Paul Auster Timbuktu – Koirasankari Mr Bonesin amerikkalaiset elämät

Paul Austerin Timbuktu on kirja koirien ystäville ja niille, joita viehättää ihmiselämän katsominen eläinperspektiivistä. Yleisesti ottaen ei siis minulle. Mutta Austerin pieni koiratarina oli aika lystikäs, välillä osuvan yhteiskuntakriittinen ja sopivasti surullinenkin. Sen verran kompakti ja taitavasti kasattu, että tarinan lukaisi aivan mielellään. 

Paul Auster. Timbuktu. 

Kirjanen nimentä Timbuktu usuttaa arvioimaan tavanomaisuuksia epätavallisesta vinkkelistä – koirankulmasta. 

Mr Bones, sinä pikku karvaturri, analysoit osuvasti erilaisia perhesuhteita ja eläinrakkauden ilmenemismuotoja. Boheemi newyorkilainen kulkuri, hyväsydäminen siirtolaislapsi vai ydinperhe omalla pihalla – kuka olisikaan koirahenkilön unelmien elämänkumppani?

Mr Bonesin isäntä on vähintäänkin omaperäinen hahmo, rentturunoilija Willy G. Christmas. Mr Bones palvoo suulasta, mutta saamatonta isäntäänsä, joka pitää itseään joulupukin ruumiillistumana ja on ottanut tehtäväkseen tuottaa lähimmäisilleen iloa ystävällisillä teoilla.

– Heittäydy maailman käsivarsille, kyllä se sinua kannattelee, on yksi ote Willyn tekstistä "Kolmekymmentä sääntöä joiden mukaan elää". Willyä kannattelee välillä varakas leskirouva, useammin äitimuori, usein myös huumeet, alkoholi ja baltimorelaisen/brooklyniläisen katuelämän "mukavuudet". Artistinen Willy näkee artistiuden koirassaankin: Willyn mielestä hajutaide käsittelee todellisuutta sellaisena kuin koirat sen tuntevat.

Herra joulupukin elämäntavat eivät ennusta pitää elinikää, ja kun mittarissa on muutenkin merkittävä määrä elinvuosia, edessä on väistämättä se päivä, jolloin isäntä kuukahtaa. Ennen poistumista tästä maailmasta Willy haluaa löytää kodin uskolliselle elämänkumppanille Mr Bonesille ja varustaa koiraseuralaisen suurkaupunkielämän selviytymispakilla. Vältä rankkureita, vältä poliiseja, poliisiautoja ja tunnuksettomia autoja, kiinalaisten keittiöiden kokkeja ja erityisesti vältä niin sanottua eläinsuojeluyhdistystä. 

Koittaa se päivä, kun Mr Bones, Baltimoren sekarotuinen bardi, jää heittelle ja oma onnensa varaan. Austerin koirahenkilön ymmärrys ja tilannetaju ovat lapsen tai toiskulttuurisen tasolla, joten vaaratilanteita ja väärinymmärryksiä todella riittää.

Tässä kohtaa Austerin tarina muuttuu elämäntavan kuvailuista pienen koiran selviytymis- ja seikkailutarinaksi. Baltimoren kadut eivät todellakaan ole keidas yksinäisille koiraparoille. Mr Bones joutuu huomaamaan, kuinka vaikeaa on löytää huolenpitoa "normaalissa" yhteiskunnassa, joka yllättäen vaikuttaakin paljon turvattomammalta kuin Willyn holtiton boheemielämä. 

Tässä kohti Auster tarjoaa vähän liiankin ilmiselvää yhteiskuntakritiikkiä, sillä onhan selvää, että Mr Bones voisi olla kuka tahansa kodin, hyvinvointipalveluiden ja huolenpidon ulkopuolelle jäänyt elollinen olento. 

Austerin kirjan lajityyppi on ehdottomasti aikuisten satu, joka minusta oli hänelle jotenkin vieras ja yksinäinen poikkeama. Timbuktusta löytyy Austerin tuttuja teemoja identiteetin etsimisestä ja henkilökohtaisesta menetyksestä, mutta ihmiskeskeisen Austerin joukossa koirainnostus tuntuu heppoiselta päähänpistolta. Sellaiselta, jota on kehitelty koiralenkeillä.

Satumainen tunnelma johtuu siitäkin, että Timbuktu oli peittelemättömän tunteellinen ja hellämielinen tarina. Satumaista on myös itse Timbuktussa, joka ei muuten ole paikka Malissa.Timbuktu on tuonpuoleinen maailma, sielujen keidas, joka sijaitsee siinä kohtaa missä meidän maailma loppuu. Kun kirja päättyy, sinne Mr Bones vilistää koiransydän täynnä onnea ja kaipausta rakasta Willyä ja tasa-arvoista maailmaa kohtaan.

Ihmisten elämä on hullunkurista, koiralle tahattomasti vaarallista, mutta saattaa olla vaillinaisenakin koirulaisille parasta mahdollista.