sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kirjallisia kannikoita

Toivon, ettei Asian edun takana olisi se sama Aleksander Solženitsyn, joka kirjoitti mahtiromaanin Elokuu neljäntoista. Mutta kyllä hän on, valitettavasti, ja aika lailla sekalaista ääntä ja sisältöä tarjoillaan tällä kertaa.

Aleksander Solženitsyn: Asian etu.
Löytyy sosialismin pilkkaaja ja nostalginen romantikko. Ensimmäiseen johdattaa nimikkoteos, pienoisnovelli teknisen oppilaitoksen syyskauden avauspäivistä. Siellä koulutetaan tulevia televisio- ja radioteknikoita, uuden aikakauden neuvostokansalaisia, jotka välitunneilla lauleskelevat ylpeydestä pakahtuen elektronikkojen hymniä.

Oppilaat ovat juuri siinä iässsä, jossa ihminen on helppo käännyttää kaikkeen hyvään. Ja opettajat kasvattavat teinejään suurella sydämmellä ja aatteen palolla. 

Heillä on yhteinen projekti, opiskelija-asuntolan rakentaminen, ja yhteinen kysymys:  Milloin muutetaan?

Ilopillereiden joukosta löytyy kuitenkin kurttuotsa, rehtori Feodor. Ja syykin on selvä: kulisseissa politikoidaan. Tuskin koulun ovet on kesälomien jälkeen ehditty avata kun paikalle saapuvat paikkakunnan mahtiherra, reletehtaan johtaja ja ministeriön edustaja, jotka ovat keksineet pikkukaupungin kehittämiseksi jotain paljon opiskelija-asuntolaa kunnianhimoisempaa: tieteellisen tutkimusinstituutin.

Eivät auta Feodorin protestit, opettajien kyyneleet tai pedagogiset argumentit lasten kunniasta ja kasvatustehtävästä. Sitä se aatteen etu vaatii ja tunteet romunkeräykseen.

Loppuosa kirjaa on muutama pienoisnovelli ja minatyyrikertomuksia. Niistä useissa kohdataan ihan toisenlainen Solženitsyn, luontoa rakastava romantikko, joka polkee metsäteillä mystistä luostaria etsien tai kirkkokulkuetta ihaillen. Miniatyyreihin on tallennettu hetkiä nuotiolla tai ukonilmasta vuoristossa. Varmasti hyvin nuoren Solženitsynin kynänjälkiä, joilla on ehkä  dokumentaarista, mutta ei Isoon K:hon sopivaa kirjallista arvoa.

Vanhan Venäjän kaipuu ja Neuvostoliiton kritiikki on sen verran selväsanaista, että Solženitsyn odotetusti toimitti itsensa neuvostojohdon hampaisiin. Se kai on syy näidenkin julkaisemiseen: rohkeus, jota en todellakaan vähättele, mutta kirjallisuutena kuivakasta luettavaa alusta loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.