Alfred Hayesin Rakastunut – Melkein rakastunut, melkein rakastanut

Alfred Hayesin Rakastunut on Ison K:n [Keltainen kirjasto] ihan ensimmäisiä kirjoja. Sellaiselta se tuntuukin. Nostalgiselta. Salaperäiseltä.

Love bade welcome, but my soul drew back, guilty of dust and sin...

Alfred Hayes. Rakastunut.

Tarinan kertoo mies newyorkilaisessa hotellin baarissa kuuntelijanaan viehättävä nuorempi nainen, jonka hän on juuri tavannut. Hieman päälle kolmekymppinen mies suree hetki sitten päättynyttä rakkausseikkailua. Siitä kertovalle tarinalle hän tarvitsee viehättävän kuulijan.

Rakastunut on kirja, jota voi kutsua sänkykamariromaaniksi. Se ansaitsee nimensä siksi, että suuri osa tarinaa tapahtuu rakastajattaren makuualkovissa. Muutoinkin kirjassa ollaan lähes poikkeuksetta pienessä tilassa: baarissa, yhdessä ja samassa huoneessa, kadulla ja autossa.

Rakastunut on hyvin intiimi ja pienimuotoinen tarina. Se kertoo juuri siitä mistä sen nimikin. Rakastumisesta nimettomäksi jäävän päähenkilön kertomana.

Rakastunut -kirjassa rakastuminen palastellaan mikrosirun kokoisiksi muistoiksi. Neljääkymmentä lähenevä päähenkilö tapasi elämänsä rakkauden. Sievän tytön, joka olisi voinut olla se oikea, jos aina ei löytyisi jotain jossiteltavaa. Syntyi rakkausjuttu, mutta ei kaunista tarinaa.

Nainenkin on hän, vailla nimeä. Häneksi kutsuttu nainen on häneksi kutsutun miehen jatkuvan tarkkailun alla. Ilme, ele, mielipide - niin ihania, mutta kumpa hän (nainen) olisi ollut vähän älykkäämpi, vähän kauniimpi, vähän suopeampi.

Olisi saattanut käydä toisin kuin Hayesin kirjassa kävi. Melkein täydellinen häneksi kutsuttu nainen löytää itselleen täydellisen miehen, joka ei ole häneksi kutsuttu mies. Rakastunut kattaa sen, mitä tapahtuu melkein rakastumisen ja jätetyksi tulemisen välillä. Tarina on hyvin yksinkertainen, hyvin analyyttinen ja hyvin pitkäveteinen.

Kyllä, nimenomaan pitkäveteinen. Kun lukee läpi Keltaista kirjastoa, odottaa aiheellisesti törmäävänsä kerta toisensa jälkeen maailmankirjallisuuden klassikoihin. Niiden joukossa Rakastunut on kuin gourmet-annokseen eksynyt lisäke. Kun on saanut kyyneleet silmissä surra ja kokea ylimaallisia tunteita vaikka Amos Ozin tai Toni Morrisonin matkassa, tuntuu Alfred Hayesin lukeminen kampaamokäynniltä. Kampaamot ovat ainakin minulle ihmissuhdejournalismin pikakulutuspaikkoja.

Rakkaus oli sittenkin ehkä peli, josta tuli roolileikki ja iskutaktiikka. Joka kasvatti uusiin rakkauksiin ja synnytti pakkomielteisen suhteen.

Minua ei ole tehty pitämään kiinni kenestäkään. He pakenivat minua tai minä menetin heidät.

Mikään muu ei meitä voi pelastaa kuin kunnon kaatuminen. Suuri putoaminen on meille parahiksi.

Luulen, että tällaisia kirjoja kirjoitettiin 1950-luvulla ja etenkin Yhdysvalloissa. Kun oltiin pitkästä aikaa päästy eroon maailmansotien kurjuudesta ja nousukausi pääsi vauhtiin, voitiin hetkeksi keskittyä omaan napaan ja omiin suruihin. Jos kirjallisuus on aikakautensa kuvaus, niin Rakastunut on varmasti sellainen. Vailla historiaa, vailla tulevaisuutta, vailla muita kuin henkilökohtaisia merkityksiä.

Rakastuneen tarinassa on yksi ainoa loistelias kohtaus. Romanttisin odotuksin tehty matka Atlantic Cityyn. Siihen liittyvä ennakko-odotusten hurmos ja latistuminen vastenmielisyys.

Rakastunut on egoistinen ja narsistinen tarina. Ketä sellainen kiinnostaa? Vaikkei minua, niin pitää silti toivoa jokaiselle kirjalle lukijoita. Ehkä suosittelen kirjaa terapiaksi heille, jotka ovat juuri lukuhetkellä rakkaudessaan pettyneitä ja tuen tarpeessa.