Alberto Moravia Agostino – Äiti- ja poikaparat! Moravian jännittävä tulkinta lapsuuden lopusta

Vuonna 1959 Keltaisessa kirjastossa julkaistu Alberto Moravian Agostino (vuodelta 1942) on sarjan ensimmäisiä kirjoja. Ja Alberto Moravia, harmikseni, sarjan suosikkikirjailijoita. Agostinon aihe on äidin ja pojan suhde – yksi psykologisen kirjallisuuden klassisia teemoja ja Moravian suosikkiaiheita.

Alberto Moravia. Agostino. 

Agostino ei onneksi tarjoillut tarinaltaan ja näkökulmaltaan minua eniten ärsyttävää Moraviaa. Kirja ei helpotuksekseni ollut miespäähenkilön hyperseksuaalinen, eksistentiaalinen, syväpsykologinen ja äitivihamielinen tilitys – Miksiköhän psykologit tällaista äiti-poikasuhdetta kutsuvat? Toki näitäkin teemoja Agistonosta löytyy, mutta koska päähenkilö on vasta 13-vuotias, ne esiintyvät hienovaraisemmassa muodossa.

Ehkä Agostino on moravialaisen mieshahmon luomistarina.Tällaisissa olosuhteissa, kylmissä yläluokkaisissa kodeissa, fyysisesti läheisten, mutta henkisesti etäisten äitien hoteissa ja isien poissaollessa, ne Moravian mieshenkilöt luovat nahkansa.

Agostino on nopeasti lukaistu coming-of-age -tyyppinen tarina. Kesän aikana poika nimeltä Agostino tajuaa niitä asioita, joita 13 vuotiaat pojat alkavat tajuta. Sellaisia kuten seksuaalinen herääminen, murrosiän alkaminen ja henkinen irtautuminen perhepiiristä.

Äiti ja poika viettävät kesälomaa kahdestaan Vespuccin kylpylärannalla. Isä on olemassa viittauksina – tarinaan hän ei kesän aikan ilmesty. Alkukesästä Agostino ja hänen äitinsä aloittavat loma-aamunsa souturetkellä.

Agostino nautti suuresti saadessaan soutaa varhaisaamun tyynellä ja läpikuultavalla merellä äidin istuessa häntä vastapäätä...jutellen hiljaisesti Agostinon kanssa, aivan kuin tämä olisi aikuinen eikä kolmetoistavuotias poika.

Moraviaa kutkuttavat nämä ambivalentit äitipoikakuviot. Agostino harmistuu suuresti, kun kertojan sanoin "vielä vuosiensa kukassa" oleva äiti löytää miehisempää soutu- ja lomanviettoseuraa. Agostino ei olekaan "mies äidin rinnalla" vaan lapsistatisti!

Taas tekee mieleni kysyä, mitä käsitteitä psykologit käyttävätkään näistä universaaleihin kokemuksiin kuuluvista hetkistä, joissa lapset saavat ensiaavistuksia aikuisten seksuaalisuudesta? Ne hetket riistävät pojilta lapsuuden äidin. Agostinosta kokemus tuntui väkivaltaiselta.

Hänellä oli hämärä tunne siitä, että hän tänä kohtalokkaana päivänä oli siirtynyt uuteen, vaikeuksien ja viheliäisyyden täyttämään ikäkauteen.

Kesän aikana Agostino pyörii epämääräisessä seurassa, maistelee alkoholia ja tajuaa jotain siitä, mitä miehenä oleminen saattaa tarkoittaa.

Agostinon hengailu epämääräisessä poikajengissä on ahdistavaa luettavaa. Varasteleva rantapummilauma on aivan eri maailmasta kuin rikas ja palvelusväen kanssa asuva Agostino. Lukiessa jännitin riittääkö poikajengille pelkkä pilailu tietämättömän Agostinon kustannuksella – vai seuraako epäsuhtaisesta kaveeramisesta kiusaamista, väkivaltaa tai jopa sitäkin järkyttävämpää draamaa. Agostinolla ei ole hajuakaan siitä, millaiseen vaaraa hän itsensä ajaa – vaaran voi ymmärtää vain aikuisen lukijan kokemusten ansiosta.

Psykologisessa romaanissa käydään tarkkaan läpi Agostinon monet motiivikonfliktit. Sellaisia tilanteita, kun ei itsekään pysty päättämään, mikä on pahaa ja mikä hyvää, mikä likaista, kiehtovaa tai liian tuskallista, muuttuuko kiintymys mustasukkaisuudeksi tai haavoittaako uteliaisuus.

Kirja loputtua äiti ei enää kohtele poikaa kuin lasta vaan lupaa kohdella hän kuin miestä. "Kuin olisin mies", hän mietti. Mutta eihän hän ollut mies, ja paljon vaikeata aikaa ehtisi kulua, ennen kuin hänestä se tulisi.

Lapsuuden loppu -kuvaukset ovat kirjallisuuden vakioaiheita. Niitä mahtuu Keltaiseen kirjastoonkin monia. Moravian versio klassisesta teemasta on jännitteinen, jopa jännittävä, mutta miksikään lajityypin keulakuvaksi se ei nouse. Aikoinaan kirja joutui fasistien seusuroimaksi – nykylukijasta, tai ainakin minusta, tarina ja sen toteutus tuntuu hyvinkin perinteiseltä.