Jenny Erpenbeck Mennä, meni, mennyt – Ihmisoikeuspalkinnon arvoinen kirja pakolaiskriisistä

Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt on kirjallisuutta elämänmuutoksesta ja kannanotto Euroopan pakolaiskriisiin. 

"Minne menee ihminen, joka ei tiedä, minne hänen pitäisi mennä?"

Vastaus on kirjan pakolaisille yhtä vaikea kuin Saksan kielen verbit. Gehen, ging. gegangen.

Jenny Erpenbeck. Mennä, meni, mennyt.

Ennen pakolaisia tarina alkaa kuitenkin toisin. Klassisen kirjallisuuden professori Richard on jäämässä eläkkeelle. Leskimiehellä on edessään pelkästään aikaa, täytettävissä olevaa ja mitääntekemätöntä aikaa. Eläkkeelle jääminen ahdistaa työtään ja rutiineita rakastanutta professoria.

Toimettomana Richard huomaa asioita, joihin ei ole ennen juuri kiinnittänyt huomiota. Yksi sellainen on kotinurkille syntynyt pakolaisleiri. Richard kiinnostuu nälkalakkolaisista ja saa vastaanottokeskukselta luvan jututtaa miehiä. 

Keitä he ovat? Onko heillä perhettä? Mistä he tulevat? Miksi he lähtivät kotimaasta? Mitä he haluavat? Richard kysyy tavallisia kysymyksiä, joihin löytyy yllättäviä vastauksia.

Tutkijan perinpohjaisuudella Richard haluaa paitsi ymmärtää, myös saada vastauksia tiedonjanoonsa ja lopulta myös osallistua. Afrikka avautuu Richardille uudella tavalla. Se oli ennen hänellekin maanosa, josta usein puhutaan kuin se olisi yksi maa. Karttakirjaa selatessa selviävät maat ja pääkaupungit ja myöhemmin miesten kanssa keskustellessa kielet, heimot ja kulttuurit. Richardillakin on ollut hyllyssään "neekerikirjallisuutta" – hänen lempikirjassaan lapsena oli afrikkalainen ihmissyöjälapsi.

Kirjan pakolaisilla on menneisyys, mutta tulevaisuus on auki eikä paikkaa maailmasta näytä löytyvän. Ovatko paikattomat ja kodittomat jollain tavoin samanlaisia kuin Richard itse? Akateemisessa maailmassa tutkimaan oppinut Richard kiinnostuu yhä syvemmin pakolaisongelmasta. Vähä vähältä Richardin ja pakolaisten tarinat nivoutuvat yhteen. Tärkeitä Richardin muutosmatkalla ovat myös keskustelut ystävien kanssa sekä humaanin ja sydämellisen ystäväpiirin omakin elämänmuutos. 

Kirjan vakavasta aiheesta huolimatta tarina itsessään ei ole onneksi kuolemanvakava. Richard esimerkiksi yllättää lukijan, ja ehkä vielä enemmän itsensä, huomatessaan järjestävänsä elämänsä ensimmäistä mielenosoitusta. Richardin iskulause De Welt zu Gast bei Freunden, Maailma ystävien vieraana, voisi olla kirjan toinen nimi. 

Erpenbeckin kertomus on älykäs ja syvällinen puheenvuoro inhimillisyyden puolesta. Erpenbeck käsittelee ristiriitaista ajankohtaisaihetta sekä empaattisesti että kriittisesti ja yllättää hätkähdyttävillä näkökulmilla.

Yksi niistä on tämä. – Eurooppa pommittaa meitä, me pommitamme Eurooppaa mustilla, sanoi Gaddafi ja lähetti heimosotia paennneet pakolaiset laivamatkalle.

Kirjan kautta tulevat tutuiksi absurdit kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö. 

Saksasta saa etsiä töitä vasta kun on ollut Italiassa yhtäjaksoisesti pakolaisstatuksella viisi vuotta. Joten status täytyy käydä uusimassa Italiassa riippumatta missä maassa oleskelee. 

