maanantai 26. marraskuuta 2018

Kim Leine Kuilu – Ihmismielen psykoanalyytikko päästää demonit harhailemaan

Kim Leinen Kuilu on se kirja, jossa tanskalaiskaksoset Kaj ja Ib Gottlieb lähtevät vapaaehtoisina taistelemaan Suomen sisällissotaan.

Romaanin idea on saanut alkunsa nuorena Suomen sisällissotaan osallistuneesta Peter de Hemmer Gudmesta, jonka elämäntarinaan Leine tutustui kirjoittaessaan elokuvakäsikirjoitusta. Myöhemmin toisen maailmansodan aikana Gudme toimi vastarintaliikkeessä. Niin myös Leinen kirjassa kaksoset Kaj ja Ib.

Kim Leine. Kuilu.
Elämänkerrallisesta taustasta huolimatta Kim Leine itse kertoo kuvailevansa kirjassa elämänkaarta, ei tallentavansa elämäntarinaa.

Leinen elämänkaaressa on kolme vaihetta. Niissä siirrytään pudotuksesta nousuun ja hyppyyn. Niissä eletään matka maailmansodasta maailmansotaan ja sillä matkalla kuluvat veljesten vuosikymmenet.

Tai niinkuin veljeksistä enemmän etualalla oleva Kaj lopussa toteaa: Matka koostuu kolmesta osasta: lähtemisestä, hakeutumisesta ja saapumisesta.

Leine pohjustaa tarinaa ja sodasta toiseen siirtyvää Eurooppaa Johanneksen ilmestyksen säkeillä. Keino on aika lailla tuttu ja metaforaltaan selkeä: aika jakaantuu villeihin ja vauhdikkaisiin vuosiin, riettaita vuosia seuraa rappio ja lopuksi tulee tuho laajamittaisen ymmärtämättömyyden takia.

Kuilun alussa pudotusosassa nuoret miehet Kaj ja Ib matkaavat intoa puhkuen sotatantereelle. Se, mikä innostaa pojat sotimaan, ja peräti osallistumaan toisen maan sisällissotaan, ei oikein käy selväksi.

Suomen sisällissota on suomalaislukijalle Leinen kirjan apein vaihe. Suomalaisina olemme lukeneet ja nähneet sisällissodasta niin väkeviä tarinoita, ettei Leine yllä samalle tasolle. Sisällissodasta tuli aivan liian pitkä prologi. Toisaalta sota on tarinan käännekohta ja ainakin minulle tämä monisatasivuinen kertomus lähti vasta sodan jälkeen lentoon.

Sotakokemusten seuraukset ovat avain Kajn ja Ibin myöhempiin vaiheisiin. Ilman omaa kokemustakin ymmärtää, ettei soodasta palata poikakultina takaisin: Eräänä yönä pari kuukautta kotiinpaluuni jälkeen heräsin ja huomasin, että huoneeni oli täynnä kuolleita ihmisiä!


Upeasta Ikuisuusvuonojen profeetat -kirjasta tiedän, että Kim Leineä kiinnostaa ihmisen pahuus. Leine on mentaliteetiltaan Baudelairen sukua ja ihmismielen psykoanalyytikko. Hän avaa pahuuden haavat ja päästää mielet demonit harhailemaan.

Kaksospari on looginen valinta kirjan päähenkilöiksi: heidän avullaan voi osoittaa moraalin molemmat puolet. Veljeksistä nuorempi Ib on se myrkyllisempi. Ei tosin Kajkaan selviä elämästään ilman moraalisesti kyseenalaisia tekoja. Lopussa veljekset sentään ovat samalla, ja paremmalla, puolella: taistelemassa vastarintaliikkeessä natsimiehitystä vastaan.

Sodanjälkeinen Tanska on ihan jotain muuta kuin sisällissodasta toipuva Suomi. Veljesten elämä ampaisee nousukiitoon – ajanjakso on vapaamielinen, moraaliton, villi ja vauhdikas. Tanskalaisnuoret ovat valistuneita ja eroottisia. Plussaa sille, että naiset myös. Kajsta kuoriutuu jumalaton teologi, joka vaihtaa uskonnon journalismiin. Näinä vuosina elämän ykkösaihe on seksuaalisuuden ihmematka.

Opiskelijana ja myöhemmin ulkomaantoimittajana Kajlle aukeavat Euroopan ovet. Ulkomaanmatkoista mieleenpainuvimpia ovat opiskeluvuodet Berliinissä, jossa Kaj saa "kielikoulutusta" Gestapoon kuuluvan miehen juutalaiselta vaimolta. Myöhemmin mukaan tulee useampia naisia, aika monia vaimoja, joitakin lapsia ja ura ulkomaantoimittajana. Sekä velanteko natsien kanssa, joille Kaj kavaltaa naisista vilpittömimmän.

Ibin matka on mutkaisempi. Synkeä nuori mies opiskelee lääkäriksi ja salakavalasti toteuttaa potilailla lääketieteellisiä kokeita. Biseksuaali Ibin halu miehiä kohtaan johtaa sadomasokismiin. Ibin vastenmielisyys saavuttaa kliimaksin kirjan lopussa, kun paljastuu miehen sisällissodan aikainen päiväkirja. Miehen suomalainen sotakaveri Mikko onkin kulkenut Ibn matkassa koko kirjan ajan – jätän kertomatta miten.

Silti ilman Ibiä kirjan ihminen olisi vain tylsä puolikas:

Täytyy syleillä sitä mitä ei voi ymmärtää, Ib sanoo. Ja täytyy syleillä pahuutta, myös sitä mikä on sisällämme. Sitten voi saada rauhan.

Kirjan lopussa aikakausi vaihtuu. Kaj palaa jälleen kerran Suomeen sotakirjeenvaihtajana raportoimaan talvisodasta. Kiinnostuksen painopiste vaihtuu, kun natsit siirtyvät  hyökkäysvaiheeseen monella rintamalla. Kun Saksa miehittää Tanskan, katoavat veljekset maan alle suomalaisine peitenimineen.

Nuoruus on takana ja kaksoset ovat jo viisikymppisiä. Elämä on edelleen arvokas, mutta silti pitää kysyä: Mikä siinä onkaan niin suurenmoista?

Kun luin Kuilua, oli marraskuu. Se on sama kuukausi, jonka Leine valitsi lopulle. Kaj kysyy: Mikä kuukausi? Marraskuu...Hän tietää sen nyt. Hän ei selviä tästä kuusta hengissä.

Leinen Kuilu on tarina, joka herättää henkiin epämoraaliset, virheelliset ja typerät teot, joita hahmot yrittävät vältellä. Onko niin, että kun on kerran tutustunut vereen ja kuoleman muotoihin, solahtavat kuolemiset osaksi omaa elämistä automaattisesti?

Tai niin kuin Chopania soittava pianisti tietää kertoa: Sota on paholaisen kvintetti, pirun ja jumalan parittelua.

Leine on mielenkiintoinen tanskalaiskirjailija. En osaisi kuvitella häntä kirjoittamassa nykyajasta tai tarjoamassa tarinaa, jossa ei ole vahvoja henkilötarinoita. Kuilu oli yllätysten kirja. Se oli kirja sodasta sekä ihmisen pahoista ja lämpimämmistä puolista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.