin hallusinoi mielivaltaisesti hetkestä seuraavaan.

Sitten on paljon aakkoskerrontaa. Joku aakkosista voisi olla Valerie. Esimerkiksi hän, joka muistuttaa, että vaikka odottaa kuolemaa sydän lyö yhä. Ja se on täynnä vihaa.

Kertojia ovat myös aakkospsykologit. Kaikkien psykologioiden Tohtori Se ja Se. Presidentit aakkosissa: Tyhjä lupaus, equal rights -seurapiirikerho, National Organisation for Women. Aakkosten tuolla puolen on kuolema – kuoleman aakkoset.

Kaikki nämä asiat on lainattu tai sanottu Sara Stridsbergin estetiikaltaan upeassa ja toteutukseltaan poikkeuksellisessa esikoiskirjassa, joka kertoo Valerie Jean Solanasista.

"Aurinko surfailee taivaalla ja sinä maalaat huulesi syvän aniliininpunaisesti ja katsot kuvaasi haljenneesta peilistä. Amerikan kaunein yhdeksänvuotias. Alligator Reefin nopein surfaaja. University of Marylandin tähtiopiskelija. Nainen joka ei onnistunut tappamaan Andy Warholia."

Valerie – hän oli joillekin unelmien tiedekunta. Nainen, jonka mekkoihin oli ommeltu kulta- ja hopealankoja. Nainen, joka kaikesta annetusta, koetusta ja itseaiheutetusta kurjuudesta huolimatta yritti aina pysytellä aurinkoisella puolella.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Joseph Brodsky Ei oikein ihminenkään – Lapsuus mielivaltaisessa maailmassa

Olipa kerran pieni poika. Hän asui maailman epäoikeudenmukaisimmassa maassa. Hän asui maailman kauneimmassa kaupungissa. Joka päivä hän asettuu pulpettiinsa ja valmistautuu kuulemaan hölynpölyä.

Pienen pojan nimi on Joseph Brodsky. Hän syntyi vuonna 1940 Leningradiin.

 Joseph Brodsky. Ei oikein ihminenkään.
Vuonna 1986 Brodsky asui Yhdysvalloissa, kirjoitti englanniksi kotimaasta, lapsuudesta ja nuoruudesta ja oli sitä mieltä, että "Menneen ajan muisteleminen on... tyypillinen hukkayritys".

Tässä kirjassa on kaksi novellia Brodskyn lapsuus- ja nuoruusvuosista. Ei oikein ihminenkään ja Puolitoista huonetta. Koska menneen muisteleminen on Brodskylle vaikeaa, ovat muistelot kuin tuokioita vain...

Kun Brodsky syntyi, pommituksista rokonarpisen Leningradin julkisivut säkenöivät yhä prameina. Leningradia ei oikein kukaan oppinut sillä nimellä kutsumaan – olihan nimi pelkkää Lenin-propagandaa. Leninin kaikkialla patsastelevia kasvoja ja kuvia Brodsky katsoi inhoten jo lapsena.

Brodskylle Leningrad oli kafkamainen kosmos. Joku olisi voinut muistella aikaa pelolla tai surulla. Brodsky teki sen Finnish nightmares -tyyliin. Absurdius oli keino käsitellä ankeutta ja kyttäyskulttuuria. Tyylivalinta oli kirjailijalle keino suojella Neuvostoliittoon jääneitä vanhempia.

Kirjan takakansitekstiin on poimittu Brodskyn sanoneen, että ambivalenssi oli kansakuntani hallitsevin luoteenpiirre. Ambivalenssi tarkoittaa sitä, ettei elämä ole hyvää eikä pahaa vaan mielivaltaista.

Jos oli elämä Neuvostoliitossa mielivaltaista slaaveille, saattoi se olla sitä vielä enemmän vähemmistökansoille. Brodskyt olivat juutalaisia isä-Stalinin "suojeluksessa".  Juutalaisuuden kanssa oli Brodskyn perheen pärjäiltävä kuten joidenkin huonojen arvosanojen kanssa...Juutalaisuuden takia isä erotettiin laivastosta eikä poika päässyt sukellusveneakatemiaan.

