maanantai 20. huhtikuuta 2020

Paul Auster Timbuktu – Koirasankari Mr Bonesin amerikkalaiset elämät

Paul Austerin Timbuktu on kirja koirien ystäville ja niille, joita viehättää ihmiselämän katsominen eläinperspektiivistä. Yleisesti ottaen ei siis minulle. Mutta Austerin pieni koiratarina oli aika lystikäs, välillä osuvan yhteiskuntakriittinen ja sopivasti surullinenkin. Sen verran kompakti ja taitavasti kasattu, että tarinan lukaisi aivan mielellään. 

Paul Auster. Timbuktu.
Paul Auster. Timbuktu. 

Kirjanen nimentä Timbuktu usuttaa arvioimaan tavanomaisuuksia epätavallisesta vinkkelistä – koirankulmasta. 

Mr Bones, sinä pikku karvaturri, analysoit osuvasti erilaisia perhesuhteita ja eläinrakkauden ilmenemismuotoja. Boheemi newyorkilainen kulkuri, hyväsydäminen siirtolaislapsi vai ydinperhe omalla pihalla – kuka olisikaan koirahenkilön unelmien elämänkumppani?

Mr Bonesin isäntä on vähintäänkin omaperäinen hahmo, rentturunoilija Willy G. Christmas. Mr Bones palvoo suulasta, mutta saamatonta isäntäänsä, joka pitää itseään joulupukin ruumiillistumana ja on ottanut tehtäväkseen tuottaa lähimmäisilleen iloa ystävällisillä teoilla.

 Heittäydy maailman käsivarsille, kyllä se sinua kannattelee, on yksi ote Willyn tekstistä "Kolmekymmentä sääntöä joiden mukaan elää". Willyä kannattelee välillä varakas leskirouva, useammin äitimuori, usein myös huumeet, alkoholi ja baltimorelaisen/brooklyniläisen katuelämän "mukavuudet". Artistinen Willy näkee artistiuden koirassaankin: Willyn mielestä hajutaide käsittelee todellisuutta sellaisena kuin koirat sen tuntevat.

Herra joulupukin elämäntavat eivät ennusta pitää elinikää, ja kun mittarissa on muutenkin merkittävä määrä elinvuosia, edessä on väistämättä se päivä, jolloin isäntä kuukahtaa. Ennen poistumista tästä maailmasta Willy haluaa löytää kodin uskolliselle elämänkumppanille Mr Bonesille ja varustaa koiraseuralaisen suurkaupunkielämän selviytymispakilla. Vältä rankkureita, vältä poliiseja, poliisiautoja ja tunnuksettomia autoja, kiinalaisten keittiöiden kokkeja ja erityisesti vältä niin sanottua eläinsuojeluyhdistystä

Koittaa se päivä, kun Mr Bones, Baltimoren sekarotuinen bardi, jää heittelle ja oma onnensa varaan. Austerin koirahenkilön ymmärrys ja tilannetaju ovat lapsen tai toiskulttuurisen tasolla, joten vaaratilanteita ja väärinymmärryksiä todella riittää.

Tässä kohtaa Austerin tarina muuttuu elämäntavan kuvailuista pienen koiran selviytymis- ja seikkailutarinaksi. Baltimoren kadut eivät todellakaan ole keidas yksinäisille koiraparoille. Mr Bones joutuu huomaamaan, kuinka vaikeaa on löytää huolenpitoa "normaalissa" yhteiskunnassa, joka yllättäen vaikuttaakin paljon turvattomammalta kuin Willyn holtiton boheemielämä. 

Tässä kohti Auster tarjoaa vähän liiankin ilmiselvää yhteiskuntakritiikkiä, sillä onhan selvää, että Mr Bones voisi olla kuka tahansa kodin, hyvinvointipalveluiden ja huolenpidon ulkopuolelle jäänyt elollinen olento. 

