Jos unohtaa laskuista Kafkan ja Kunderan, tsekkiläistä kirjallisuutta päätyy lukemaan ani harvoin. Ludvík Vaculíkin Marsut -kirja on kurkistus tšekkiläisen kirjallisuuden maailmaan ja lukukokemuksena positiivinen yllätys.
Huumori on tunnetusti haastava laji kirjallisuudessakin. Ludvík Vaculíkille kirjoittaminen pilke silmäkulmassa sopii mainiosti. Marsut on hassunhauska kertomus marsuperheestä. Kirjaa lukiessa saa kiherrellä Vaculíkin kertojaäänelle ja ihmetellä tarinan absurdeja käänteitä. Jos pääsisin Vaculíkin kanssa tšekkioluelle, kuuntelisin mielelläni hänen oudonhauskoja juttujaan oluenjuonnin lomassa.
Marsut -kirjan tarina on erikoinen: kertomus marsulemmikkien kanssa elämisestä. Kun astuu tarinan yläpuolelle, huomaa ilmeiseltä tuntuvan metatarinan. Hauska tarina saa edetessään synkempiä sävyjä – Kafkaa lukenut ei voi olla muistamatta Linnaa.
Marsut -kirjaa ei voi oikein lukea muuna kuin yhteiskunnallisena allegoriana kommunistisesta Tšekkoslovakiasta. Onhan sen kirjoittamisvuosikin 1970. Tällaisia kirjailijoita, kuten Daniil Harms, pulpahteli Itä-Euroopasta kommunistiaikaan. Näiden kirjojen parissa kyllä viihtyy, mutta aikalaiset lukivat niistä piiloon kirjoitettua yhteiskuntakritiikkiä. Tällaiset kirjat ovat täynnä symboliikkaa, vertauskuvia ja verhottuja viestejä.
Marsut -kirjassa elelee Prahassa sympaattinen tšekkiläinen ydinperhe. Nelihenkinen perhe haaveilee paluusta maalle. Äiti-Evassa (hän on opettaja, mikä ei kuitenkaan haittaa) ja kahdessa kouluikäisessä pojassa ei ole mitään epätavallista, mutta en ole tainnut koskaan törmätä kommunistiajan kirjoissa pankkiirikertojaan. Tämä pankkiirierikoisuus on valtionpankin virkailija Vašek.
Vašekin pankki on yhtä korruptoitunut kuin yhteiskunta. Raha liikkuu enemmän kassasta taskuihin ja käsistä käsiin kuin tililtä tilille. Varastaminen on pankkiirien työsuhde-etu ja kiinnijäämisestä aiheutuvat rangaistukset minimaaliset.
Pankissa rahan arvoituksellinen kierto sisältää kiertovälineet jotka yritämme varastaa, mutta jotka takavarikoidaan meiltä niin ettei niistä näy sen koomin jälkeäkään.
Vašekin mukaan elämää kommunistisessa Tšekissä kuvataan elämäksi miellyttävien ja lempeiden tapahtumien keskellä, jossa jonkun toisenlaisen elämän odottelu on lopetettu ja muiden tarkkailu lakkautettu.
Muutoin nelihenkisen perheen elämä on tavanomaisen oloista. Vanhemmat käyvät työssä ja lapset koulussa. Poikia kiinnostavat rakennukset, varsinkin keskeneräiset, kiskoilla kulkevat liikennevälineet ja maanalainen putkiverkosto. Joululahjaksi hankitaan toiselle pojalle marsu.
Joulu oli tulossa ja meillä pohdiskeltiin lahjoja. Ajattelin marsua. Neuvottelin Evan kanssa, olisiko se oikea lahja pojillemme, lääkettä Pavelin kaipuuseen ja hyvä vastaveto Vašekin kirpuille. Eva hylkäsi marsun ehdottomasti, se kuulemma inhotti häntä. Niinpä menin heti seuraavana aamuna ostamaan sen.
Pankissa Vašek oppii ihmisten psykologiaa, marsujen – todellakin: marsut ovat lisääntyvä laji – kanssa testaillaan eläinten käyttäytymistä.
Hyvin tulee selväksi, että marsu on sosialistisen kansalaisen vertauskuva. Marsut ovat harmittomia. Ne eivät ole uteliaita eivätkä kaipaa olinpaikan vaihdosta. Ne viihtyvät sisällä häkissä eivätkä opi temppuja.
Yllättäen tšekkiläisillä marsuilla on yliluonnollista voimaa yli ihmishenkien: ne käynnistävät outojen tapahtumien kierteen.
Ensin tapahtuu kummia pankissa. Ikälopulla ekonomi Maelströmillä on huone 706 katonrajassa ja puutarhamökki laitakaupungilla. Evan luokalla on höyrypäinen tyttö, joka ennustaa kuolemaa. Perhe löytää unelmatalonsa maalta, mutta sosialistinen unelma-asunto ei välttämättä ole paratiisi.
