Kuinka monta kuuta näet taivaalla? Jotkut meistä saattaisivat vastata itsestään selvään kysymykseen yllättävällä tavalla. Heistä, rinnakkaistodellisuuteen lipsahtaneista, kertoo Haruki Murakamin jättieepos 1Q84, osat 1-3.
 |
| Haruki Murakami: 1Q84 1-2. |
Kerronpa heti aluksi, että tätä tarinaa olisin voinut lukea lopun ikäni. Suomeksi 1Q84 sisältää melkein 1200 sivua ja toivon, että Murakami jatkaa tarinaansa vielä monella jatko-osalla. Murakamin 1Q84 sisältää kaikki mahdollisuudet kasvaa vuosituhannen eepokseksi, meidän omaksi ”Kadonnutta aikaa etsimässä”. Tämä tosin taitaa jäädä vain yksinäiseksi toiveekseni.
1Q84:ssä tarinaansa kertovat vuorotellen kaksi päähenkilöä, Aomame ja Tengo. Toinen jehovantodistajien tytär, toinen televisiolupamaksutarkastajan poika. Kumpikin katselee maailmaa hieman syrjästä ja toisenlaisena, elämästä erillään, toisiaan kaivaten.
Murakami kirjoittaa rakkaudesta kauniimmin kuin kukaa muu lukemani keski-ikäinen mieskirjailija. Lukemisen välillä ihmettelen, kuinka voin hurahtaa tällaiseen tyttökirjarakkauteen. Mutta en voi mitään itselleni: sama puhtaanhauras tunteellisuus sulattaa sydämeni niin 1Q84:ssä kuin aiemmin Norwegian Woodissa.
Aomamen ja Tengon symbioosi syntyi koululaisten lämpimästä kädenpuristuksesta. Aikuisena matka toisen luo on pitkä ja mutkainen. Yhteys löytyy, kun Murakami heittää kaksikon toisistaan tietämättä vuonna 1984 Q:ksi kutsuttuun rinnakkaistodellisuuteen. Tarjolla on aikusten scifiä vakavista teemoista: lahkolaisuudesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta, lapsuuden traumoista ja tunneköyhyydestä.
1Q84 on kirja kirjan sisällä. Sen toisen kirjan nimi on Ilmakotelo: nuoren Fuko-Erin erikoisteos ja Tengon valekirjoittama menestysromaani. Ilmakotelo paljastuu kaksi todellisuutta toisiinsa yhdistäväksi kanavaksi. Se yhdistää Aomamen ja Tengon, sen joka vastaanottaa ja sen joka lähettää. Samalla paljastuvat Sakigake-lahkon varjellut salaisuudet ja maailmanjärjestystä ravistelevan pikkuväen liikkeet. Maagista realismia, Murakamin kirjailijaidentiteetin tunnusmerkkejä,,jälleen tarjolla.
1Q84 on myös kannanotto naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Liikunnanohjaana toimivan Aomamen sivubisnekseksi paljastuu naisia väkivaltaisesti kohdelleiden miesten eliminointi eli murhaaminen. Tämä yhdistää Aomamen Sakigakeen: lahkoa epäillään pitkään jatkuneesta pikkutyttöjen ritualistisesta hyväksikäytöstä. Kylmäpäinen Aomame onnistuu vaativimmassa tehtävässsään, Sakigake-lahkon johtajan murhasssa, ja saa peräänsä etsivä-Ushikawan, josta tulee kolmannen osa kolmas kertoja.
Ei haittaa, vaikka Murakami ja hänen henkilönsä toistelevat itseään ja haluavat varmistaa, että lukija pysyy perässä. Monimutkaisissa Ilmakotelo-kuvioissa onkin kertaamista ja kertaamisen lomasta paljastuu hieman lisää. Näin varsinkin melankoliaan ja pidättyväisyyten taipuvaisista Aomamesta ja Tengosta: heidän taustoistaan, suruistaan, himoistaan ja fantasioistaan. Kummallakin on ristinsä kannettavana: kuolemanenkeli Aomame ja haamukirjailija Tengo, siinä on sulattelemista.
Murakami viittailee kirjoissaan aikalaisobjekteihin ja kulttuurituotteisiin. Niistä ilmeisin on tietysti Orwellin 1984. Tärkeän roolin saa Janácekin Sinfonia, joka myytiin japanilaisista kaupoista kirjan tavoin loppuun heti 1Q84:n ilmestyttyä. Mainitseepa Murakami Sibeliuksenkin. Viittaukset helpottavat Murakamin kirjojen lukemista yli kulttuurirajojen.
