Alice Munro Jupiterin kuut – Arkisen surun ja onnen muistelmia

Jupiterin kuut on vuonna 2017 suomennettu novellikokoelma ajalta – 1980-luvun alusta – jolloin Alice Munro ei vielä ollut maailmankuulu. Kun kirjailija tekee kansainvälisen läpimurron, saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon ja on lukijoiden rakastama, käynnistyy usein julkaisuprosessi, jossa häneltä etsitään jatkuvasti uutta suomennettavaa.

Alice Munro. Jupiterin kuut. 

Näin on Keltaisessa kirjastossa käynyt vaikkapa W. G. Sebaldille. Näin näyttää käyneen myös Alice Munrolle. En ole ollenkaan varma, onko se kirjailijan maineelle edullista tai lukijoille mieluista. Itse huomaan, valitettavasti, pitäväni Munron novelleista aina vaan vähemmän.

Miksi näin? Tiedän Alice Munrosta jo liikaa. Tiedän, kuinka hänen novellinsa ja tarinansa limittyvät hänen elämäänsä, varattomaan lapsuuteen Kanadan maaseudulla Huronissa Ontariossa, Laidlawien siirtolaissukuun, luokkanousuun ja -häpeään, rohkaistumiseen kokeilla mahdollisuuksia kirjailijana, pettymykseen ja pyristelyyn avioliitossa ja onnellisempaan elämänvaiheeseen. Naisten arkisiin valintoihin ja haaveisiin sekä näistä aiheista rakentuviin tarinoihin.

Olen kirjoittanut Munrosta, että hänen lukemisensa tuntuu kuin olisi sunnuntaiteellä isoäidin seurassa. Munro saattaa asetella leskensä muistelemaan korttipelin lomassa tai hautausmaalle. Hänen tarinoissaan on ylipäätään vahva muistelemisen tunne.

Jupiterin kuiden isoäiti oli jo kertonut mehukkaimmat tarinansa. Jupiterin kuuhun oli jäänyt jäljelle yksitoista vaatimattomampaa tarinaa. 

Jupiterin kuiden novelleissa:

• Tapaan äidin, jonka mielestä isän suku on outo ja isän, joka ajattelee toisinpäin. Suvut ovat Munron novelleissa ylipäätäänkin iso ihmettelyn aihe.
• Tutustun naimattomiin naisiin, joita kutsutaan ikäneidoiksi. Muhkeisiin ja äänekkäisiin korsettiserkkuihin. He kyläilevät laumoina. He ovat taipuvaisia dramatisoimaan oman elämänsä onnettomuuksia, ihmissuhteita ja työjuttuja. Se ensimmäinen mies Richard puhuu heistä ikävästi aivan kuin he olisivat pahanmakuista ruokaa.
• Kohtaan keski-ikäisiä naisia siinä elämänvaiheessa, kun he lakkaavat herättämästä huomiota. He matkustavat yksin lomamatkoille ja miettivät, millaisia heidän tapaamansa miehet olivat tai olisivat olleet rakastajina.

Sitten hän ja Duncan toiveikkaina ja luottavaisina ja vanhoja muistelematta palaisivat yhteen, löytäisivät uudestaan sen rikkumattoman onnen, jonka olivat alussa kokeneet, ennen kuin alkoivat käyttää toisiaan hyväksi.

Neljätoistavuotiaana tyttönä voi työskennellä kalkkunasuolistajana. Työura voi alkaa muusikinopettajana ja vakava rakkauselämä salasuhteessa vasemmistoaatteisiin kallellaan olevan kanadansuomalaisen kanssa.

Nimikkonovellissa Jupiterin kuut jo lapsistaan etääntynyt tytär pitää seuraa sydänleikkausta odottavalle isälle. He keskustelevat Jupiterin kuista, jotka olivat ensimmäiset kaukoputkella havaitut taivaankappaleet.

Munron naiset ovat tyyniä ja analyyttisiä. He puhuvat ajatuksissaan mieluummin kuin muiden kanssa. Elämä on eleetöntä ja aika arkistakin. Moni harmittelee sitä, ettei uskaltanut ottaa riittävästi riskejä. Moni näkee nykyisyydestään selvemmin menneisyyden käännekohdat.

Munron naiset ovat tiedonhaluisia. Heidän tiedonhalunsa kohdistuu sukuihin, sukuhistoriaan, hautausmaihin, arkistoihin, rakennuksiin ja paikkakuntiin, joissa jokin muutos tai merkityksellinen tapahtui heille tai heidän suvuilleen.

Munron tarinoiden herkullisimmat hetket ovat yleensä lopun ironiset käänteet. Yhdessä Jupiterin kuiden novelleista ärsytetty vaimo heittää nokkavaa miestään kakkulautasella päähän. Koska tunnen Munroni tiesin jo, että se enteili ensimmäisen avioliiton alamäkeä. Juuri se oli sellainen pienieleinen käännös draaman kaaressa, joissa Munro on mestari, mutta miksi ne loistivat poissaolollaan muissa latteiksi hiipuvissa tarinoissa?

Kerroinkin jo, että Jupiterin kuita oli outo lukea. Näin siksi, että minusta tuntui kuin isoäiti olisi jo kertonut ne merkitykselliset tarinansa ja enää olisivat jäljellä vain ne pienemmät muistot. Tämän on vain harhakuvitelmaa, sillä Munron oikealla kirjailijanuralla Jupiterin kuun novellit kuuluvat varhaistuotantoon. Oliko sittenkin niin, ettei niissä Munro ollut vielä tarpeeksi rohkea ja vain tyytyi vihjailevampaan tyyliin?

Valitettavasti minulle Jupiterin kuut -kokoelman novellit eivät jättäneet juuri mitään muisteltavaa. Liian arkista, liian pikkuruista, liian päiväkahvijutustelun oloista.