Don DeLillo Alamaailma – Kohta me kuollaan kaikki!

Alamaailma on suuresti ihailemani Don DeLillon kunnianhimoinen pääteos, kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitettu, moniulotteisesti puhutteleva kirjajärkäle. Suomennettuna yli 900 sivua painavaa sanottavaa kylmän sodan ja atomiajan Yhdysvalloista sekä niitä seuranneista vuosikymmenistä.

Asteikot loppuvat, kun yritän kertoa kuinka häikäisevä kirja Alamaailma on.

Don DeLillo. Alamaailma.
Alamaailma alkaa 1950-luvulta ja sen sivuille kirjoitetaan puoli vuosisataa Amerikan historiaa. Alamaailma on suuri kertomus, jolla on paljon sanottavaa, muttei varsinaista sanomaa. Se on postmodernismia aidoimmillaan ja pirtaleisen todellisuuden suuri rekonstruktio.

Alamaailmassa kaduntasoiset ja maailmanlaajuiset asiat ovat samanarvoisia. Kirjan sivuilla lukija kohtaa aids-potilaat, nunnat, amerikansiirtolaiset, pari rokkikukkoa ja Yhdysvaltain presidentin. Tapahtumapaikat vaihtuvat Bronxin kattoterasseilta autiomaahan, Tshernobylistä Vietnamiin, esikaupunkilähiöiden perhepäivällisiltä kaatopaikoille ja ydinjätteen loppusijoituskeskuksiin. Alamaailmassa katsotaan Eisensteinin Underweltiä – elokuvaa, joka on täynnä barokkimaisia näkyjä, vastakkainasetteluja ja konflikteja.

Kuinka käsittämättömän kyvykäs kirjailijan täytyykin olla, että hän pystyy pitämään polveilevan ja ultramaratonin mittaisen teoksen kasassa!

Alamaailman tapahtumien starttipaikka on New York Giantsin baseball-stadion. Kirjan ensimmäiset 65 sivua on omistettu stadionilla 1951 käydylle legendaariselle ottelulle, jonka viimeisessä vuoroparissa Bobby Thomson löi Giantsille sensaatiomaisen voittojuoksun.

New York Timesin etusivua hallitsee kaksi kolmipalstaista otsikkoa. Vasemmalla puolella Giants voittaa mestaruuden. Oikealla puolella symmetrisesti aseteltuna, samankokoisena, samalla rivimäärällä, Neuvostoliitto räjäyttää atomipommin.

Ydintuho ja kolmannen maailmansodan uhka painavat amerikkalaisten mieliä. Ohjuksia löytyy Kuubasta aivan oman olkapään takaa –  kohta me kuollaan kaikki!

Hirviöpaukut ja koeräjäytykset ovat tässä kirjassa unelmia ja estetiikkaa – onnellinen se, joka sellaisen lumottaren on saanut omin silmin todistaa.

Alamaailman sydän on Bronx italosiirtolaisineen. Siirtolaisten lapsi DeLillo on kasvanut Bronxissa ja on sanonut, että tuntee olevansa Alamaailman sivuilla hieman itsekin.

DeLillolle Bronx on paikka, jossa "historia ei juokse valtoimenaan". Bronxia ovat katupelit, katutappelut, kujien seksi ja pikkurikollisuus. Helteestä hohkaavat kadut, bileet katoilla kuumina kesäöinä, aids-potilaista ja narkkareista huolehtivat nunnat, jesuiittakouluja käyvät lapset, ilmarata Bronxin ja Manhattanin välillä.

Bronxissa kehnot isät särkevät poikiensa sydämet. He katoavat vedonlyöntivelkoineen ja jättävät naisille hylätyn häpeän ja pojille isättömyyden trauman. Siitä seuraa läpi elämän kestävä emotionaalinen itsepetos.

Bronxissa on syntynyt ja kasvanut kirjan ainoa minäkertoja Nick Shay. Bronxissa asuu vuonna 1951 myös Cotter-poika, joka onnistuu nappaamaan voittojuoksun tuoneen baseball-pallon – samainen pallo päätyy monivaiheisesti Nickin haltuun.

Nickin vaimo Marian on etuoikeutetun kasvatuksen saanut ja siksi itsensä osattomaksi tuntema – hyvin amerikkalainen ilmiö. Marian halusi kuulla Nickin tarinoita rikoksista ja väkivallasta eikä Nick osannut saatella Mariania nuoruutensa vuosiin. "Miten toinen oli sanonut ei, kun hän kysyi, oliko ase ladattu". Aina kun Nick kertasi käänteentekevän hetken, oli lopputulos sama – hän oli ampunut miehen ja istunut siitä hyvästä nuorisovankilassa.