1Q84 on vähän vanhahtavanoloisesti tarinallinen romaani. Helppolukuinen, hitaasti etenevä, muutamaan henkilöön keskittyvä kaikkitietävän kertojan taidonnäyte. Se ei ole moite. Joka kerta, kun kirjan avasin, tunsin sukeltavani lukemislumon mustaan aukkoon. Sieltä ei haluaisi palata takaisin.
Ja kun olet lukenut 1Q84:t huomaat olevasi aiempaa tarkempi. Onko pikkuväkeä liikkeellä? Vievätkö tikkaat sinne minne odottaa. Hoh-hoh, kuka kutoo salaisia verkkojaan juuri nyt? Ja onko lähimailla sittenkin joku, joka näkee kaiken samoin kuin sinä? Hoh-hoh, sitä on ilmassa.
1Q84:ssä tarinaansa kertovat vuorotellen kaksi päähenkilöä, Aomame ja Tengo. Toinen jehovantodistajien tytär, toinen televisiolupamaksutarkastajan poika. Kumpikin katselee maailmaa hieman syrjästä ja toisenlaisena, elämästä erillään, toisiaan kaivaten.
Murakami kirjoittaa rakkaudesta kauniimmin kuin kukaa muu lukemani keski-ikäinen mieskirjailija. Lukemisen välillä ihmettelen, kuinka voin hurahtaa tällaiseen tyttökirjarakkauteen. Mutta en voi mitään itselleni: sama puhtaanhauras tunteellisuus sulattaa sydämeni niin 1Q84:ssä kuin aiemmin Norwegian Woodissa.
Aomamen ja Tengon symbioosi syntyi koululaisten lämpimästä kädenpuristuksesta. Aikuisena matka toisen luo on pitkä ja mutkainen. Yhteys löytyy, kun Murakami heittää kaksikon toisistaan tietämättä vuonna 1984 Q:ksi kutsuttuun rinnakkaistodellisuuteen. Tarjolla on aikusten scifiä vakavista teemoista: lahkolaisuudesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta, lapsuuden traumoista ja tunneköyhyydestä.
1Q84 on kirja kirjan sisällä. Sen toisen kirjan nimi on Ilmakotelo: nuoren Fuko-Erin erikoisteos ja Tengon valekirjoittama menestysromaani. Ilmakotelo paljastuu kaksi todellisuutta toisiinsa yhdistäväksi kanavaksi. Se yhdistää Aomamen ja Tengon, sen joka vastaanottaa ja sen joka lähettää. Samalla paljastuvat Sakigake-lahkon varjellut salaisuudet ja maailmanjärjestystä ravistelevan pikkuväen liikkeet. Maagista realismia, Murakamin kirjailijaidentiteetin tunnusmerkkejä,,jälleen tarjolla.
 |
| Haruki Murakami: 1Q84, 3. |
Ei haittaa, vaikka Murakami ja hänen henkilönsä toistelevat itseään ja haluavat varmistaa, että lukija pysyy perässä. Monimutkaisissa Ilmakotelo-kuvioissa onkin kertaamista ja kertaamisen lomasta paljastuu hieman lisää. Näin varsinkin melankoliaan ja pidättyväisyyten taipuvaisista Aomamesta ja Tengosta: heidän taustoistaan, suruistaan, himoistaan ja fantasioistaan. Kummallakin on ristinsä kannettavana: kuolemanenkeli Aomame ja haamukirjailija Tengo, siinä on sulattelemista.
Murakami viittailee kirjoissaan aikalaisobjekteihin ja kulttuurituotteisiin. Niistä ilmeisin on tietysti Orwellin 1984. Tärkeän roolin saa Janácekin Sinfonia, joka myytiin japanilaisista kaupoista kirjan tavoin loppuun heti 1Q84:n ilmestyttyä. Mainitseepa Murakami Sibeliuksenkin. Viittaukset helpottavat Murakamin kirjojen lukemista yli kulttuurirajojen.
1Q84 on vähän vanhahtavanoloisesti tarinallinen romaani. Helppolukuinen, hitaasti etenevä, muutamaan henkilöön keskittyvä kaikkitietävän kertojan taidonnäyte. Se ei ole moite. Joka kerta, kun kirjan avasin, tunsin sukeltavani lukemislumon mustaan aukkoon. Sieltä ei haluaisi palata takaisin.
Ja kun olet lukenut 1Q84:t huomaat olevasi aiempaa tarkempi. Onko pikkuväkeä liikkeellä? Vievätkö tikkaat sinne minne odottaa. Hoh-hoh, kuka kutoo salaisia verkkojaan juuri nyt? Ja onko lähimailla sittenkin joku, joka näkee kaiken samoin kuin sinä? Hoh-hoh, sitä on ilmassa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.