Svetlana Aleksijevitš Tšernobylistä nousee rukous – Radioaktiivinen kohde, kiiltomato ja muiden mielestä mutantit

On aina yhtä mykistävää lukea kirja, jossa menneisyyden tragedioista kerrotaan uusilla äänillä ja yllättävistä näkökulmista. Svetlana Aleksijevitšin Tšernobylistä nousee rukous on tällainen kirja. Siinä Tšernobylin ydinvoimalakatastrofista puhuvat aikalaiset. 

Svetlana Aleksijevitš.Tšernobylistä nousee rukous.

Tšernobylin ydinvoimala räjähti 26. huhtikuuta 1986. Räjähdystä seurasi tulipalo, jota ei saatu sammutettua. Tulipalo sulatti yhden reaktoreista ja radioaktiivinen savusumu pääsi leviämään esteettä ilmakehään.

Toisin kuin itsekin muistin, Tšernobyl ei ollut katastrofi ainoastaan Ukrainalle ja ukrainalaisille. Onnettomuudessa syntyneistä radioaktiivisista nuklideista 70 prosenttia laskeutui tuulten mukana Valko-Venäjälle. Aleksijevitšin Tšernobyl-kirjan aiheena ovatkin onnettomuuden vaikutukset valkovenäläisiin.

Aleksijevitš kirjoitti kirjansa vuosikymmen onnettomuuden jälkeen. Silloin joka viides valkovenäläinen asui saastuneella maalla. Näillä alueilla sairastettiin ja kuoltiin säteilyonnettomuuden jälkisairauksiin. Syöpää, epämuodostuneisuutta, henkistä jälkeenjääneisyyttä, perinnöllisiä poikkeamia, taloudellisia menetyksiä ja henkistä häpeää. Nämä ihmiset, ja heidän aikalaisensa, jakavat Aleksijevitšin yhteisöromaanissa Tšernobyl-muistonsa ja kertovat Tšernobyl-kohtaloista. Ne ovat järjestään sekä kamalia että lohduttomia.

Tšernobylistä nousee rukous on moniääninen, haastatteluista koottu dokumenttiromaani. Aleksijevitš tarjoaa tarinat pääasiassa monologeina yksi ihminen kerrallaan. 

Mukana on monologi epämuodostuneesta lapsesta, jota kuitenkin tullaan rakastamaan.

– En ole pitkään aikaan nähnyt raskaana olevia naisia, jotka olisivat onnellisia.

Mukana on haave saada kuolla tavallinen kuolema.

– Pelko ei ole abstraktio eikä päätelmä vaan henkilökohtainen tunne.

Mukana on monologi fysiikasta, johon he kaikki olivat rakastuneita.

– Tšernobyl on venäläisen mentaliteetin katastrofi...Reaktorin mukana räjähti koko entinen arvojärjestelmä.

Aleksijevitš itse sanoo, ettei hänen kirjansa kerro Tšernobylistä vaan Tšernobylin maailmasta. Hän yritti tallentaa tavallisen ihmisen päivänä, jonka piti olla tavallinen. Aleksijevitšin mukaan monilla ei ollut sanoja ilmaisemaan, mitä he kokivat. Useat eivät ymmärtäneet, ja moni myös kieltäytyi koko ikänsä uskomasta tai ymmärtämästä: – Ihmiset eivät halua kuulla kuolemasta. Eivät mistään pelottavasta.

Mukana on kuolleen palomiehen leski, jonka avioliitto oli vasta alkamassa. Tutkijoita, sotilaita, palomiehiä, lääkäreitä. Sairaita ja evakkoja. Ilman suojavarusteita työskennelleitä raivaajia. Radioaktiivisia kohteita, joiden kesken rakkauskin oli kielletty.

Mukana on muutama kuoro. Sotilainden kuoro, palomiesten kuoro, lasten kuoro – joukkoina ja Neuvostoliiton "armeijana" toimineiden kuorot. 

