Haruki Murakami Tanssi tanssi tanssi – Delfiinihotellissa joku itkee takiasi

Haruki Murakamin Tanssi tanssi tanssi alkaa näyllä Delfiinihotellista. Nimettömäksi jäävä kertoja sulautuu hotelliin ja tunnistaa sieltä jotain menettämäänsä, mutta itselleen tärkeää. Tärkeää ovat yhteydet muihin ihmisiin, ja ne ovat pahasti katki.

Haruki Murakami. Tanssi tanssi tanssi.

Tanssi tanssi tanssi on Suuren lammasseikkailun itsenäiseksi kuvattu jatko-osa, murhamysteeri ja tarina yksinäisen miehen eksistentiaalisesta kriisistä.

Nimettomäksi jäävältä mieheltä ei oikein mikään onnistu. Hänen luotaan lähtevät kaikki ennemmin tai myöhemmin. Yksi luovuttaa, toinen pettyy, kolmas vaikenee. Hän on mies, jonka kohtalo on kokea ero eron jälkeen. 

Mies, iältään 34, on freelancerina työskentelevä ruokatoimittaja. Ammattiaan mies kutsuu kulttuuriseksi lumenluonniksi. 

Murakamin kirjassa vietetään paljon aikaa Delfiinihotelli. Delfiinihotelli on niin tärkeä, että sen olisi voinut poimia vaikka kirjan nimeksi. 

Delfiinihotelli sijaitsee lumisessa Sapporossa. Siellä mies tapasi joskus Kikin, herkkäkorvaisen escort-tytön. Siellä joku itkee miehen perään. Siellä miehen elämään tulee yllättäen kaksi naista: viehättävä silmälasipäinen hotellivirkailija Yumiyoshi ja teini-ikäinen, vanhempiensa vähälle huolenpidolle jättämä Yuki-tyttö.

Yumiyoshin kanssa mies harrastaa onnistuneesti eroottista lumenluontia. Yukin seuralaisena hänestä tulee psykedeelisessä perheessä epävireessä olevan tyttären seuranpitäjä Tokiosta aina Hawajille saakka.

Teemaltaan Tanssi tanssi tanssi on unenomaisesti kerrottu tarina kytköksistä. Nimenomaan kytköksistä, tai ennemmin niiden puutteesta, Murakami kirjoittaa paljon. 

Kytköksiä analysoidaan Delfiinihotellissa. Hotelli on rakennettu toisen päälle ja sen sisältä löytyy museo. Delfiinihotellissa asuu Lammasmies. Oletan, että hän on palannut Suuresta lammasseikkailusta, vaikka sitä kirjaa en ole vielä lukenut. Lammasmies saa aikaa kytköksiä, jotka olivat mieheltä hukassa. 

Näky hotellissa itkevästä naisesta toimii myös johdatuksena murhamysteeriin. "Väkivallan hippusia leijaili pimeydessä ympärilläni. Enkä minä pystynyt edes näkemään, kuinka ne merikäärmeiden tavoin luikertelivat yhä lähemmäs."

Murhamysteeriin liittyy Kiki, joka kuului luksusprostituutiorinkiin. Ringissä tapahtuu selvittämättömiä henkirikoksia. Kuka on syyllinen ja miten mies siihen liittyy? Onko mies itse osallinen ja kuinka tapahtumiin liittyy entinen koulukaveri ja nykyisin menestynyt näyttelijä Gotanda?

Tanssia Murakami käyttää kirjassaan elämän metaforana. Elämää on niin kauan kuin tanssii ja musiikki soi. Kirjassa soi koko ajan 1980-luvun musiikki: Alan Parsons Project, Phil Collins, Human League, Roxy Music...

Otan vain tanssiaskelia, yhden toisensa jälkeen. Jäseneni muistavat tanssin kuviot, joten pystyn jatkamaan....Yhteiskunnallisesti olen täysin nolla...En saisi edes asuntolanaa.

Jos olet lukenut blogiani tiedät, että Haruki Murakami on yksi suurista suosikeistani. Tanssi tanssi tanssi ei kuitenkaan ole Murakamia parhaimmillaan. 

Kirjassa maaginen realismi oli liiaksi pelkästään salamyhkäisiä kohtauksia ja kliseisiä tarinallisia valintoja, pintakerrosta ja näppäriä juonen käänteitä. Vanhan hotellin kummitteleva sielu, oudosti katoavia henkilöitä sekä vertauskuva elämästä tanssin vietävänä.

Kieli oli jokseenkin vaisua. "Hohhoijaa. Taidan olla hiukan poissa tolaltani. Kaikki on kytköksissä. Olet tosiaan pöljä, sanoi teinityttö usein."

Tuttuun tapaansa Murakami käyttää sivukaupalla tilaa kuvatessaan miehen yksityisiä tapoja musiikin kuuntelusta hiusten leikkaamisiin, ostoksiin, ruoanlaittoon ja automallien vertailuun. Calvin Klinen farkkujen pukemisesta sellerin valmistukseen. Tarinassa on hyvin paljon 1980-lukua ja se saattaa tuntua vieraannuttavalta, jos vuosikymmen ei ole tuttu tai kiinnostava. Entä mitä sanot lukijaa tuijottavasta kasetista kirjan kansikuvana? Minusta ei mitenkään onnistunut toteutus kiinnostuksen herättäjänä.

Kaikesta huolimatta luin Tanssi tanssi tanssin mielelläni. Tarina ei ollut varsinaisesti huono vaan ajoittain jopa viihdyttävä. Tosin ajoittain myös pitkästyttävä.

Siitä olin iloinen, että tolaltaan olevalta, elämänsä solmukohdassa seisovalta mieheltä viimein jokin onnistui. Eikä aika-avaruus enää ollut tarinan lopussa aivan sekaisin.  

Silti kaipasin, mutten löytänyt, sitä lumoavaa todellisuuden näkemistä toisin, josta lukijan pää menee ihanasti sekaisin. Sitä Kafkaa rannalla ja 1Q84:ää.