Marsujen lopussa Vašekille käy huonosti. Mutta kuten absurdin ajan elämälle on tyypillisistä perhe jatkaa elämää, vaikkei isää välttämättä enää näy kotona.
Minulle Vaculíkin Marsut edustaa kirjallisuutta, joka onneksi ei enää ole lisääntymiskykyinen. Jos joku tarina on aikalaiskirjallisuutta, se on tämä. Silti aika marsujen parissa ei mennyt hukkatunkiolle vaan lukaisin kirjan ihan mielelläni.
Huumori on tunnetusti haastava laji kirjallisuudessakin. Ludvík Vaculíkille kirjoittaminen pilke silmäkulmassa sopii mainiosti. Marsut on hassunhauska kertomus marsuperheestä. Kirjaa lukiessa saa kiherrellä Vaculíkin kertojaäänelle ja ihmetellä tarinan absurdeja käänteitä. Jos pääsisin Vaculíkin kanssa tšekkioluelle, kuuntelisin mielelläni hänen oudonhauskoja juttujaan oluenjuonnin lomassa.
 |
| Ludvík Vaculík. Marsut. |
Marsut -kirjaa ei voi oikein lukea muuna kuin yhteiskunnallisena allegoriana kommunistisesta Tšekkoslovakiasta. Onhan sen kirjoittamisvuosikin 1970. Tällaisia kirjailijoita, kuten Daniil Harms, pulpahteli Itä-Euroopasta kommunistiaikaan. Näiden kirjojen parissa kyllä viihtyy, mutta aikalaiset lukivat niistä piiloon kirjoitettua yhteiskuntakritiikkiä. Tällaiset kirjat ovat täynnä symboliikkaa, vertauskuvia ja verhottuja viestejä.
Marsut -kirjassa elelee Prahassa sympaattinen tšekkiläinen ydinperhe. Nelihenkinen perhe haaveilee paluusta maalle. Äiti-Evassa (hän on opettaja, mikä ei kuitenkaan haittaa) ja kahdessa kouluikäisessä pojassa ei ole mitään epätavallista, mutta en ole tainnut koskaan törmätä kommunistiajan kirjoissa pankkiirikertojaan. Tämä pankkiirierikoisuus on valtionpankin virkailija Vašek.
Vašekin pankki on yhtä korruptoitunut kuin yhteiskunta. Raha liikkuu enemmän kassasta taskuihin ja käsistä käsiin kuin tililtä tilille. Varastaminen on pankkiirien työsuhde-etu ja kiinnijäämisestä aiheutuvat rangaistukset minimaaliset.
Pankissa rahan arvoituksellinen kierto sisältää kiertovälineet jotka yritämme varastaa, mutta jotka takavarikoidaan meiltä niin ettei niistä näy sen koomin jälkeäkään.
Vašekin mukaan elämää kommunistisessa Tšekissä kuvataan elämäksi miellyttävien ja lempeiden tapahtumien keskellä, jossa jonkun toisenlaisen elämän odottelu on lopetettu ja muiden tarkkailu lakkautettu.
Joulu oli tulossa ja meillä pohdiskeltiin lahjoja. Ajattelin marsua. Neuvottelin Evan kanssa, olisiko se oikea lahja pojillemme, lääkettä Pavelin kaipuuseen ja hyvä vastaveto Vašekin kirpuille. Eva hylkäsi marsun ehdottomasti, se kuulemma inhotti häntä. Niinpä menin heti seuraavana aamuna ostamaan sen.
Pankissa Vašek oppii ihmisten psykologiaa, marsujen – todellakin: marsut ovat lisääntyvä laji – kanssa testaillaan eläinten käyttäytymistä.
Hyvin tulee selväksi, että marsu on sosialistisen kansalaisen vertauskuva. Marsut ovat harmittomia. Ne eivät ole uteliaita eivätkä kaipaa olinpaikan vaihdosta. Ne viihtyvät sisällä häkissä eivätkä opi temppuja.
Yllättäen tšekkiläisillä marsuilla on yliluonnollista voimaa yli ihmishenkien: ne käynnistävät outojen tapahtumien kierteen.
Ensin tapahtuu kummia pankissa. Ikälopulla ekonomi Maelströmillä on huone 706 katonrajassa ja puutarhamökki laitakaupungilla. Evan luokalla on höyrypäinen tyttö, joka ennustaa kuolemaa. Perhe löytää unelmatalonsa maalta, mutta sosialistinen unelma-asunto ei välttämättä ole paratiisi.
Marsujen lopussa Vašekille käy huonosti. Mutta kuten absurdin ajan elämälle on tyypillisistä perhe jatkaa elämää, vaikkei isää välttämättä enää näy kotona.
Minulle Vaculíkin Marsut edustaa kirjallisuutta, joka onneksi ei enää ole lisääntymiskykyinen. Jos joku tarina on aikalaiskirjallisuutta, se on tämä. Silti aika marsujen parissa ei mennyt hukkatunkiolle vaan lukaisin kirjan ihan mielelläni.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.