Pakolaiset haluavat lähteä työnhakuun ja järjestää elämänsä itse. Väliaikainen oleskelupa Fiktionsbecheinigung ei anna tätä oikeutta, eikä edes oikeutta kutsua itseään pakolaiseksi.

– Mitä kehittyneemmästä yhteiskunnasta on kyse, sitä suuremmassa määrin kirjoitetut lait korvaavat käsitteen maalaisjärki, sanoo asianajaja. Oleskelulupalain pykälän 23. momentti on korvannut germaanisen vieraanvaraisuuden. Germaaneille oli synti lukita talonsa vierailta, oli tämä sitten kuka tahansa. Vieraan suhteen ei tehty eroa tutun ja tuntemattoman välillä.

Mielenkiintoinen rinnastus on se, että useimmat pakolaiset asuvat aiemmalla itävyöhykkeellä eli venäläisvyöhykkeellä. Richard on entinen itäsaksalainen. Itsekin syntyessään itäsaksalainen Erpenbeck linkittää oivaltavasti nämä kaksi todellisuutta. Richardin vaimo oli paennut lapsena venäläisiä panssareita ja selvinnyt nipin napin. Isältä ei koskaan kysytty, eikä saanut kysyä, sodasta. Kun Richardin ja vaimon elämä siirtyi itäajasta länsiaikaan, he tekivät muurin murtumisen jälkeen tutustumismatkoja läntisiin kaupunginosiin.

Richard yrittää selittää muuria ja Hitleriä pakolaisille. Ei niinkään kauan sitten tätä kaupunkia hallitsi diktaattori, joka tappoi omia maanmiehiään. Richard huomaa pian, kuinka turhaa on selittää traumoja ihmisille, jotka ovat juuri paenneet omia sotiaan.

Mennä, meni, mennyt on kirjallisuutta, joka on omistettu...

"...vuosisadalle, jossa ihmisvirrat eivät ota loppuakseen, ja vaikka virtojen ihmiset olisivat selvinneet oikean meren ylityksestä, niin nyt he hukkuvat asiapapereista muodostuviin virtoihin ja valtameriin."

Erpenbeck haastaa meidät katsomaan pakolaiskriisiä uusin ja kaikkea muuta kuin yksioikoisin silmin. Richardille pakolaisista tulee tuttuja, osasta ystäviä, osa kieroilee hyväntekijän kustannuksella ja osa heistä kulkee tiellä, josta heitä ei kukaan "Richard" missään päin maailmaa enää pelasta.

Kun kirjoitin Erpenbeckin kirjasta, kutsuin pakolaisia tällä yleisnimellä. Osittain siksi, että heitä ja tarinoita oli kirjassa monta enkä halunnut käsitellä heitä yksitellen. Erpenbeckin tarinassa miehet olivat olemassa henkilöinä, niminä, tarinoita ja ihmissuhteina. Richardille läheisiksi tulivat muun muassa Rashid, Apollo, Ali ja Ithemba.

Jos Richard kirjoittaisi listan hänelle tärkeistä tehtävistä, se muistuttaisi

- soita astianpesukoneen korjaajalle

- varaa aika urologille

- lue mittari

Apollolla olisi

- haasta Areva-konserni (Ranska) oikeuteen

- nimitä Nigeriaan uusi hallutus, jota ulkomaiset investoijat eivät voi lahjoa tai kiristää

- perusta itsenäinen Tuarengin valtio Azawad

Rashidilla lukisi

- Tee sovinto nigerialaisten kristittyjen ja muslimien välille

- pakota Boko Haram laskemaan aseet

Mitä sinun listassasi lukisi?

Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt oli vakavaääninen aikalaisromaani, joka oli kirjoitettu vähäeleisesti humaanilla otteella. Sitä on vaikea analysoida fiktiona tai kirjallisuutena, mutta se houkuttelee katsomaan kirjasta ulos kaduille, mediaan, politiikkaan – ja keskustelemaan. Se on kirjallisuutta, joka pitäisi palkita kirjallisuuden ihmisoikeuspalkinnolla, jos sellainen on olemassa.