keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Andre Malraux Toivo – Malrauxin sotakirja liputtaa aatteelle ja on Keltaisen kirjaston poliittisin kirja?

Andre Malrauxin Toivo on kirja Espanjan sisällissodasta. Fasistidiktaattori Francon voittoon päättynyttä sotaa pidetään toisen maailmansodan alkusoittona. Se voimisti Euroopassa fasistien, länsivaltojen ja vasemmiston rajalinjoja. 

Malrauxin Toivoa on kuvattu sotasinfoniaksi, jolla on selkeästi pasifistinen tavoite. Malraux itse sympatisoi vasemmistoa eikä peittele sitä lainkaan. Toivo onkin yksi Keltaisen kirjaston poliittisimmista kirjoista – lukemistani sarjan kirjoista mahdollisesti kaikkein aatteellisin ja asenteellisin.

Andre Malraux Toivo
Andre Malraux. Toivo. 

Malraux oli itsekin sodassa puolustamassa tasavaltaa. Tasavaltalaiset olivat ryhmittäytyneet heppoisesti organisoiduksi ja taustaltaan monenkirjavaksi kansanarmeijaksi. Taistelu Francoa vastaan yhdisti anarkistit, kommunistit, sosialistit, demokraatit ja tasavallan kannattajat. Taustaltaan he olivat työläisiä, pienviljelijöitä, metallityöläisiä, partureita, leipureita, älykköjä...Tasavaltalaisia vastaan taistelivat Francon johtamat fasistijoukot, koulutetut sotilaat, tukenaan Hitler ja Mussolini. 

Andre Malraux itse johti heinäkuusta 1936 maaliskuuhun 1937 saakka ulkomaisten vapaaehtoisten lentäjien laivuetta. Samassa tehtävässä ovat romaanissa Magnin-niminen ranskalainen, jota pidetään Malrauxin alter egona, ja häntä nuorempi espanjalainen elokuvaäänittäjä Manuel.

Kirjan alussa kenraalien ja sotilaiden fasistikapina on jo käynnissä. Kenraalien vallankumouksen oli suunnitelmien mukaan määrä alkaa 18. heinäkuuta 1936. Marokossa palvelevat sotilashenkilöt aloittivat kuitenkin kumouksellisen toimintansa hieman etuajassa, jo edellisenä päivänä, ja nämä salaliittolaiset nousivat kapinaan myös Cadizissa ja Sevillassa. 

Toivo alkaa proosallisesti sillä, kun Manuel yrittää selvittää, mitkä kaupungit ovat pysyneet hallitukselle uskollisina, mitkä taas joutuneet kapinallisten valtaan. Näitä sitten luetellaan ja käydään läpi aivan kuin kyseessä olisi sotareportaasi. 

Alussa Barcelona oli yksi keskeisimmistä paikoista, koska juuri sen salaliittolaiset pyrkivät saamaan hallintaansa. Samanaikaisesti Espanjan tasavaltalainen hallitus menetti päiviä kiistellessään siitä, pitäisikö kansalaisille jakaa aseita. Salaliittolaiset käyttivät hyväkseen epäröintiä ja ottivat valtaansa 23 kaupunkia.  

Kirjassa sota etenee monella rintamalla samanaikaisesti ja tapahtumapaikat vaihtuvat tiheään. Tapahtumia setvittäessä keskustellaan toisaalta sodan järjettömyydestä, toisaalta väkivallan oikeutuksesta laillisen tasavallan puolustamiseksi. Kirjasta löytyy paljon kuvauksia pommituslennoista ja taisteluista pelottavia Junkerseja vastaan. Taistelussa Madridista ilmavoimilla oli keskeinen osa fasistien hyökkäysvaunujen vyöryessä kohti kaupunkia.

Kirjassa kertoja ottaa silminnäkijän rooliin selostaessana sotatapahtumien vyöryä eri kaupungeissa ja eri rintamilla samanaikaisesti. Mailraux oli myös toimittaja, joten ei ole ihme, että tekstistä välittyy reportaasinomainen tunnelma. 

Sota etenee monessa pisteessä ja kirja etenee episodeissa. Ideana on yksinkertaisesti se, että yksi lyhyt episodi kuvaa yhtä taistelujaksoa tai muuta kohtausta. Sen lopuksi yleensä joku kymmenistä taistelijoista menettää henkensä, raajansa, aistinsa tai joukkonsa. Lisäksi raportoidaan muista menetyksistä kuten osumista, miestuhoista tai palavista kaupungeista.

Sodassa ovat miehillä mielessä sotataktiikka, asemalinjat ja seuraavan päivän operaatiot. Niistä Malraux kirjoittaa lakonisesti ja dokumentoiden. Vasta viimeisessä luvussa päästiin pikaisesti näkemään sotaa Espanjan kansan näkökulmasta ja taistelijoiden ajatukset tekivät pikakäväisyjä siviilimaailmaan.

Toivo raportoi, ja myös ihannoi, Espanjan kansan taistelua ihmisarvoisesta elämästä ja tasavaltalaisten aatteiden puolesta. Kansa oli köyhää ja alakynnessä, mutta veljeyden aatteen ravitsemaa. Tekstin kohokohta ja veljeyden ylistys oli lopun kuvaus haavoittuneiden lentäjien pelastamisesta joukkoponnistuksena. 

Ajallisesti Toivo kattaa Espanjan sisällissodan kahdeksan ensimmäistä kuukautta. Itse luin Toivoa kuukauden. Lukeminen oli niin toivottoman oloinen urakka, että kirjan nimi jopa hymyilytti.

Tiedän, että Malrauxin Toivo on maailmansotiin liittyvien sotakirjojen klassikoita. On hienoa myös ajatella, että Malraux sai kirjan julki vuonna 1937 Espanjan sisällissodan yhä jatkuessa – sellainen maailmanpoliittinen voima painettu kirjallisuus on joskus ollut. 

Silti tapahtumiin keskittyvä sotakirjallisuus ilman inhimillistä ulottuvuutta on minulle äärimmäisen raskas genre lukea. Toivo oli hyvin synkkä, pimeäsävyinen, erittäin kyyninen ja täysin tunteeton. Voin onnitella itseäni siitä, että sain luettua tämän oman lajinsa, aiheensa ja aikakautensa klassikon siitä huolimatta, että sen lukeminen oli lyijynraskasta ja aika lailla vastenmielistä.