sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Jennifer Egan Manhattan Beach – Eganin klassinen rikostarina on poikkeuksellisten naisten asialla

Jennifer Eganin Manhattan Beach on perinteitä kunnioittava kertomus tarinan arvoisesta naisesta – satamasukeltaja Anna Kerriganista – aikana, jolloin sukeltaminenkaan ei ollut naisten ammatti. Ja tuskin olisi ollut Annankaan ammatti, elleivät amerikkalaismiehet olisi olleet sotimassa Tyynellämerellä ja Euroopassa.

Jennifer Egan. Manhattan Beach. 
Ennen kuin Annasta tulee sukeltaja, hän on kaksitoistavuotias tyttö, isän lemmikki ja vaikeasti vammaisen Lydian isosisko. Isä ottaa Annan usein mukaan liiketapaamisiin. Manhattan Beach alkaa yhdellä sellaisella. Sen tapaamisen erottaa monista muista ylellinen kohde: Merenrantahuvila Manhattanilla. Huvilan omistaa Dexter Styles -niminen mies. Vasta myöhemmin Annalle selviää, kuinka keskeinen henkilö Dexter oli hänen isänsä elämässä ja kuinka keskeinen henkilö Dexteristä tulee Annan elämässä.

Manhattan Beachissä on kiehtovaa erikoinen naistarina ja poikkeuksellinen aikakausi.

Kirjassa eletään sota-aikaa New Yorkissa. Kaupunki kuhisee gangstereita, keinottelijoita ja ammattiyhdistysaktivisteja. Ihmisten mielissä pyörivät sota-ajan uhraukset ja uhkakuvat. Kaupunkiin jääneet nuoret osallistuvat isänmaallisesti sotaponnistuksiin ja ottavat ilon irti nuoruudesta mahdollisuuksien rajoissa.

Kirjaa lukiessa Manhattanin historia ja niemimaan tarunhohtoinen siluetti melkein muotoutuvat silmissä. Eganin tarinasta jäävät vahvimmin mieleen vielä nuoren metropolin nousevien pilvenpiirtäjien muodot sekä Broadwayn ja Wall Streetin kultakauden alkuhetket. Ensisijaisesti New York oli silti vilkas satamakaupunki ja monille portti uudenlaiseen tulevaisuuteen.

Tarinallisesti nuoren Annan elämä on prologi, joka kehystää varsinaista tarinaa. Vuosia myöhemmin Annan isä on kadonnut ja maailma on sodassa. Anna vastaa taloudellisesti äidistä ja vammaisesta sisaresta ja etenee sotatarviketehtaalta Brooklynin laivastotelakalle.

Sotavuosina 1940-luvulla naisille avautuu yllättäviä mahdollisuuksia, kun nuoret miehet palvelevat armeijassa.

Voisit olla vakooja tai salapoliisi. Kukaan ei tietäisi, kuka sinä todellisuudessa olet ja kenelle työskentelet.

Sinnikkäästä Annasta tulee telakan ensimmäinen naispuolinen sukeltaja. Ja kun tarkemmin ajattelee, myös vakooja ja salapoliisi kun hän yhtä tarmokkaasti selvittää isänsä kohtaloa.

Poikkeuksellisten naisten tapaan Annassa on tarinanarvoista määrätietoisuutta ja välinpitämättömyyttä. Hän ei suostu sotaheilaksi ja ottaa muutenkin etäisyyttä kotirintaman sankarittarien rooleihin. Toisaalta vammaisesta sisaresta huolehtiva Anna on melkein liian hyväsydäminen herättääkseen muuta kuin sympatiaa ja ihailua.

Egan kuitenkin selättää näppärästi riskin siitä, että sisar tarmokkaasta ja epäitsekkäästä tulisi liian pyhimysmäinen tuomalla Annan elämään pahan miehen. Hän on lapsuudesta tuttu Dexter Styles – hurmaava, ristiriitainen ja jo varattu liikemies. Annalla ja Dexterillä ei pitäisi olla mitään yhteistä varsinkaan, kun luokkaerot aikana, jolloin niillä todella oli merkitystä, rajaavat heidän maailmansa kauas toisistaan. Lisäksi heitä yhdistää epämiellyttävällä tavalla kysymys Annan isän salaperäisestä katoamisesta.

Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta seuraa tunteita ja paljon seksuaalista vetovoimaa. Dexter on Annalle oudosti vastustamaton ja Anna Dexterille itsenäinen ja haastava nainen.

Jennifer Egan on kirjoittanut Manhattan Beachiin hieman dekkaria ja hieman rakkaustarinaa. Tarinassa rakkautta ei ansaita, se ostetaan tai se varastetaan. Dexter on naimisissa vanhan rahan kanssa, joka kuuluu New Yorkin seurapiirien kaikkein korkeimmalle tasolle "the four hundrediin". Niissä piireissä valta ja vapaus ei ole otettavissa – se on saatu verenperintönä.

Kun tarina loppuu, Anna tietää paljon enemmän itsestään ja elämästä yleensä. Annan elämä on yhden naisen menestystarina traagisilla vivahteilla, sillä hän on saavuttanut taloudellisen itsenäisyyden, uudenlaisen perheen ja rauhan menneisyytensä kanssa. 

Manhattan Beach on helposti lähestyttävää kertomakirjallisuutta, joka on toteutettu suurella taidolla, syvällisellä perehtymisellä yksityiskohtiin ja aikakauteen, mutta minun makuuni liian laimealla tavalla.

