Alberto Moravia Automaatti – Nyt näen kaiken toisin! Episodit, jotka muuttivat elämäni

Alberto Moravian psykologinen silmä on parhaimmillaan episodimaisissa pikkutarinoissa. Sellaisista koostuu Automaatti. Kirja sisältää peräti 40 muutaman sivun mittaisia tekstiä pienistä dramaattisista käänteistä ihmissuhteissa. Vain muutamassa niistä on varsinainen tarina.

Alberto Moravia. Automaatti. 

Moravia on taitava kuvamaan mikrohetkiä, valtasuhteita, mielenliikkeitä ja intohimon elinkaarta. Kokonaisena kirjana niistä on pitkästyttävää lukea. Minimuodossa ne ovat viiltävän teräviä, välillä jopa huvittavia.

Suurin osa episodeista on oikeastaan saman asetelman toistoa tai siirtämistä toiseen ympäristöön. Ne kertovat siitä, kuinka henkilöt ovat elämässään jollakin perustavalla tavalla vääränlaisessa tilanteessa tai joutumassa tai asettumassa sellaiseen.

Rooma, tai poistuminen ikuisesta kaupungista, on tarinoissa voimakkaasti läsnä. Automaatista löytyy monia kertomuksia roomalaisesta keskiluokasta, varakkaasta porvaristosta, sen rakkauden kaipuusta ja kyvyttömyydestä rakastaa. Jäätävä kyvyttömyys ei ole vieras tunne edes uunituoreessa avioliitossa.

Niminovellissa Guido kokee syvästi ristiriitaisen hetken omana hääpäivänään. Hän tuntee vastustamatonta houkutusta kuolla ja se on surullisen hellä tunne.

Lukiessa tuntui kuin Moravia olisi kehitellyt romaaniensa alkuja. Usein Moravian fiktio nimenomaan alkaa sellaisesta hetkestä, kun ihminen saa uuden näkökulman tuttuun ihmiseen, tilanteeseen tai asetelmaan.

Sellainen virhe saattaa olla avioliitto. Ensimmäiset kuukauden uudessa avioliitossa eivät olekaan Sofialle pumpulissa leijumista. Hänelle kerrotaan miehensä rakastajattaresta iltapäivälörpöttelyjen lomassa. (Hupakot). Sergio löytää vaimonsa rakastajan kuolleena rannalta. Me rakastimme toisiamme...meidän piti tavata tänä aamuna täällä...ja nyt hän on kuollut., päättyy tuoreen avioparin rantapäivästä kertova novelli. (Kohtaus rannalla).

Sanat ovat kuin seinään heitetty pallo, jotka muuttavat hetken merkityksen. Ja näin tulisi jatkumaa koko heidän elämänsä ajan, koska he olivat naimisissa eikä mitään enää ollut tehtävissä.

Tarinat kuvaavat turhien ihmisten turhautumista, turhamaisuutta ja moraalittomuutta. Niissä on myös vastenmielisyyttä ja itseinhoa. Monet tarinat ovat ivallisia, täynnä ivan tuntua.

Tarinoissa on uima-altaita, muotia, tyylikkyyttä, liiallista rikkautta, autoja, ironista dialogia, julmaa rakkautta. 

On opintoja, jotka eivät kiinnostava. Ystäviä, joita ei arvosta. Aviopuoliso, johon ei tunneta vetoa. Hänen täytyy tehdä suuri joukko erehdyksiä ennen sopeutumista. Ja toivoa, että ehkäpä erehdysten jälkeen tulisi jotain oikeaa. (Oudossa maassa).

Mustasukkaisuus ja epäily ovat tunteista tavallisimmat. Ne ovat mielen kalmoja. Joku näkee kuvansa peilissä tai lammen pinnassa ja huudahtaa tuskissaan, kuinka epämiellyttävä hän on. Sanotaan nyt vaikka Giovanni. Koska G-alkuisuus viehättää Moraviaa selvästi, hän saattoi olla myös Guilermo tai Girolamo. Hän panikoi unissaan. Hän epäilee petosta, mutta elää kuitenkin päivänsä, työpäivänsä ja avioliittonsa kuten aina, vaikka sisimmässään inhoaa kaikkia ja kaikkea. Kuitenkin oli elettävä. Hän painoi otsansa ikkunaa vasten ja sulki silmänsä.

Ihmiset huomaavat joutuneensa narrin asemaan ja yrittävät salata sen muilta. Heidät täyttää pelon tunne, kun he tuntevat itsensä amputoiduiksi ja epätäydellisiksi. 

Moravia kokeilee erilaisia kohtauksia puhelinten kanssa. Soittaako tarinan päähenkilö vai soitetaanko hänelle? Kuka haluaa ja kenen seuraa? Moravia kokeilee erilaisia kohtauksia unien kanssa. Sekoittuvatko ne valveilla oloon vai raottavatko ne todellisuuden unenomaista verhoa.

Asianajaja on henkilöiden, siis miesten, tyypillisin ammatti. Miksi tämä ammatti on Moravialle niin läheinen ja mitä se edustaa?

Automaatti oli oivaltava, sukkela ja viihdyttävä kirja lukea. Se ei missään tapauksessa päädy Näitä kirjoja en olisi halunnut Keltaiseen kirjastoon -listalle – toisin kuin suurin osa lukemattomista muista Moravian tuotoksista. 

Kommentit

  1. Mietinkin mitä ajattelisit tästä kokoelmasta kun monista Moravian muista teoksista mielipiteesi on ollut ihailtavan selkeä. Aika samankaltaiseen tiivistelmään keskeisestä ideasta olemme blogeissamme päätyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas - tosiaan samanlaiset johtopäätökset meillä. Ajattelin, että Moravia treenaili erilaisia pidemmän tarinan alkuja ja kokeili variaatioita. Vähän niin kuin sormiharjoituksia. Ne sitten päätyivät tähän kirjaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com