Aidon postmodernin "päähenkilön" tapaan Nickin kokemukset hajoavat eikä hän voi tulkita elämää edes omasta puolestaan. Spiraalimainen kerronta yhdistää Nickiin kymmenet henkilöhahmot, joskin syy heidän esiintymiseensä kertomuksessa valkenee useimmiten vasta kirjan lopussa.

Nickillä on shakkineroveli Matt, josta tulee ydinaseinsinööri, äiti Rosemary, joka ei suostu muuttamaan pois Bronxista, nuoruuden salarakas vanhempi Klara, josta tulee kuuluisa taidemaalari, Klaran ensimmäinen mies opettaja-Albert, joka Nickin tietämättä puhuu hänelle ja Mattille collegepaikat, jesuiittakoulun opettaja nunna Edgar, joka opetti Nickin etsimään asioiden piileviä merkityksiä ja syvempiä yhteyksiä ja Nickin yhtiökumppani Brian, joka pettää häntä Marianin kanssa. Postmodernia on se, että samassa kirjassa voi puhua Bronxin nilkki ja Yhdysvaltain presidentti ja arvaat varmaan, kumpaa kuumottaa enemmän! Edgar J. Hoover on tämän kirjan parodioiduin hahmo.

Alamaailma koostuu kymmenistä episodeista. Jotkut niistä jäävät pakostakin mieleen muita paremmin. Kuten lenkkaritossuinen Esmeralda, enkeli jo 12-vuotiaana. Kuten Mattin työpaikka New Meksikon autiomaassa aseteollisuuden leivissä. Mattin työtä on tehdä seurausanalyysiä ydinonnettomuuksista ja konfliktien seurauksista. Hän on ehkä alustamassa kolmatta maailmansotaa – tai sitten ei.

Jos jokin on tyypillistä DeLillon kirjoille, se on kulttuurin ja väkivallan kohtaamisen sattumanvaraisuus. Don DeLillosta on sanottu, että hän näkee ja kuulee maataan katutasolta kuin ei kukaan https://www.theguardian.com/books/2015/aug/03/100-best-novels-underworld-don-delillo

Nickin yrityksen toimiala on jäte. "Me olemme jätteenkäsittelijöitä, jätteenkauppiaita, jätteen kosmetologeja". Jäte on uskon asia, sillä sitä haudataan vaarallisiin paikkoihin pelon ja kunnioituksen vallassa. Atomiajan kirjassa Nickin firma hoitaa myös atomi- ja plutoniumjätteen käsittelyn.

Kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitettu Alamaailma on käsittämättömän ajankohtainen kirja. Kierrätystalous, globaalit ongelmat, poliittisen johdon kyvyttömyys minkään todella haastavan edessä, eriarvoistuminen, köyhyys.

Kemianteollisuus tekee tuotteistamme parempia – aseteollisuus estää meitä kuolemasta aina yhden päivän pidempään.

Tässä helvetin massa on syötävää jätettä, parempaa syötävää kuin monien maiden ruokapöydässä. Tässä maassa voi jätteillä kalustaa talon ja ruokkia kakarat...Meidän aikanamme oma kuonamme palaa takaisin tuhoamaan meidät.

Alamaailma on todella haastava kirja lukea, eikä tässä ole mitään pitkästyttävää. Alamaailmaa ei voi vain kuluttaa vaan siihen syvennytään. DeLillon kieli on merkityksiä tulvillaan – tällainen karu proosarunous ei kaikilta onnistu.

Kaipaan Alamaailmaan takaisin jo nyt kuten Nick kaipaa nuoruuttaan:

Juuri sitä minä kaipaan, rauhan rikkoutumista, epäjärjestyksen päiviä, jolloin kävelin oikeita katuja ja tein asioita suinpäin ja olin koko ajan vihainen ja valmis, vaara muille ja kaukainen arvoitus itselleni.

Olen lukenut jo yli 400 Keltaisen kirjaston kirjaa. Tällä kokemuksella vakuutan, että Alamaailma on yksi parhaista. Haluaisin aloittaa kirjan uudelleen, koska jäi niin paljon selvitettävää tarinan ja henkilöiden kesken. Ja varmasti näin vielä joskus teenkin – alkuperäiskielellä.

Kommentit

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com