tiistai 5. helmikuuta 2013

Perhe eri planeetoilla

Usein päätyy sattumalta lukemaan ajankohtaista kirjaa oikealla hetkellä. Niin kävi Antonio Muños Molinan Kuun tuulen kanssa. Apollo 11:sta kuulento - historiallinen hetki, jota Kuun tuulen 13-vuotias päähenkilö seuraa herkeämättä - tulvii Neil Armstrongin elokuisen kuoleman takia jokaisesta mediasta.

Antonio Muños Molina. Kuun tuuli.
Antonio Muños Molina. Kuun tuuli. 
Kuten huomaat, luin tämän kirjan jo kesällä. Valokuva jäi ottamatta, ja on jäänyt tähän päivään asti, joten julkaistaan tämä postaus nyt lopultakin valokuvatta. [Paitsi, että nyt lisäsinkin sen jälkikäteen!]

Kuun kamaran saavuttaminen oli järisyttävä ja symbolinen hetki Molinan kirjan 13-vuotiaalle. Jos joku voi astua toisen planeetan kamaralle neljänsadantuhannen kilometrin päässä maasta, voi varmasti yksi espanjalaispoika pyristellä eroon maataloudesta ja katolilaisuudesta.

Mahdollisesti kirjassa ollaan siinä kohtaa Espanjan historiaa, kun ristiriita samassa asunnossa asuvien sukupolvien välillä on kaikkein suurimmillaan. Isovanhempien sotakokemukset ovat hyvässä muistissa ja Francon aika vielä voimissaan. Ollaan modernin elämän alkukynnyksillä. Koteihin tulevat ensimmäiset televisiot ja jääkaapit. Nuoret tytöt ja pojat uskaltavat kävellä käsikkäin ja suukotella julkisesti. Kyläyhteisön sopuisan pinnan alla kytee kauna ja katkeruus. Kuka oli sisällissodassa kenenkin puolella, kuka vei kenen maaomaisuuden, kuka ilmiantoi ja kuka virui vankileirissä.

Pojan isä suree lastaan, joka on menettämässä kosketustaan maahan ja isän rakkaaseen ammattiin, puutarhanhoitoon. Raikkaan aamun kevyt tuuli ja kostea ilma hyväilevät kukonlaulun aikaan herännyttä isää, joka hellin käsin tutkii vihannestarhansa ensiluokkaista tuotosta. Samaan aikaan poika on juuri nukahtunut yöllisten lukuhetkiensä jälkeen. Ja kun tarinaan vielä lisätään katolilaisuuden vankassa paulassa elävät äiti ja pikkusisar, syntyy lopputuloksena kuva toisistaan tuskallisesti vieraantuneesta perheestä.

Kuussa ei tuule, mutta pojan sisällä sitäkin enemmän. Ankaran katolisen koulun viisaudet eivät lakkaa vaivaamasta omaan seksuaalisuutensa sukeltavaa nuorukaista. Naiset kiinnostavat, mutta imettävän mustalaisnaisen paljasta rintaa lähemmäs vastakkaista sukupuolta ei ole toivoakaan päästä.

Ikävän arjen rinnalla kuulento on jännittävintä maailmassa. Molinan kertoja eläytyy Armstrongin ja Aldrinin jokaiseen hetkeen ja hengenvetoon syvemmin kuin omaansa. Metafora tulee selväksi: espanjalaispoika on omassa erilaisuudessaan yhtä yksinäinen kuin avaruuslentäjät kuukapselissaan.

Vuonna 1969 Molina oli itsekin 13-vuotias. Tämän faktan ja muistelevan kertojan takia kirja tuntuu erittäin omaelämänkerralliselta. Ja sitä se varmaan onkin.

Raskaista teemoista huolimatta Kuun tuuli on kepeä kirja lukea. Se, onko tämä hyvä vai huono arvio, riippuu lukijasta. Itse olisin toivonut syvempää otetta. Sefaradin kirjoittajalta sellaista pitää odottaa.

Kuun tuuli on Öisen ratsumiehen prologi. Kannatta lukea nämä peräkkäin, tässä järjestyksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.