Ei oikein ihminenkään -novelli on täynnä teräviä ja vahvoja tuokiokuvia siitä, miltä tuntui olla juutalainen koulupoika, tehtaantyöläinen ja poliittinen vanki Neuvostoliitossa. Siinä ohessa Brodsky luonnehti poliittista järjestelmää ja kulttuuri-ilmapiiriä, Neuvostoliiton roolia maailmanpolitiikassa, sen johtajia ja venäläistä kansanluonnetta.

Puolitoista huonetta -novelli on tarina kahden vanhemman ja yhden pojan puolestatoista huoneesta. Kaihoisa ja lämmin kuvaus kertoi yhteisasumisesta pienessä huoneistossa, johon nuori mies alkoi rakentaa omaa tilaa tiilin, laudoin, matkalaukkujen ja kirjahyllyn avulla, mutta kuitenkin siten, etteivät tarkastajat voineet tulkita uudelleenjärjestettyä tilaa sääntöjenvastaisesti kahden huoneen huoneistoksi. "Tilanpuute on kansan lähin vihollinen", Brodsky kirjoittaa.

Novelleissaan Brodsky tekee viiltäviä havaintoja Neuvostoliiton keskusjohtoisesta valtiosta. Muistaa sen, mitä sellaisesta elämästä voi muistaakaan...Tylsyyttä ja yksinkertaista elämää, jota nakertaa kansallinen alemmuuskompleksi. Kansasta, jolle maistuu kaikki mikä ei vaadi mielikuvitusta.

Brodskyn ikäiset nuoret pelasti kaunokirjallisuus – sieltä poimittiin kaikki eettiset valinnat. "Olimme Venäjän historian etiikaltaan kirjallisin sukupolvi ja siitä jumalalle kiitos!". Sukupolvi, jolle merkitsi enemmän kirjallinen sivistys kuin toiminta, jokapäiväinen leipä tai jokaöinen syleily.

Kun lukee Brodskyn novelleja tuntuu, että niille on tarkoitettu vain kahden hengen yleisö. He ovat Brodskyn vanhemmat, jotka eivät joko päässeet tai sittenkään halunneet lähteä poikansa perässä Yhdysvaltoihin. Novellien kirjoittamisen aikoihin he eivät olleet nähneet toisiaan 12 vuoteen. He olivat kolmikko, joka ei koskaan uskaltanut myöntää toisilleen olevansa onnekas pieni perhe.

Kirja oli Brodskyn lahja vanhemmilleen. Kirjoittamalla heistä englanniksi Brodsky oli halunnut turvata vapauden synnyinmaansa kahleista ja kuolemanjälkeisen elämän. Tai Brodskyn omin sanoin "pakotien valtion krematorion savupiipuista".

Brodskyn tarinat koostuvat varastetuista hetkistä ja osuvista huomioista. Ne ovat intiimejä ja melkein liian yksityisiä. Tämä oli älykäs kirja hyvin tutuista aiheista, johon mahtuu paljon kauneutta ja vielä enemmän epäoikeudenmukaisuutta. Ja sellaista lopullisen eron tuntua, että melkein kuulen enkelinsiipien lepattavan.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Robertson Davies Viides rooli – Sattuma, joka muutti elämän käsikirjoituksen

Robertson Daviesin Viiden rooli -kirjalla on tarinaan poikkeuksellisen hyvin sopiva nimi. Tiedätkö, mikä viides rooli on?

Niitä osia, jotka eivät olleet sankarin tai sankarittaren...mutta jotka ovat silti oivalluksen tai loppuratkaisun esiin tuomisen takia olennaisia...

Tällainen osa on Viidennen roolin kertojalla Dunstable "Dunstan" Ramsayllä. Viidensiä rooleja kannattaa tarkkailla muuallakin kuin näytelmissä ja kirjallisuudessa, sillä tärkeä sivurooli voi ajoittain ottaa kuin varkain pääroolin aseman. Tarinan lopussa Dunstan sanoo olevansa pistooli ohimolla – nyt häntä ei enää sivuuteta!