Manhattan Beach on klassisella tavalla perinteinen kertomus poikkeuksellisesta naisesta. Jokainen poikkeuksellinen nainen on varmasti tarinansa ansainnut, mutta itse hieman petyin, koska olen pitänyt räväkästä ja kokeilunhaluisesta Eganista. Jos et ole lukenut Suurta hämäystä, tee se, niin ymmärrät mitä tarkoitan.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Alberto Moravia Agostino – Äiti- ja poikaparat! Moravian jännittävä tulkinta lapsuuden lopusta

Vuonna 1959 Keltaisessa kirjastossa julkaistu Alberto Moravian Agostino (vuodelta 1942) on sarjan ensimmäisiä kirjoja. Ja Alberto Moravia, harmikseni, sarjan suosikkikirjailijoita. Agostinon aihe on äidin ja pojan suhde – yksi psykologisen kirjallisuuden klassisia teemoja ja Moravian suosikkiaiheita.

Alberto Moravia. Agostino. 
Agostino ei onneksi tarjoillut tarinaltaan ja näkökulmaltaan minua eniten ärsyttävää Moraviaa. Kirja ei helpotuksekseni ollut miespäähenkilön hyperseksuaalinen, eksistentiaalinen, syväpsykologinen ja äitivihamielinen tilitys – Miksiköhän psykologit tällaista äiti-poikasuhdetta kutsuvat? Toki näitäkin teemoja Agistonosta löytyy, mutta koska päähenkilö on vasta 13-vuotias, ne esiintyvät hienovaraisemmassa muodossa.

Ehkä Agostino on moravialaisen mieshahmon luomistarina.Tällaisissa olosuhteissa, kylmissä yläluokkaisissa kodeissa, fyysisesti läheisten, mutta henkisesti etäisten äitien hoteissa ja isien poissaollessa, ne Moravian mieshenkilöt luovat nahkansa.

Agostino on nopeasti lukaistu coming-of-age -tyyppinen tarina. Kesän aikana poika nimeltä Agostino tajuaa niitä asioita, joita 13 vuotiaat pojat alkavat tajuta. Sellaisia kuten seksuaalinen herääminen, murrosiän alkaminen ja henkinen irtautuminen perhepiiristä.

Äiti ja poika viettävät kesälomaa kahdestaan Vespuccin kylpylärannalla. Isä on olemassa viittauksina – tarinaan hän ei kesän aikan ilmesty. Alkukesästä Agostino ja hänen äitinsä aloittavat loma-aamunsa souturetkellä.

Agostino nautti suuresti saadessaan soutaa varhaisaamun tyynellä ja läpikuultavalla merellä äidin istuessa häntä vastapäätä...jutellen hiljaisesti Agostinon kanssa, aivan kuin tämä olisi aikuinen eikä kolmetoistavuotias poika.

Moraviaa kutkuttavat nämä ambivalentit äitipoikakuviot. Agostino harmistuu suuresti, kun kertojan sanoin "vielä vuosiensa kukassa" oleva äiti löytää miehisempää soutu- ja lomanviettoseuraa. Agostino ei olekaan "mies äidin rinnalla" vaan lapsistatisti!

Taas tekee mieleni kysyä, mitä käsitteitä psykologit käyttävätkään näistä universaaleihin kokemuksiin kuuluvista hetkistä, joissa lapset saavat ensiaavistuksia aikuisten seksuaalisuudesta? Ne hetket riistävät pojilta lapsuuden äidin. Agostinosta kokemus tuntui väkivaltaiselta.

Hänellä oli hämärä tunne siitä, että hän tänä kohtalokkaana päivänä oli siirtynyt uuteen, vaikeuksien ja viheliäisyyden täyttämään ikäkauteen.

Kesän aikana Agostino pyörii epämääräisessä seurassa, maistelee alkoholia ja tajuaa jotain siitä, mitä miehenä oleminen saattaa tarkoittaa.

Agostinon hengailu epämääräisessä poikajengissä on ahdistavaa luettavaa. Varasteleva rantapummilauma on aivan eri maailmasta kuin rikas ja palvelusväen kanssa asuva Agostino. Lukiessa jännitin riittääkö poikajengille pelkkä pilailu tietämättömän Agostinon kustannuksella – vai seuraako epäsuhtaisesta kaveeramisesta kiusaamista, väkivaltaa tai jopa sitäkin järkyttävämpää draamaa. Agostinolla ei ole hajuakaan siitä, millaiseen vaaraa hän itsensä ajaa – vaaran voi ymmärtää vain aikuisen lukijan kokemusten ansiosta.

Psykologisessa romaanissa käydään tarkkaan läpi Agostinon monet motiivikonfliktit. Sellaisia tilanteita, kun ei itsekään pysty päättämään, mikä on pahaa ja mikä hyvää, mikä likaista, kiehtovaa tai liian tuskallista, muuttuuko kiintymys mustasukkaisuudeksi tai haavoittaako uteliaisuus.

Kirja loputtua äiti ei enää kohtele poikaa kuin lasta vaan lupaa kohdella hän kuin miestä. "Kuin olisin mies", hän mietti. Mutta eihän hän ollut mies, ja paljon vaikeata aikaa ehtisi kulua, ennen kuin hänestä se tulisi.

Lapsuuden loppu -kuvaukset ovat kirjallisuuden vakioaiheita. Niitä mahtuu Keltaiseen kirjastoonkin monia. Moravian versio klassisesta teemasta on jännitteinen, jopa jännittävä, mutta miksikään lajityypin keulakuvaksi se ei nouse. Aikoinaan kirja joutui fasistien seusuroimaksi – nykylukijasta, tai ainakin minusta, tarina ja sen toteutus tuntuu hyvinkin perinteiseltä.