James Salter Kiitävät vuodet – Täydellisinkin elämä on vain sarja sirpaleita

James Salter. Kiitävät vuodet.

James Salterin Kiitävät vuodet on runollinen ja pirstaleinen kirja elämän hetkellisyydestä. Aika kiitää, hetket lehahtavat ohi kuin perhoset.

Se käy hetkessä. Vain yksi pitkä päivä, yksi loputon iltapäivä, ystävät jättävät meidät, jäämme seisomaan rannalle.

Joku hetkistä on muita tärkeämpi, jotkut muistaa läpi elämän. Kiitävissä vuosissa kaikki tapahtuu otoksina.

Täydellistä elämää ei olekaan. On vain sirpaleita.

Viri on keskinkertainen arkkitehti ja sellaiseksi hän jää. Nedra on ylväs vaimo, mutta tunteissaan salaperäinen. Nedra on hienostunut, terävä ja joskus hiukan kujeellinen...Mies on herkempi ja vähempään tyytyväinen. Kaksi tytärtä Franca ja Danny, seitsemän ja viiden vanhoja. Asutaan isossa vanhassa talossa Hudsonjoen rannalla New Yorkista pohjoiseen.

Hän uneksi anivarhain aamulla, talossa joen varrella. Oli syksy, hän oli yksin unessaan, huoneet tuntuivat viileiltä, hylätyiltä. Hudsonilta puhaltava tuuli pesi häntä kuin ruumista.

Järjestetään rentoja illallisia, tapaillaan hyviä ystäviä, joista saattaa tulla rakastajia. Seurapiireissä Saul Bellowkin näyttäytyy.

Mitä avioparin välillä tapahtuu yhteisen elämän loputtomina tunteina? Elämä on säätila, elämä on ateria, elämä on perhe. Elämä on ääni puhelimessa, joka kysyy "Nedra?" ja se muuttaa kaiken.

Entä koska kysytään se suuri kysymys – Oletko sinä onnellinen? – ja mistä hetkestä lähtien siitä tulee käänteentekevä?

Kun elämä kiitää kohti keski-ikää vapaudenjanoisempi Nedra lähtee pois. Heillä kummallakin oli rakkaussuhteita, mutta Euroopassa Nedra päättää lopullisesti. Sittemmin Viri ja Nedra ovat erillään, mutta elämän yhdistämiä. Kirjan lopussa tyttäret ovat aikuisia ja äitinsä menettäneitä.

Salterin Kiitävät vuodet -kirjalle on hymistelty monesta suunnasta. Että se on tarina varakkaista keskiluokkaisista ihmisistä, joiden pienet murheet eivät lopultakaan ole todellisia vaikeuksia. Paitsi se, osottaudunko vain juhlien kaunistukseksi, mutten sittenkään keskipisteeksi. Tai jäänkö vain hyväksi arkkitehdiksi, josta ei koskaan tule suurinta. Tai elänkö yltäkylläistä elämää, mutta pelkään kivettyväni arkeen ja elämän kiiruhtavan ohitseni.

Ja sitten on nyrpistelty hienostelevalle, osin vanhahtavallekin, kielelle tai arvosteltu etäisiä keskushenkilöitä ikään kuin hekin olisivat liian omanarvontuntuisia avautuakseen kelle tahansa lukijalle.

Salter kirjoittaa menestyneistä, varakkaista ja koulutetuista ihmisistä 1960–70 -luvuilla. Näin on, mutta miksei keskiluokkaisuus kelpaa romaanin aiheeksi? Minulle Kiitävät vuodet on kirja valinnoista, joita teemme juuri nyt. Siksi se on niin puhutteleva ja ajaton. 

Kiitävät vuodet on vastustamattoman kauniisti kirjoitettu. Ehkä rakastankin lyyristä minimalismia tajunnanvirran ohella eniten. Kun sanottava on tiputettu minimiin ja silti on niin paljon ilmassa. Sitä kutsutaan omaksi tulkinnaksi.

Salterin teksti tihkuu metaforia. Päivä on valkea kuin paperi. Onko se talvinen vai vielä kirjoittamaton? Kesä viivähtää pikaisesti kuin hyvästeiksi. Päättyykö vain kesä vai valoisa vaihe elämässä?

Arvet jakavat elämän niin kuin vuosirenkaat puun.

Minulle James Salterin Kiitävät vuodet oli viiden tähden tarina. Kiitävät vuodet on kirja, johon voin vaivatta kiintyä intohimoisesti.