Austerin kirjan lajityyppi on ehdottomasti aikuisten satu, joka minusta oli hänelle jotenkin vieras ja yksinäinen poikkeama. Timbuktusta löytyy Austerin tuttuja teemoja identiteetin etsimisestä ja henkilökohtaisesta menetyksestä, mutta ihmiskeskeisen Austerin joukossa koirainnostus tuntuu heppoiselta päähänpistolta. Sellaiselta, jota on kehitelty koiralenkeillä.

Satumainen tunnelma johtuu siitäkin, että Timbuktu oli peittelemättömän tunteellinen ja hellämielinen tarina. Satumaista on myös itse Timbuktussa, joka ei muuten ole paikka Malissa.Timbuktu on tuonpuoleinen maailma, sielujen keidas, joka sijaitsee siinä kohtaa missä meidän maailma loppuu. Kun kirja päättyy, sinne Mr Bones vilistää koiransydän täynnä onnea ja kaipausta rakasta Willyä ja tasa-arvoista maailmaa kohtaan.

Ihmisten elämä on hullunkurista, koiralle tahattomasti vaarallista, mutta saattaa olla vaillinaisenakin koirulaisille parasta mahdollista. 

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Wole Soyinka Laittomuuden kausi – Afrikan Orfeus ja tarina konfliktin synnystä

Wole Soyinkan Laittomuuden kausi -kirjassa ei kerrota tapahtuma-aikaa eikä -paikkaa. Kuitenkin sen tiedetään kertovan Biafran sodan nimellä tunnetun Nigerian sisällissodan, joka alkoi 1967, edeltävistä ajoista. Sisällissotien kaava oli Afrikassa väsyttävän tuttu.

Väkivaltainen hallituksen vaihdos, uudet johtajat kosiskelevat naapurivallan tunnustusta...Ja kansiot joista löytyi salanimet, valokuvat, aikaisempi toiminta...Likaisia juttuja, ikivanhaa kaupankäyntiä ihmislihalla, orjamarkkinat, mustan mantereen välittäjät pelastumassa unohdukselta.

Wole Soyinka. Laittomuuden kausi.
Wole Soyinkasta on tärkeää tietää, että hän on suuri afrikkalainen kirjailija ja nobelisti vuosimallia 1986.

Wole Soyinka on ollut minulle kirjailija, jonka tarinoista en ole ymmärtänyt juuri mitään. Aiemmin lukeani, Tulkit ja Isara, lepattivat yli tajuntani kuin näkymättömät afrikkalaiset yöperhoset. Myös Laittomuuden kausi oli minulle, Nigerian sisällissotaa tuntemattomalle lukijalle, haastava kirja lukea.

Ymmärsinkö siitä riittävästi? Ainakin pystyin seuraamaan tarinaa, sain jonkinlaista selkoa hurjasta henkilögalleriasta ja pysyin matkanteon kyydissä.

Entä vaikutuinko? Nautin Soyinkan runollisesta otteesta. Soyinkan kieli oli runollisen väkivallan kieltä. Koin todellista kauhua ja jännitystä tämän piinaavan intensiivisen tarinan parissa.

Kirjan sivuilla Afrikka hohkaa kuumissa väreissään. Aurinko paistaa oranssina luomien läpi. Tarina on okrankeltainen, liidunvalkea ja indigonsininen. Tropiikin luonto on täynnä kauneutta ja uhkaa, valoa ja pimeänmykkää kauhua.

Laittomuuden kauden päähenkilö on Ofeyi-niminen nuorimies. Ofeyi kouluttautui Euroopassa, ei viihtynyt, ja palasi takaisin synnyinseudulleen.

Mainos- ja suhdetoimintamies Ofeyi on muusikkokaverinsa Zaccheuksen ja naisensa, kuvankauniin Iriyisen, kanssa toteuttanut menestyksekkäästi kaakaon markkinointia. He kehittelevät "Kaakaonpalosta tuli heille ainoa halu" -tyyppisiä kampanjalauluja ja saivat maanmiehensä unelmoimaan kaakaohipiästä ja onnellisista perheaamuista höyryävän kaakaojuoman äärellä. Ofeyin kaakaokampanjan ansiosta kirjan maa tuli kaakaotietoiseksi eikä ollut enää riippuvainen ulkomaanmarkkinoista.

