Kurt Vonnegut Piruparka – Maailman mitättömin Watergate-rikollinen

Kurt Vonnegut. Piruparka.

Kurt Vonnegut on kirjailija, jonka kirjojen pariin en enää koskaan uskonut palaavani. Eihän keskenkasvuisten huumori naurata enää aikuisena. Tai miksi vuosikymmenet sitten kirjoitettu yhteiskuntasatiiri vielä puhuttelisi?

Yllättävän hupaisaa on silti ollut varsinkin yhden Vonnegutin kanssa: Mestarien aamiainen eli hyvästi masentava maanantai.

Nyt oli vuorossa Kurt Vonnegutin Piruparka. Mitenkäs sen kanssa kävi?

Ennen tarinan alkua tapaan tutun hahmon. Kilgore Trout on palannut jo alkusanoissa. Vonnegutin teksteissä alinomaan vilahteleva Trout on epäonninen scifi-kirjailija. Ja ilmeisesti myös scifiä alkuaikoina kirjoitelleen Vonnegutin alter ego – vaikkakin Vonnegutin ura eteni sittemmin maailmanmaineeseen.

Piruparassa Kilgore on välillä kertoja, välillä sivulause, välillä sotilas. Välillä Trout kirjoittaa science fiction -romaania talousjärjestelmästä. Piruparassa Kilgore Trout on toistuva, mutta sekava, ilmestys. Sekava on itse kirjakin.

Piruparan päähenkilö ei ole Trout vaan mies nimeltä Walter F. Starbuck. Piruparka on kertomus Watergate-tuomituista ja amerikkalaisista kommunisteista. Valkokaulusrikollisista, kapitalistisen ja demokraattisen luottamuksen väärinkäyttäjistä. Sekä Harvardin miehistä.

Päähenkilö Walter F. Starbuck käy Harvardin, kääntyy kommunismiin ja päätyy pikkuvirkaan Nixonin nuorisoasiain neuvonantajaksi. Walterin työhuoneesta löytyy kätkettyjä Watergate-rahoja ja siihen asti näkymätön hallintohenkilö joutuu muiden Watergate-tuomittujen kaveriksi vankilaan. 

Walter on varmasti maailmanhistorian mitättömin Watergate-rikollinen. Englanniksi Jailbird, suomeksi visertäjä. Viimeksi mainitun nimen hän saa, kun hän narauttaa entisen opiskelukaverinsa kommunistimenneisyyden takia.

Watergaten ohella Vonnegut irvailee Ivy league -klaaneille, kommunistipelolle, isänmaallisuudelle, hallinnolle, Vietnamin sodalle, asevarustelulle ja Amerikan hassunkurisille kummajaisille.

Esimerkiksi Walterin aineyhdistelmä oli humanismia, historiaa ja kansantaloustiedettä. Asema presidentin palveluksessa voi toki olla arvostettu, mutta ehkä ei ole, jos päätyy raportoimaan nuorisosta nuortenlehtiä lukemalla.

Vankilassa muuten vilisee Harvardin miehiä. Ja Watergatessa tuomittuja. Ja ex-kommunisteja. Eli sellainen Amerikka oli 1970-luvun vaihteessa.

Walter pääsee pois vankilasta 66-vuoden kunniakkaassa iässä. Ja uskoo edelleen, että rauha, runsaus ja onnellisuus on saavutettavissa. Ja tietää olevansa hölmö. Walter yrittää tyhjentää mielensä, koska menneisyys on niin kiusallista ja tulevaisuus niin kauhistuttavaa. Hän tuntee itsensä hylätyksi. Samalta tuntuu minusta, kun taas (!) luen tuomitun tunnustusta. Edellinen kirja oli nimittäin John Banvillen Todistajan kirja.

Vapautunut Walter lähtee Manhattanille. New Yorkin Avenueille hän tapaa monensortin hahmoja: Watergate-bongareita, miehen, jonka hän kavalsi kommunistina sekä "kassialmana" rikkauksiaan piilottelevan Mary Kathleenin, yhden neljästä todella rakastaneestaan naisesta. Walterin outo vaellus päättyy pestiin RAMJAC corporationin varatoimitusjohtajaksi Mary Kathleenin yllättävän testamentin ansiosta.

Piruparka on kokoelma Walterille ja muille henkilöille tapahtuvia sattumuksia. Henkilöt pompsahtavat hetkeksi heittelemään sukkeluuksiaan. Opiskelijoina he veistelevät vitsejä persposkista ja piereskelevistä naisista. Aikuisena he viskovat viisauksia: "Amerikassa menestyneet ihmiset eivät koskaan ajattele pieniä asioita". Ja katoavat jälleen. "En ole ikinä tavannut ketään, jolla olisi yhtä kova hinku olla yökötys kuten sinulla.", sanoo vankilakaveri Larkin, ent. Nixonin hallinnon virkamies ja Harvardin käynyt hänkin. Ja katoaa tarinasta. "En enää halua nähdä sinua.", sanoo poika Walterille ja katoaa kuvioista.

Vahvat on jutut, toteaa Walter: "Niinpä minä jätin sanomatta mitään vakavaa."

Piruparka oli ikävystyttävä kirja. Mutta minkäs teet, sillä "ikävystymiselle eivät mahda jumalatkaan mitään." Eikä mahtanut Kurt Vonnegutkaan.