Viimeisen vuoden aikana olen Isossa K:ssa törmännyt useamman kerran julkaistuna harvinaiseen tarinointitapaan: miniatyyrikertomuksiin. Odotukset eivät välttämättä ole korkealla, sillä miniatyyreista tulee helposti kirjallisia harjoitelmia tai outoja kokeiluja.
Lukemastani miniatyyri-
kolmikosta Aleksander Solženitsyn, Yasumari Kawabata ja Herta Müller rouva Müller on, ehdottomasti, kaikkein taitavin. Matalan maan pikkutarinat ovat kaikki unohtumattomia lukuelämyksiä: timantinteräviä, lyyrisen kauniita tai yllätysvalmiita. Mestariteoksia joka ikinen.
Olen aivan lumoissani Müllerin surrealistisesta tajunnanvirrasta ja kielen neroudesta. Fyysinen maailma on Müllerille leikkikenttä, jossa lainalaisuuksia ei ole koskaan ollutkaan. Ikkunaruudut liukuvat alastomina talosta toiseen, pellot makaavat mahallaan, jalat kasvavat kaulasta...
Müller näkee ja kokee elämää aivan omanlaisesti. Tämä on mahdollista siksi, että elämää katsotaan aina toisen, aikuisten tyrannisoiman pienen tytön tai yhteiskunnan tyrannisoiman aikuisen, perspektiivistä. Müllerin kertoja ei koskaa ole yksi meistä vaan aina ulkopuolinen ja kodittoman oloinen.
Nämä näkökulmat johtuvat tietysti Müllerin historiasta, joka on hänen aiheenaan tai vähintäänkin niiden taustalla. Romanialainen Müller kuului saksankieliseen vähemmistöön, jota Nicolae Ceauşescun diktatuuri kohteli surkeasti. Müllerillä oli vaikeuksia saada teoksiaan julki sensuurin takia, mikä varmasti kehitti kykyä sanoa asioita totutusta poikkeavasti, vertauksin, symbolein ja valemerkityksin. Symbolismilla on ladattu muun muassa Kadunlakaisijat -kertomus, jossa luudat kääntävät kaiken ylösalaisin ja ajavat kaupungitkin muihin maisemiin.
Miniatyyrien joukossa on yksi laajempi novelli, kirjan nimikkoteos Matala maa. Siitä on hyvä aloittaa, sillä tässä tarinassa kertojana on kirkkaan selvänäköinen pikkutyttö ja miljöönä köyhä kylä. Isä ryyppää, äiti lyö ja lapsi hukuttaa tapahtuneen omiin mielikuvitusleikkeihinsä. Ja mielikuvitusta tytöllä todella riittää kun elämän havainnointi sekoittuu satuiluun ja silkkaan magiikkaan.
Kun nuorena tyttönä Herta ihmetteli ja pakeni fantasiaan, kävi aikuistuessa yhä selvemmäksi, että ulkopuolisuudesta ei ole pakotietä. "Mustassa puistossa" pelätään yllättävää vierailijaa ja kurkitaan ikkunaverhojen välistä:
Matalasta maasta löytyy lisääkin arvioita
 |
| Herta Müller: Matala maa. |
kolmikosta Aleksander Solženitsyn, Yasumari Kawabata ja Herta Müller rouva Müller on, ehdottomasti, kaikkein taitavin. Matalan maan pikkutarinat ovat kaikki unohtumattomia lukuelämyksiä: timantinteräviä, lyyrisen kauniita tai yllätysvalmiita. Mestariteoksia joka ikinen.
Olen aivan lumoissani Müllerin surrealistisesta tajunnanvirrasta ja kielen neroudesta. Fyysinen maailma on Müllerille leikkikenttä, jossa lainalaisuuksia ei ole koskaan ollutkaan. Ikkunaruudut liukuvat alastomina talosta toiseen, pellot makaavat mahallaan, jalat kasvavat kaulasta...
Müller näkee ja kokee elämää aivan omanlaisesti. Tämä on mahdollista siksi, että elämää katsotaan aina toisen, aikuisten tyrannisoiman pienen tytön tai yhteiskunnan tyrannisoiman aikuisen, perspektiivistä. Müllerin kertoja ei koskaa ole yksi meistä vaan aina ulkopuolinen ja kodittoman oloinen.
Nämä näkökulmat johtuvat tietysti Müllerin historiasta, joka on hänen aiheenaan tai vähintäänkin niiden taustalla. Romanialainen Müller kuului saksankieliseen vähemmistöön, jota Nicolae Ceauşescun diktatuuri kohteli surkeasti. Müllerillä oli vaikeuksia saada teoksiaan julki sensuurin takia, mikä varmasti kehitti kykyä sanoa asioita totutusta poikkeavasti, vertauksin, symbolein ja valemerkityksin. Symbolismilla on ladattu muun muassa Kadunlakaisijat -kertomus, jossa luudat kääntävät kaiken ylösalaisin ja ajavat kaupungitkin muihin maisemiin.
Miniatyyrien joukossa on yksi laajempi novelli, kirjan nimikkoteos Matala maa. Siitä on hyvä aloittaa, sillä tässä tarinassa kertojana on kirkkaan selvänäköinen pikkutyttö ja miljöönä köyhä kylä. Isä ryyppää, äiti lyö ja lapsi hukuttaa tapahtuneen omiin mielikuvitusleikkeihinsä. Ja mielikuvitusta tytöllä todella riittää kun elämän havainnointi sekoittuu satuiluun ja silkkaan magiikkaan.
Kun nuorena tyttönä Herta ihmetteli ja pakeni fantasiaan, kävi aikuistuessa yhä selvemmäksi, että ulkopuolisuudesta ei ole pakotietä. "Mustassa puistossa" pelätään yllättävää vierailijaa ja kurkitaan ikkunaverhojen välistä:
Et voi juoda pelkoasi vastaan tyttö. Maistelet hieman lasistasi niin kuin kaikki naiset joilla ei ole elämää, jotka eivät sovi kuvioihin. Eivät edes omiinsa...On sääli sinua tyttö, on sääli.Ja uskomatonta sekin, että Matala maa on Müllerin esikoisteos. Loistava kirja ja kirjailija - tämän laitan suosikkilistalleni aivan varmasti. Ihan niin kuin kaikki Müllerit.
Matalasta maasta löytyy lisääkin arvioita
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.