Ozin 649 koskettavaa, kipeää sivua

649 loistavaan sivuun mahtui kymmeniä tarinoita. Oz keri niitä esiin lankavyyhdestä, josta näppeihin lipsahteli uusia keriä, ja välillä saatiin jokunen kerittyä kokoonkin.

Kuten kertomus siitä, kuinka Oz löysi kirjailijan itsestään. Huldan kibbutsilla hän valaistui Sherwood Andersonia lukiessaan: kirjailijan tarinat ovat hänen oman kätensä ympärillä, eikä niitä ole pakko etsiä pakonomaiseen Hemingway-tyyliin - kaulukset pystyssä salaperäisiä kaunottaria jahdaten - maailmanhistorian seikkailuista ja metropoleista.

Oz valaisee myös sitä, kuinka hän on sijoittanut kokemuksiaan omiin romaaneihinsa. Näistä olen lukenut, kiinnostavuusjärjestyksessä

• Kibbutsiin sijoittuva Täydellinen rauha, jossa suulas ja kaunopuheinen Azariah kantaa hahmossaan piirteitä Ozista itsestään.
• Naisen ikävä, keski-ikäisten vaikeita ihmissuhteita, myös Helsinki mainitaan
• Ehkä jossain muualla, kertomus kibbutsielämästä, ei niin kovin sulokkaasti

Suomenkielisessä wikipediassa on niukasti tekstiä Ozista, samoin englanninkielisessä wikipediassa kuvataan enemminkin Ozin poliittisia näkemyksiä, kuin kirjallista tuotantoa [sääli - ja tämän lisäksi A Tale of Love and Darkness luokitellaan non-fictioniksi, joopa joo.].

Kaksi langanpätkää tässä kirjassa sai silmäni kyyneliin. Ensimmäinen oli kuvaus YK:n yleiskokouksen äänestyksestä 1947, jossa Israelille tunnustettiin oma valtion. Toinen on melankolisen äidin tarina, jonka itsemurhan kuvaukseen -melkein tänä samana päivänä vuoden 1952 tammikuussa - kirja päättyy.

Koskettava, kipeä kirja. Mette Söderman tiivistää kirjan upeasti.