Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus – Kun perhoset lähtivät lentoon tai putosivat

Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus on niin kaunis ja koskettava kirja, että se saattaa särkeä lukijan sydämen. Tällaisista kirjoista puhutaan kielikuvin, jotka yhdistävät leijuvat ja maanpäälliset asiat.

Stridsbergin kirjan ruotsinkielinen nimi on Beckomberga. Ode till min familj.

Sara Stridsberg. Niin raskas on rakkaus.

Beckomberga oli mielisairaala. Ei mikään hoitolaitos vaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion huipputuote. Yksilöllistä tukea ja yhteisön lämpöä tarjonnut hoitokoti, arkkitehdin kauniiseen luontoon suunnittelema turvasatama. Sen viimeinen osasto suljettiin 1995. Potilaita siirrettiin laitoksiin ja avohoitoon. Silloin katkesi monen perhosen lento:

Perhonen kohottaa siipensä ja lentää vähän matkaa, kunnes se yhtäkkiä vaipuu nurmikolle ja jää makaamaan.

Hyvästi pikku perhonen, lähdehän lentoon nyt.

Kun Stridsberg kirjoittaa mielisairaudesta, hän kirjoittaa paljon perhosista. Ja myös puista, niiden istuttamisesta ja tuhoamisesta.

Olet aina pitänyt puista...Ehkä siksi, että ne kurottavat kohti valoa ja vettä.

Niin raskas on rakkaus on muistutus terveyden ja sairauden häilyvästä erosta. Kaikki perhoset eivät halua lentää ja joku putoaa vapaaehtoisesti. Beckomberga oli asukkailleen koti ja yhteisö, jonne pääsystä monet haaveilivat.

Kirja alkaa Beckombergan viimeisen potilaan Olofin tarinalla. Olofille ei ole paikkaa mielisairaalan ulkopuolella. Hän heittäytyy alas radiomastosta toivoen, että viimein häntä kannattelisi joku, käsi tai tuuli.

Olof ei kuitenkaan ole Stridsbergin tarinan päähenkilö. Kuten Ode till min familj -alkuperäisnimi kertoo, kirja on osittain omaelämänkerrallinen. Tarinan kertoja, Jackie-tytär, on lentämään opetteleva tyttönen. Jackien isä Jim (James) hukkaa itsensä juoppohulluuteen. Jimin äiti Vita päätti lepattavan elämänsä hukuttautumalla.

Ei ole helppoa olla hurmaavan juoppohullun tytär. Jimmy on kaikkien Darling, jonka ympärillä koko Beckomberga kuhisee. Ja itsekäs mies, joka ei suostu hyväksymään isyyden vastuuta tai oman lapsen isänrakkautta. Sellainen isä antaa tyttärensä istua Beckombergan puistossa viikkokausia suostumatta edes tapaamaan häntä.

Yksi kysymys vielä.
No?
Rakastitko sinä minua koskaan?
En tiedä, Jackie, en tiedä rakastinko vai en.

Sitkeästi isää kaipaava Jackie ei anna periksi rakkaudessa. Hän jatkaa yhteyden pitämistä ja viettää suuren osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Beckombergassa. Paikka kiehtoo Jackieta niin paljon, että pelkään tytön katoavan sinne itsekin. Etenkin silloin, kun teini-ikäinen Jackie tapaa sairaalassa ensirakkautensa, jo sairauden suuteleman Paulin.

Aikuistuessaan Jackie ymmärtää, ettei putoamiselta voi pelastaa sellaista, joka ei sitä halua. Toiselle putoaminen on loppu, toiselle maailmankaikkeuden ymmärtämistä.

Juuri ennen kuin kaikki sammuu ei ole lainkaan pelkoa...Jos tila lakkaa olemasta, ei ole mitään pelättävää...Se minulle on tarjolla, paratiisi.

"Terveen" ja "sairaan" maailman kohtaaminen on vaikeaa ja kivuliasta. Miten kommunikoidaan, kun mieli vaeltaa oudoissa maailmoissa ja todellisuus on pirstaleinen ja täynnä näkyjä?

Terveys ja sairaus virtaavat ihmisessä rinta rinnan, ne ovat kaksi lähdettä tai suuntaa joiden erottaminen toisistaan on sula mahdottomuus.

Se, miten Stridsberg tämän toteutti, saa lukijan leijumaan. Kun maailmoja ei voi yhdistää, niitä on turha selittää. Niihin on pakko heittäytyä ja tallentaa hetkiä sellaisenaan riippumatta siitä, kuinka epäjärjellisiltä ne tuntuvat. 

Niin raskaus on rakkaus on enemmän lyriikkaa kuin kertomus. Sen vertauskuvissa jäljitellään hetkiä, kokemuksia ja puhetta. Ja kun tarina vielä on niin traaginen, kauneus satuttaa. Ja juuri sen takia Kjell Westö on sanonut, ettei ole vuosiin lukenut mitään näin kaunista. Kirjan kannessa on kyynelhelmiä, mutta ne voisivat yhtä hyvin olla kyynelhelmiä lukijan silmäkulmassa.

Entä miten kävi Jackien? Toisin kuin Jim, hän ei pudonnut eikä kokenut onnea enemmän kuin yksi ihminen voi kestää.