Haruki Murakami Kafka rannalla – Ihminen on itselleen labyrintti

Kafka on 15 ja, aina silloin kuin poika nimeltä Varis ei istu hänen olkapäällään, yksin maailmassa. Nakata on 60 ja yksin maailmassa paitsi jutellesssaan kissojen kanssa. Kumpikin on vieras tässä maailmassa, mutta enemmän kotonaan omissa ajatuksissaan ja tarinoissaan. Ja kohtalo on kirjoittanut heille toisiakin todellisuuksia, muita mahdollisia maailmoja.

Haruki Murakami: Kafka rannalla.

Haruki Murakami on kirjoittanut psykologisen, hienostuneen ja unenomaisen kirjan ihmisen sisäisestä labyrintistä. Hän antoi sen nimeksi Kafka rannalla. Kafka, se 15-vuotias, on piirretty tauluun äitinsä, ja myöhemmin rakastajattarensa, katseltavaksi. Vai oliko rakastajatar äiti, Kafkan isän lietsoma oidipaalinen kirous, äidin haavekuva, naisen ruumiista irtautunut nuori sielu – he kaikki tai ei heistä kukaan?

Kirja nimeltä Kafka rannalla kimaltelee kuin kirkas kristalli pakkasaamuna. Kääntele kulmia ja lumoudu vaihtuvien värin välkkeestä. Mystinen, symbolinen, metaforinen – hyvin erikoisen hieno taideteos.

Metaforinen on Kafka itsekin, nimineen kaikkineen. 15 vuotta on kirjailijalle hyvä ikä, jos haluaa kuvata ihmistä rajalla, hämmentyneenä ja itseään etsimässä. 15-vuotiaana Kafka karkaa kotoa ja asettuu asumaan syrjäisen kirjaston kulmahuoneeseen Shikokun saarelle. Kirjastossa Kafka saa ensimmäinen ystävän: hämmentyneen ja sukupuolisesti epärajaisen Oshiman, jonka itseilmaisu koostuu maailmankirjallisuuden metaforista. Ja hankkii ensimmäiset seksikokemuksensa haikukokoelman omistavan neiti Saekin, tai neidin teini-ikäisen inkarnaation, kanssa. Ja tästä kolmikosta joka ikinen on syvästi hämmennyksissä oman itsensä ja kohtalonsa kanssa.

Joskus kohtalo on kuin pieni hiekkamyrsky, joka muuttaa koko ajan suuntaa...Tämä myrsky ei ole kaukaa tullut tuuli...Tämä myrsky olet sinä...Kun tulet ulos myskystä, et ole enää sama ihminen kuin olit siihen astuessasi.

Nuorelle Kafkalle elämä on ennustuksia, joiden on toteuduttava ennen kuin oma elämä voi alkaa. Kafka antautuu seikkailuun labyrinttiin nimeltä elämä. Astuessaan labyrinttiin Kafka lähtee löytöretkelle omaan itseensä.

Jokaisen ihmisen elämässä tulee vaihe, josta ei ole paluuta...Ja sitten hyvin harvoissa tapauksissa tulee vaihe, josta ei ole pääsyä eteenpäin. Ja kun siihen pisteeseen tullaan, ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tilanne. 

Kafkasta poiketen toiset kirjan hahmot välillä ruumiillistuvat, välillä  henkistyvät. Jotkut meistä voivat päättää, missä ajassa he elävät. Ja toiset meistä, kuten rinnakkaistarinan herra Nakata, ovat vain onttoja ruumiita henkien täytettäväksi. Heitäkin ohjaa kohtalo tai varjostaa ennustus: Nakatan kohtalo on tappaa Kafkan isä, outo puolielävä, tunneköyhä kuvanveistäjä, joka kerää kissojen sieluja rakentaakseen niistä maailmoja hallitsevan huilun.

Kaikesta mystisyydestään huolimatta Murakamin Kafka rannalla on aito tarina ja matka, jota varjostaa sävähdyttävän käännekohdan odotus. 

Onnea on vain yhtä lajia, mutta onnettomuuksia on kaikennäköisiä ja -kokoisia. Tolstoi sanoin, että onni on allegoria, mutta onnettomuus tarina.

Murakamin maailmassa ei juuri mikään hämmästytä. Taivaalta sataa iilimatoja ja kaloja, tuntematon luottaa tuntemattomaan, pahoja ihmisiä murhataan ja haamut houkuttelevat matkaansa kuin viettelevät seireenit.

Tuntuu kuin eläisin hetkeä ennen vuotta 1Q84. Löydän mestarin mestariteoksesta tuttuja, 1Q84:ssä pidemmälle kehitettyjä teemoja: Nakata on ilmakotelo, pahat henget ovat vallanneet ruumiita, hyvät henget tarvitsevat pakopaikkoja ja luonnonkirjat ovat sekaisin. Kummassakin tarinassa kiehtoo rinnakkaistodellisuus. 1Q84:ssä se on toinen ulottuvuus, mutta Kafka rannalla -kirjassa toinen maailma löytyy sisältämme. Uskallatko tänä yönä nukahtaa: 

Pelkäät mielikuvitusta. Ja vielä enemmän pelkäät unta...Valveilla ollessa voit tukahduttaa mielikuvituksen. Mutta unia et pysty tukahduttamaan.
Paras kun nukut...Kun heräät, edessäsi on aivan uusi maailma ja sinä olet osa sitä...Ja kun heräät, juuri niin on käynyt.

Huh-huh – se saattaakin olla meidän sisällämme. Odottaa oikeaa hetkeä, vaania ja ottaa ohjat käsiinsä.