Robertson Davies. Viides rooli. 
Dunstan eleli lapsuuttaan vuosikymmen sitten pienessä Deptford -nimisessä kanadalaiskylässä. Yhtenä tavallisista talvipäivistä Percy "Boyd" Stanton heitti Dunstania lumipallolla. Sen sisällä oli pieni kivi. Lumipallo osui raskaana olevaan rouva Dempsteriin. Rouva sai keskenmenon, lievän aivovamman ja Dunstan eliniäkseen huonon omantunnon.

Joillekin sattuma muuttaa elämän käsikirjoituksen. Toiset pääsevät pälkähästä kuin koirat veräjästä. Tai siltä ainakin vaikuttaa.

Tarinan lopussa lumipallon sisällä ollut kivi palaa uudelleen näyttämölle. Vuosikymmenet käsipainona palvelleesta kivestä tulee tulkinnasta riippuen koston tai sovituksen välikappale.

Loppuratkaisua odotellessa lukija saa seurata Dunstanin ja Boydin elämänvaiheita. Lumipallotragedia sitoi deptfordilaiskaksikon toisiinsa eliniäksi. Miehet lähtivät yhdessä opiskelemaan ja tavoittelivat Deptfordin kaunottaren kättä. Kaksikosta Boyd oli se, jolla oli varakkaat lähtökohdat, henkilökohtaista charmia ja itseriittoinen maailmankuva – eli hän, joka veti kaikessa pitemmän korren. Boyd menestyi liikemiehenä ja poliitikkona. Dunstanin hän otti suojelukseensa, tai oikeammin oman elämänsä olkapääksi.

Tarinan edetessä selviää, että Viides rooli onkin Dunstanin muistelmat. Kaiken lisäksi nuukahtanut historianopettaja ja vaisu poikamies on salassa elänyt seikkailullisemman elämän. "Kuoleman jälkeen edes yksi ihminen tietää minusta totuuden ja tekee minulle oikeutta", on Dunstanin motiivi muistelmilleen.

Dunstanin intohimo ovat myytit, historia ja ennen kaikkea pyhimykset. Dunstan tunnustautuu bollandistiksi. Bollandistit ovat jesuiittiryhmä, joka kirjoitti pyhimystarinoita ja tutki hagiografiaa eli pyhimysten elämästä kertovaa kirjallisuutta.

Dunstania kiinnostaa erityisesti se, miten kullakin aikakaudella päästään pyhimykseksi. Hänestä tulee mies vailla pyhimystä! Mistä sellaisen löytäisi? No lapsuudesta – hänhän on lumipallotragedian uhri rouva Dempster! Pyhimysasiantuntijana Dunstan tietää, etteivät kaikki pyhimykset ole ihmeidentekijöitä. Hänen omansa on "hupsupyhimys". Hupsupyhimys onnistuu pyhimyksellisestä lempeydestään huolimatta turmelemaan kaiken joko älyn puutteesta tai muuten vain kompastelemalla.

Pyhimysten lisäksi kirjassa sukelletaan taikuuden ja illuusioiden maailmaan. Dunstan kiinnostuu taikatempuista, ei tule koskaan tarpeeksi hyväksi taikatemppuilijaksi, mutta opettaa niitä rouva Dempsterin pojalle Paulille, josta tulee menestyksekäs taikuri ja silmänkääntäjä. Tästä käänteestä herra Viides Rooli saa myöhemmin kiittää tarinaan sisältyvää sovitusta.

Mikset kerrankin lyö kättä oman paholaisesi kanssa...Mikset sinä kerrankin tee jotain selittämätöntä, järjenvastaista, paholaisen käskystä, tai vain omaksi huviksesi?

Näihin tunnelmiin päättyy vuonna 1970 kirjoitettu kirja, joka oli julkaisuvuottaan vanhanaikaisemman oloinen. Ehkä se johtui päähenkilön, ja myös tarinan, nuhruisesta tweedtakkimäisyydestä. Robertson Davies on Saul Bellowin tavoin Keltaisessa kirjastossa seniorimpien setämiesten asialla eikä tämä näkökulma vetoa minuun lainkaan.