Goffredo Parise Kaunis pappi – Venetsialainen vuokrakasarmi kirkon ja fasismin suojeluksessa

Goffredo Parisen Kaunis pappi on kuin neorealistinen elokuva. Kirja kertoo Venetsian laitamilla sijaitsevan vuokralaistalon asukaskunnasta. Tiedät mitä odottaa kun kerron, että Elena Ferranten napolilaiskorttelit ovat toisinto venetsialaisvastikkeesta. Italia on fasistinen, mutta rutiköyhät asukkaat asettuvat vasemmiston kannalle. 

Goffredo Parise. Kaunis pappi.

Kun luin Kaunista pappia, tuli mieleen De Sican Polkupyörävaras. Kuten elokuvassa Parisen kirjassa tapahtumisen taustavoimana häärii villi ja nokkela poikalauma. Pojat ovat ryysyisiä, oppimattomia, rääkättyjä, mutta joka hetki yhtä eläväisiä.

Ylipäätään tämän tarinan täytyy olla mustavalkoinen. 

Polkupyörävaras tuli mieleen siksikin, että polkupyörällä on symbolista merkitystä tässäkin coming-of-age -aiheisessa tarinassa. Polkupyörää ei tarvitse varastaa, vaan sen saa lahjaksi yksitoistavuotias Sergio. 

Sergio on päässyt pappi Don Gastonen suosioon kuoropojaksi. Sergion oma menestys on kiinni erityisasemasta papin suosikkina ja siitä, miten hän kykenee asemaansa korttelissa hyödyntämään. Hänen tehtävänsä on raportoida papin vaikutuksesta asukkaisiin ja asukkaiden vaikutusyrityksistä pappiin. 

Don Gastone on korea ja kaunis pappi – kuin orkidea roskakasassa. Don Gastone on valo köyhyyden ja kurjuuden keskellä. Hän liikkuu korttelissa kuin ilmestys, jonka miehinen karisma yhdistyy vakaumukselliseen luonteeseen. 

Kunnianhimoinen pappimies torjuu sitkeästi kintereillä juoksevan naislauman houkutukset ja asettaa etusijalle uratavoitteet. Pappi piinaa talon ikäneitoja ja naimaikää lähestyviä nuoria naisia. Vuokratalon omistaja hieno ja saita neiti Immacolata on lahjoituksista elävän papin tärkein elättäjä.  

Lukiessa alkaa epäillä papin vastustuskykyä maallisille houkutuksille. Kun vuokrataloon muuttaa sensuelli Fedora, roihahtaa intohimo heidän välilleen kuumana ja kiihkeänä. Eikä siitä tietenkään hyvää seuraa.

Sergio on tarinan minäkertoja, ja yhdessä ystävänsä Cenan kanssa, tarinan keskeisimpiä henkilöitä. Kaiken tietäviä ja kaikkeen sekaantuvia varhaiskypsiä katupoikia. Heidät kasvatettiin viekkaiksi, vikkeliksi ja oveliksi – monista heidän kaltaisistaan näpistelijöistä kouliutui ajan mittaan varkaita.

Tarina on koskettava kuvaus nuorten poikien ystävyydestä. Ja siitä, kuinka köyhyys leimaa sitä, mitä uskaltaa elämältä odottaa.

Aloin ymmärtää, että mihin ihminen menisikin, mitä ikinä ammattia hän harjoittaisi, kaikkialla oli petosta, toisen hyväksikäyttöä, joka paikassa vallitsi voimakkaimman laki.

Kaunis pappi onnistuu samalla kertaa olemaan liikuttava, koska köyhyyden sosiaaliset seuraukset ovat surulliset, ja viihdyttävä, koska henkilöt ja sattumukset ovat hupaisia.

Pidin siitä, että tarinassa jokainen luku oli yllätys. Pidin myös monista koomisista kohtauksista. Niistä yksi parhaista oli Mussolinin vierailu häntä pilkkaavassa vasemmistolaiskorttelissa. Samoin monet erikoislaatuiset henkilöhahmot oli kuorrutettu herkullisella satiirilla.

Kaunis pappi on kirjoitettu jo 1957 ja se kertoi toista maailmansotaa edeltäneestä ajasta. Ajasta jolloin kirkon valta oli suurta, fasismi oli voimissaan ja jolloin nämä valtiomahdit tukivat toisiaan. Kirkonmiehelle ei ollut ongelma nostaa kättään fasistiseen tervehdykseen ja samalla toimia köyhän kansanosan suojelijana. "Koska eräs vielä suurempi epäjumala ei riittänyt kaikille Italian ihmisille, taivas lähetti meille toisen, joka oli vain meidän."

Kaunis pappi loppuu onnettomuuteen. Onnettomassa lopussa, ja myös onnettomuudesta toipumisessa, on suuri merkitys polkupyörällä. 

Ja meistä tuntui kuin olisimme lentäneet, leijailleet puitten luurankomaisten lehdettömien oksien tasossa, sumussa ja kaupungin kattojen yllä.

Surun jälkeen on kuin onkin toivoa. Ja mikä onkaan sen symboli – no tietysti kilpapyörä.