Wole Soyinka Tulkit – Vaikeuksissa itsenäistyneessä Afrikassa

Wole Soyinkan Tulkit -kirjassa ollaan Afrikassa, Nigeriassa 1960-luvulla. Nuoret nigerialaismiehet ovat kouluttautuneet ulkomailla, yhdysvaltalaisissa ja brittiläisissä yliopistoissa, ja palanneet takaisin kotimaahan. Työtä pitää löytää, mutta muutoin hengaillaan kavereiden ja satunnaisten tuttavuuksien kanssa.

Ollaan Lagosissa, jokunen vuosi Nigerian itsenäistymisen jälkeen. Maa vilisee edelleen valkoihoisia. Valkoihoiset hännystelevät yläluokkaa, ryhtyvät vaimoiksi tai pelkäävät maasta karkoitusta.

– Enpä ole vielä tavannut afrikkalaista, joka ei olisi loukkaantunut jostain.

– Enpä ole vielä tavannut amerikkalaista, joka ei pitäisi röyhkeyttä sydämmellisyytenä.

Wole Soyinka. Tulkit. 

Ammatiltaan nuoret tyypit ovat taiteilijoita tai luovalla alalla yhtä lukuun ottamatta, joka on juristi. Taiteilijat ovat kiinnostuneita nigerialaisesta nyky- ja poptaiteesta. Lehtimies tekee jonkinlaisia feature-juttuja ja törmää mustaan magiikkaan. Juristi on lähellä valtarakenteita ja korruptoitunutta eliittiä.

Soyinka käsittelee hahmojaan satiirisesti. Ivailun kohteeksi joutuvat poliitikkojen lisäksi muun muassa akateemiset henkilöt: yliopistossa keskitytään opettamisen ja tutkimisen sijaan moralismiin. Valkoihoiset yliopistotyypit tutkivat, no mitäpä muuta kuin, Afrikan historiaa.

Välillä ollaan paikoissa, jotka näyttävät, tuntuvat ja tuoksuvat Keski-Afrikalta. Samealla rämejoella melomassa, hurmoksellisissa kirkonmenoissa, rähjäisessä bambubaarissa tolkuttomassa kännissä, Unescon maailmanperintökohteelta vaikuttavassa saarimaisemassa, korpinmustassa yössä iltakävelyllä tai muuten vain ajelehtimassa suuntaa vailla.

Tulee mieleen juureton sukupolvi, sillä nuoret tai tarina ei oikein kiinnity mihinkään.

On todella paljon dialogia. Soyinkan miehet ovat puheliaita ja taitavia puhumaan.

On uskontoa, uskonmiehiä ja mystiikkaa. "...kaipasin todella pimeyttä. Halusin elämäni olevan äänetöntä, salaperäistä." Kuten kuolleista herännyt Lasarus, joka omien sanojensa mukaan silloin muuttui mustasta albiinoksi.

Välillä esiintyy naisia ja tyttöystäviä, joista tajuaa vasta jonkun ajan päästä, etteivät he olleetkaan miehiä. Naiset ovat statisteja ja rekvisiittaa. Lohduttavia tyttöystäviä tai luksushuoria.

Tulkit -kirjan lukeminen on tuskaisaa. Ei siksi, että Soyinka kirjoittaisi huonosti tai pitkästyttävästi tai siksi, että kirjassa olisi joitain muita selkeitä kirjallisia puutteita. Vaan siksi, että minut tiputettiin afrikkalaisen suurkaupungin kujalle sokeana ilman ennakkovaroitusta!

Tuntui hupaisalta lukea Tulkit-nimistä kirjaa, jota en osannut tulkita lainkaan. Mihin vaikkapa nimi Tulkit viittasi? Olen lukenut toisenkin Soyinkan kirjan, Laittomuuden kauden, ja sen kanssa olin aivan samoissa vaikeuksissa. 

Miksi kirja oli niin vaikeaa? No ensinnäkin siksi, että Tulkit vilisee hahmoja kuin afrikkalainen kylä. On kauhean vaikea päästä perille heidän identiteetistään, suhteesta muihin tai ylipäätään syystä olla tässä kirjassa. Myös yksittäisten kohtausten yhteys toisiinsa pysyi arvoituksena.

Kirjassa oli huikean paljon dialogia, mutta se tuntui sanahälyltä. Mitä esimerkiksi ajattelet tästä: "Tuntematon mies on rikkonut ajan kuoren". Tai tästä: "...he saivat minut todella pelästymään, varsinkin se jolla oli tuonpuoleinen päällysrakennelma." Tai tästä: "...kun opittu kokeneisuutesi todella laskeutuu ja muuttuu osaksi sinua". Sääliksi kävi kääntäjää.

Voihan otsalohkoni – kyllä oli vaikea kirja. Goodreadsissä kirjaa joko rakastetaan tai manataan. Tai ennemmin pelätään, sillä lähes poikkeuksetta sitä pidetään todella vaikeana. 

En tiedä olisiko Tulkit-kirjaa kannattanut kääntää ollenkaan. Tässä on jotain niin sisäpiirimäistä, että se vaatii lukijalta jonkinlaista nigerialaisen kulttuurin ymmärrystä ja vieläpä historiallista, koska kaikki tapahtui melkein 60 vuotta sitten!

Ymmärrän, että ongelmani saattaa olla se, etten lainkaan ymmärrä kontekstia. Mutta käännöskirjallisuuden pitäisi auttaa lukijaa tällä matkalla eikä tehdä siitä vielä vaikeampaa.

Kirja loppuu sanoihin hukkuvan miehen vaihtoehdoista ja ne vaihtoehdot jäävät ilmaan leijumaan. Ehkä ne vaihtoehdot 1960-luvulla itsenäistyneessä Afrikassa todellakin olivat nuorelle miehelle aivan avoinna.