Alberto Moravia Keskipäivän aave – Kuka käsikirjoittaa elokuvan, kuka avioliiton?

Jos olet lukenut blogiani tiedät, ettei Alberto Moravia ole suosikkikirjailijoitani. Ilman Luen koko Keltaisen kirjaston -projektia en olisi vilkaissutkaan miehen kirjojen suuntaan vuosiin. Nyt tuli lukuvuoroon Keskipäivän aave vuodelta 1954. Iloksi ja yllätykseksi satuinkin pitämään kirjasta. 

Alberto Moravia. Keskipäivän aave.

Keskipäivän aave on tarina aviokriisistä. Moravia ei koskaan kirjoita onnesta ja myös hänen henkilönsä tuntuvat välttelevän sitä. Onnellisuus on tavanomaista ja siksi muiden silmin usein ikävystyttävää. Epäonnemme tekee meistä erityisiä ja kiinnostavampia ja elämästä jännittävämpää.

Keskipäivän aave alkaa tilanteesta, joka on Moraviaa lukeneille hyvin tuttu. Minä-ääninen kertoja Riccardo Molteni huomaa avio-onnensa hiipuneen. Riccardo pyrkii palauttamaan onnen ennalleen, mutta hänen toimintansa vain pahentaa tilannetta. Ennen tarinan loppuhuipennusta varaudu lukemaan sivukaupalla Riccardon suhde- sekä syy- ja seurausanalyysejä ja toimintavaihtoehtojen puntarointia. 

Riccardon aviovaimo on ennen konekirjoittajana työskennellyt Emilia. Aluksi pariskunnan onnesta näyttää puuttuvan vain omistusasunto, jonka vähävarainen ja velkaantunut Riccardo onnistuu hankkimaan Roomasta. Selviytyäkseen asunnon osamaksuista Riccardo pestautuu elokuvakäsikirjoittajaksi eli skenaristiksi. Päätös on vaikea, sillä Riccardo näkisi itsensä mieluummin taiteellisemmassa työssä.

Elokuvamaailmassa käsikirjoittajan taiteilijuus ei koskaan saa samaa julkista tunnustusta kuin ohjaajan eikä hän voi saavuttaa työllään samanlaista kaupallista menestystä kuin tuottaja. Riccardon mielestä skenaristi on "teknillinen psykologi ja kirjallisten ratkaisujen keksijä". Väkisinkin käy mielessä, että Riccardo kuvaa samalla tapaansa toimia aviokriisissä. 

Riccardon toimeksiantaja on elokuvatuottaja Battista, joka ehdottaa Riccardolle käsikirjoitusyhteistyötä saksalaisohjaaja Rheingoldin kanssa. Työparin on määrä ohjata ja käsikirjoittaa elokuva Homeroksen klassisesta Odysseiasta. Eripuraa syntyy heti, sillä kolmikon tavat tulkita Odysseiaa ovat kaukana toisistaan. 

Odysseiahan on kokonainen maailma...Siitä voi ottaa irti mitä tahansa...Täytyy vain sopia siitä, miltä näkökannalta teosta tarkastellaan.."

Battistalla on mielessä kolossaalinen kaupallinen spektaakkeli. Rheingold haluaa katsoa myytin läpi ja tulkita teosta modernimmin. Tuleeko elokuvasta raamatullinen suurfilmi vai loistosta riisuttu inhimillinen kärsimysnäytelmä? Oliko Odysseus mies, joka taisteli epätoivon vimmalla tiensä takaisin avioliiton satamaan? Vai etsikö Odysseus sittenkin seikkailuista verukkeita pysytellä erossa epätyydyttävästä avioelämästä?

Tuntuu erikoiselta, ettei ainutlaatuinen työtarjous välittömästi houkuta Riccardoa. Miksi mies empii. Onko kyse siitä, että Riccardo näkee itsensä ja Emilian Rheingoldin dramatisointi-idean ilmentymänä? Mahdollisesti, sillä Keskipäivän aaveen kantava idea on yhdistää henkilökohtainen ja mytologinen tarina Odysseuksesta. Lukijasta alkaa tuntua, että Rheingold uudelleenkirjoittaa paitsi Odysseiaa, myös Riccardon avioliittoa.

Vastahakoisuudesta huolimatta kolmikko lähtee Emilia mukanaan Caprille elokuvantekoon. Caprin jakso on täynnä kimmeltävää merta ja auringonpaistetta. Taianomaiset kulissit  alleviivaavat Riccardon syvenevää aviollista ahdinko. Caprilla tarinaan syntyy uusia kerroksia unista, näyistä ja harhakuvitelmista.

Kun Moraviaa lukee ja hänestä kirjoittaa, ei voi unohtaa sukupuolinäkökulmaa. Hänen naiskuvansa on yksinkertaisesti vastenmielinen ja ymmärrykselleni vieras. Kuten Moravian naishahmot yleensä, Keskipäivän aaveen Emilia-vaimo on kouluttamaton, yksioikoinen ja luonnostaan aistillinen. Hän on tunteissaan viileä ja joko kyvytön tai haluton ilmaisemaan niitä. Nainen on päähenkilön katseen kohde ja miehen mielikuvien vanki. Naisen objektivoinnissa on paljon patologisia piirteitä. Sen sijaan en näe psykologista realismia, jonka pitäisi olla Moravian tunnusmerkki. 

Keskipäivän aaveessa Emilian tunteet Riccardoa kohtaan kiteytyvät sanaan halveksunta, Il disprezzo. Ymmärrän miksi.

Kun lopetin kirjan, mietin pitkään miksi kirjasta tuli lopultakin miellyttävä ja kiinnostava lukukokemus. Johtuiko se siitä, että Moravia sai nivottua avioliittoasetelmaan ihan onnistuneen klassikkorinnastuksen? Tai siitä, ettei Keskipäivän aave ollut "yhden asunnon draama" – nämä Moravialle tunnusomaiset mikromaailmat todella ahdistavat – vaan siinä oli enemmän tilaa hengittää? Vai Caprista, joka todellakin on paratiisillinen saari? Vai sittenkin siitä, että asenteiltaan ja toimintatavoiltaan kyseenalainen Riccardo oli herkkä ja ongelmissa miehuutensa kanssa itsekin. 

Hymyilin myös siksi, että Keskipäivän aave oli vihon viimeinen Keltaisen kirjaston Alberto Moravia, jota en ollut lukenut! Alberto – kirjojasi löytyi Keltaisesta kirjastosta täysi tusina. Vihdoinkin voin sanoa arrivederci sinulle liiankin tuottelias mies monelta vuosikymmeneltä (1907–1990)! 

Lopuksi moraviavinkkini. Jos haluat lukea erinomaista ja aikaa kestänyttä Alberto Moraviaa lue Matka Roomaan ja novellikokoelma Automaatti. 

Lisäksi haluan muistuttaa, myös itseäni, tästä: Moravian kirjoista on tehty monia erinomaisia elokuvia. Kas vain: Keskipäivän aavekin on filmattu. Kirjan elokuvasovituksesta vastasi legendaarinen Jean-Luc Godard.