Oli yllättävää käsittää, kuinka tietämättömiä valkovenäläiset olivat ukrainalaisiin verrattuna – tai oikeammin, kuinka tietämättöminä heidän annettiin jatkaa elämäänsä. Kun ensimmäiset kuukaudet Ukrainassa oltiin hädissään, Valko-Venäjällä kylvötyöt jatkuivat jokakeväiseen tapaan. Atomiajasta oltiin ylpeitä. Tšernobylin atomiakin oli nimitetty rauhanomaiseksi ahertajaksi. 

Pelottavat asiat tapahtuvat hiljaa ja huomaamatta. Tšernobyliläisistä tuli säteilevä ja geneettisesti epäilyttävä paarialuokka. Neuvostoliiton loistava ydinfysiikka lauloi joutsenlaulun.

– Me emme voi uskoa niin kuin Tšehovin henkilöt, että sadan vuoden kuluttua ihminen on suurenmoinen!

Tiedeuskon kadottanut tiedemies, lisääntymiskyvyn menettänyt nuori, kodistaan ajettu kansalainen, sammutustöissä terveytensä uhrannut sotilas tai kiiltomadoksi kutsuttu lapsi. Aleksijevitšin haastattelut ja niiden tarinat kattavat murheen ja katkeruuden koko asteikon.

Ymmärsin myös, etteivät kaikki valkovenäläiset halua nähdä itseään tieteiskatastrofin uhreina tai kuulla itsestään puhuttavan mutantteina. Kun taidenäyttelyssä esitellään katastrofikuvia kahdeksanjalkaisista hirvistä tai kärsänenäisistä lapsista, käy näyttelyssä Moskovassa ja Pietarissa laumoittain väkeä, mutta Valko-Venäjällä näyttelysalissa on hiljaista. 

Aleksijevitšin Tšernobyl-kirja oli koskettava kirja tärkeästä aiheesta. Siksi tuntuu moraalisesti kyseenalaiselta olla pitämättä karmaisevasta kirjasta lukukokemuksena mitenkään erityisen paljon. Pitkälti hämmennys johtuu genrestä – Aleksijevitšhan on aika lailla luokittelematon. Luokittelemattomuuden ei pitäisi häiritä, mutta kun näin dokumentaarinen teksti julkaistaan fiktiona hämmennyn, koska en tunnista fiktiota mistään. Pitäisikö tunnistaa?

Kirjan lukeminen muistuttaa, millaista inhimillistä kärsimystä voi aiheuttaa vastuuton tiede ja teknologiausko. Svetlana Aleksijevitšin valkovenäläisille kyse oli heidän elämästään, ei tieteellisistä kokeiluista. Heidän tarinansa oli täynnä surullisia ihmisiä, joiden onni oli jäänyt toiseen elämään.

Kirjan loputtua oli, totta kai, pakko selvittää, mitä katastrofikaupungille kuuluu nyt. Kulkukoiria, villieläimiä ja Tšernobyl-turismia (!).

Kommentit

  1. Tuo turismi on todella outoa, kun paikka säteilee edelleen vielä satoja vuosia.
    Erittäin hyvä kirja aiheesta, josta päättäjät ovat päättäneet olla hiljaa.

    VastaaPoista
  2. Aihe todellakin ansaitsi kirjansa. Ja ihmiset, jotka luulivat heränneensä ihan tavalliseen päivään ja pidettiin tietämättöminä pitkään. Melkein pahinta teki alueella kasvaneiden lasten kutsuminen kiiltomadoiksi.

    VastaaPoista
  3. Tämä täytyisi lukea, kuulostaa mielenkiintoiselta ja tärkeältä kirjalta. Tuo Tšernobyl-turismi on kieletämättä aika outoa...

    VastaaPoista
  4. Jenny on kyllä pysäyttävä kirja. Enemmän journalistinen kuin fiktio, mutta ilman muuta erityinen kirja tärkeästä aiheesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com