Ofeyi kokee moraalisen herätyksen tutustuttuaan mystiseen hahmoon nimeltä Hammaslääkäri. Hän kääntyy työnantajaansa ja kolonialistista suurta rahaa vastaan.

Hammaslääkärillä on paljon anarkistisia periaatteita kuten se, että mätä hammas pitää poistaa ennen kuin se tartuttaa taudin muihin.Näin puhuu salaperäinen Hammaslääkäri Ofeyille:

– Miksi sinut on koulutettu? Olen tarkkaillut kaakaokampanjoitasi, olen seuraillut kiertuettasi ja olen tullut siihen tulokseen, että sinun elämäntehtäväsi on todella kasvattaminen... Minun näkökantani on yksinkertainen, mutta se sattuu olemaan kokemusteni summa...Minut on koulutettu tappajaksi...En kuvittele yhtään mitään paitsi niiden miesten eliminointia, joiden tiedän olevan turmiollisen pahoja.

Soyinkan tarinassa vastakkain ovat Kartelli ja Aiyérón kyläkokeilu, josta tulee kapinalliskommuuni. Ennen Aiyérón nuoret miehet lähetettiin kaikkialla maailmaan oppimaan ja näkemään toisia tapoja. Levottomat nuoret miehet palasivat aina takaisin.

Nuorisosta tuli vasemmistolainen propagandakoneisto, jota tarvittiin Aiyérón aatteen levittämiseen. Aiyéró, entinen hullunkurinen utopia, oli muuttunut moraaliseksi piikiksi kirjan kansakunnan lihassa.

Ofeyi kiinnostuu Aiyérósta ja Aiyéró hänestä. Ofeyin osalta aiyérólaiset, etenkin Hammaslääkäri ja kommuunin eräänlainen päämies Ahime vanhus, "yrittivät tavoittaa hänen toimivan minänsä takaisin sananhelinän matalasta maasta ja Kartellin harjoittaman riiston vieläkin pahemmasta alennustilasta". Ahime vanhus luovuttaa kylän Ofeyin käyttöön. Ofeyille tarjotaan paikkaa päämiehen seuraajana.

Aiyéróa vastustaja Kartelli edustaa kansainvälistä pääomaa, kolonialismia, korruptoitunutta kansallista valtaa, väkivaltaa ja armeijaa.

Laittomuuden kauden tarina on ymmärrykseni mukaan velkaa klassiselle Orfeuksen manalamatkalle. Orfeusta edustava Ofeyi lähtee selvittämään kansanosansa massamurhaa, kulkee läpi afrikkalaisen helvetin ja etsii vangittua naistaan Iriyiseä (Eurydike).

Apokalyptisessä tarinassa Ofeyi tovereineen kohtaa kaikki ihmissyntyiset vitsaukset. Poltettuja kyliä, raskaana olleita naisia, joiden paisunut vatsa oli viilletty auki. Pakolaiskaravaaneja. Pakokauhun oireita. Kartellin summittainen ampuminen roiskuttaa koululuokan seinälle oppimisesta kuumia aivoja. Kaksikymmenhenkinen perhe, kokonaista kolme sukupolvea pyyhkäistiin olemattomiin yhdessä koston iltapäivässä. Laukaussarjoja, soihtuja yöllä, naamioita tulenkajossa, jatkuva väkivallan uhka.

Ofeyi itse saapui helvetin alueen muodolliselle portille. Hänet vangittiin ja vietiin lebrasairaalaan suljetulle osastolle.

Laittomuuden kausi oli kirja konfliktin synnystä. Se oli kirja väkivallasta, arvojen muuttumisesta ja vallan uusjaosta. Tarina oli täynnä sydäntäsärkeviä orjuuden, epätoivon ja väkivallan näkyjä. Kun kirja loppui, en ollut aivan varma loppuiko kaikki toivo vai vieläkö sitä jäi hitunen jäljelle.