Heti Yövartion perään toinen brittiläisen, nelikymppisen, kirjallisuudentohtorin [onkohan tämä hahmo 2000-luvulla suomennettujen Isojen K:den kirjalijoiden stereotyyppi?] Lontooseen sijoittama Iso K.Toisin kuin Yövartiossa, Lontoo on tässä kirjassa vain lähtö- ja pääteasema, sillä päähenkilö, valokuvaaja Clem, ehtii romaanin aikana käydä Ruandassa, Torontossa, Brysselissä, Skotlannissa ja Englannin maaseudulla.
Optimistissa tarinoidaan vuodesta 1994. Ruandan kansannmurhan kuvaaminen suistaa Clemin elämän raiteiltaan. Hän käy läpi trauman kaikki vaiheet: kauhun, kostonhimon, hyväntekeväisyyden, kieltämisen, kohtaamisen, koston ja itsetuhon. Andrew Miller kuljettaa Clemin kaikkien näiden vaiheiden läpi yhtenä kappaleena ja uskottavana henkilöhahmona, mikä oli hienoa suoritus häneltä!
Ihmetteletkö kirjan nimeä? No minä ainakin. Keitä ne optimistit olivat? Kirjan henkilöt, Clem ja hänen perheensä? Isä viettää eläkepäiviä miesretriitissä saarella, aktivistiäiti kuoli ennen aikojaan, Clem toimii depressiivisen siskonsa omaishoitajana eikä Clemillä itselläänkään tunnu olevan koukuttavaa työtä, harrastusta, rakasta, ystävää tai mitään muutakaan kiinnipitämisen arvoista elämässä. Vai ovatko optimisteja ne muut ihmiset, jotka kieltäytyvät kokemasta maailman pahuutta yhtä henkilökohtaisesti kuin Clem? Vai ovatko optimisteja ne kirjan henkilöt, jotka kuvittelevat muuttavansa maailmankulkua omilla – globaalisti väistämättä vähäpätöisillä – teoillaan?
Optimistit oli erittäin hyvä kirja ja Miller edellistä kirjallisuuden tohtoria (Waters) tasokkaampi kirjailija. Tämän haluan tallentaa:
Hän ajatteli kuolleita, kuinka kuolleet kuljeksivat elävien lomassa kuin lehdet...Heille oli jäänyt vain äänet...Työntämällä kiveä tai ihoa he eivät pystyneet liikuttamaan mitään, mutta äänellään, hyrinällään, he värväsivät eläviä, vaikka ehkä kätkivätkin heiltä mahdollisimman pitkään kaipaamansa oikeudenmukaisuuden...
Ja sitten on vielä kirjan loppu, hienosti arvoituksellinen. Lumi on kirjallisuudessa perinteisesti kuoleman symboli, ja sille kannalle taidan kallistua myös Clemin kohdalla. Valitettavasti.
Tervehdys Nousiaisista, kaikki keltaiset luettu ja lukemiset jatkuvat julkaisujärjestyksessä. Viimeisin Saramagon Oikukas kuolema: Oi, mitä herkkua! Nyt luen Otavan sinistä; teoksia on tällä hetkellä parisen sataa, joista vasta 20 luettu tällä hetkellä, joten vaikea verrata sarjoja keskenään. Ehkä täytyy sanoa, että keltainen vaikuttaa piirun verran laadukkaammalta; mene ja tiedä.
VastaaPoistaLukemisiin!
Leena
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTykkäsin kyllä Optimisteista. Hyvä tarina, jossa lähinnä jäi ärsyttämään kuinka helposti mieleltään helposti järkkyvä sisko selvisi. Lopun lumivertaus ei minulle avautunut, mutta sinun ehdotuksesi on tietysti yksi vaihtoehto.
VastaaPoistaJollakin tapaa kuitenkin ajankohtainen kirja. Moraalitutkielmana kyllä mielenkiintoinen.