Elizabeth Strout Pikkukaupungin tyttö – Stroutin vilpitön esikoisromaani on hänen parhaita kirjojaan!

Elizabeth Strout on tunnistettavasti pikkukaupunkien kirjailija. Tällä kertaa suomennoksessa pikkukaupunki on jopa nostettu kirjan nimeen saakka – alkuperäiseltä nimeltään Stroutin esikoinen vuodelta 1998 on nimetty yksinkertaisesti päähenkilöiden Amy and Isabelle mukaan. 

Elizabeth Strout. Pikkukaupungin tyttö.

Kummatkin nimet yhdessä kiteyttävät sen, mistä Stroutin esikoisromaanissa on kyse. Isabelle on äiti ja Amy tytär. Pikkukaupungin nimi on Shirley Falls ja se sijaitsee Uudessa-Englannissa.

Stroutin pikkukaupugit ovat hyvin kahtijakautuneita miljöitä. Joki halkaisee Shirley Fallsin kaupungin kahtia maantieteellisesti ja rakenteellisesti. On työläisten Allas ja lääkärien, hammaslääkärien ja opettajien Oyster Point. On myös katolinen ja protestanttinen kirkko ja pikkukaupungin kaksi keskeistä paikkaa: kenkätehdas ja college.

Isabelle Goodrow sijoittuu näiden kahden maailman väliin. Hän asuu tyttärensä Amyn kanssa Oyster Pointin laitamilla ja työskentelee tehtaan konttorissa johtajan sihteerinä. Hän on yksinhuoltaja, joka on muuttanut toisesta pikkukaupungista toiseen. Taakse on jätetty nuoruuden salaisuus. 

Isabelle pelkää menneisyyden paljastumista ja vaalii yksityisyyttä. Yhtä tarkasti ankara äiti vartioi tytärtään. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Stroutin pikkukaupungit ovat täynnä kuiskintaa ja hiljakseen supatettua tietoa. Paheksuntaa ja niiden aiheiden etsintää. Klikkejä, kuppikuntia ja tarkkarajaisia ystäväpiirejä. 

Isabelle kehittää pitkällisen ihastuksen arkiseen, mutta naimisissa olevaan esimieheensä. Amy puolestaan heittäytyy ensirakkauteen ja kiihkeään suhteeseen matematiikan opettaja Robertsonin kanssa. Robertson pitää nuorista kuusipeuroista, mikä on melko lattea nuoren naisen vertauskuva. 

Näistä aineksista Strout kertoo Amyn ja Isabellen yhden kesän ja yhteen kesäpäivään huipentuvan tarinan. Jos olet ollut tai tulet olemaan teini-ikäisen tyttären vanhempi, saat tarinasta myös kasvatuksellista ajateltavaa. Kirjan takakannessa Alice Munro kertoo kirjan kuvaavan niitä vaikeita valintoja, joihin ihminen niin kutsutussa tavallisessa elämässä joutuu. 

Tuloksena on äidin ja tyttären välinen konflikti, joka muuttaa kumpaakin heistä paljon.

Hän ei huutanut, vaikka olisi halunnut huutaa, halunnut niin kiperästi, että oli jo tuntenut sanojen muodon suussaan: Sinun ei olisi pitänyt edes syntyä!

Stroutin tarina on niitä kirjoja, jotka kruunaa hieno loppunäytös. Sitä ennen Amy on ehtinyt olla sekä äitihirviö että inhimillisempi nainen.

Isabelle oli muistava tuon ajomatkan, nuo keltaiset lehdet, tuon kullankeltaisen syksyn...Se kuvasti hänelle Amyn yksinäisen lapsuuden loputtomia päiviä ja tuon hirveän kesän loputtoman helteisiä päiviä. Kaikki mikä kerran oli ollut loputonta loppui silloin. 

Elizabeth Stroutin esikoisromaani sisältää paljon tuttuja aineksia: pikkukaupunkia, vähäeleisyyttä ja naisnäkökulmaa. Silti en olisi tunnistanut Pikkukaupungin tyttöä Stroutin kirjaksi.

Pidin Pikkukaupungin tytöstä paljon. Rakenteeltaan se oli hyvin klassista draamaa – muita kertojia tai useita näkökulmia ei tarvittu. Teksti oli laveampaa eikä kerronta niin yksioikoista kuin etenkin Olive Kitteridgessä. Kirja oli tunnelmaltaan herkempi ja hienovaraisempi kuin  myöhemmät Stroutin fiktiot. Pitkän uran tehneiden ja arvostettujen kirjailijoiden esikoiset ovat usein erityisen vilpittömiä, ja siksi ikimuistoisia. Esimerkkeinä Jayne-Anne Phillips tai Toni Morrison – ja nyt myös Elizabeth Strout.