lauantai 2. marraskuuta 2019

Robertson Davies Viides rooli – Sattuma, joka muutti elämän käsikirjoituksen

Robertson Daviesin Viiden rooli -kirjalla on tarinaan poikkeuksellisen hyvin sopiva nimi. Tiedätkö, mikä viides rooli on?

Niitä osia, jotka eivät olleet sankarin tai sankarittaren...mutta jotka ovat silti oivalluksen tai loppuratkaisun esiin tuomisen takia olennaisia...

Tällainen osa on Viidennen roolin kertojalla Dunstable "Dunstan" Ramsayllä. Viidensiä rooleja kannattaa tarkkailla muuallakin kuin näytelmissä ja kirjallisuudessa, sillä tärkeä sivurooli voi ajoittain ottaa kuin varkain pääroolin aseman. Tarinan lopussa Dunstan sanoo olevansa pistooli ohimolla – nyt häntä ei enää sivuuteta!

Robertson Davies. Viides rooli. 
Dunstan eleli lapsuuttaan vuosikymmen sitten pienessä Deptford -nimisessä kanadalaiskylässä. Yhtenä tavallisista talvipäivistä Percy "Boyd" Stanton heitti Dunstania lumipallolla. Sen sisällä oli pieni kivi. Lumipallo osui raskaana olevaan rouva Dempsteriin. Rouva sai keskenmenon, lievän aivovamman ja Dunstan eliniäkseen huonon omantunnon.

Joillekin sattuma muuttaa elämän käsikirjoituksen. Toiset pääsevät pälkähästä kuin koirat veräjästä. Tai siltä ainakin vaikuttaa.

Tarinan lopussa lumipallon sisällä ollut kivi palaa uudelleen näyttämölle. Vuosikymmenet käsipainona palvelleesta kivestä tulee tulkinnasta riippuen koston tai sovituksen välikappale.

Loppuratkaisua odotellessa lukija saa seurata Dunstanin ja Boydin elämänvaiheita. Lumipallotragedia sitoi deptfordilaiskaksikon toisiinsa eliniäksi. Miehet lähtivät yhdessä opiskelemaan ja tavoittelivat Deptfordin kaunottaren kättä. Kaksikosta Boyd oli se, jolla oli varakkaat lähtökohdat, henkilökohtaista charmia ja itseriittoinen maailmankuva – eli hän, joka veti kaikessa pitemmän korren. Boyd menestyi liikemiehenä ja poliitikkona. Dunstanin hän otti suojelukseensa, tai oikeammin oman elämänsä olkapääksi.

Tarinan edetessä selviää, että Viides rooli onkin Dunstanin muistelmat. Kaiken lisäksi nuukahtanut historianopettaja ja vaisu poikamies on salassa elänyt seikkailullisemman elämän. "Kuoleman jälkeen edes yksi ihminen tietää minusta totuuden ja tekee minulle oikeutta", on Dunstanin motiivi muistelmilleen.

Dunstanin intohimo ovat myytit, historia ja ennen kaikkea pyhimykset. Dunstan tunnustautuu bollandistiksi. Bollandistit ovat jesuiittiryhmä, joka kirjoitti pyhimystarinoita ja tutki hagiografiaa eli pyhimysten elämästä kertovaa kirjallisuutta.

Dunstania kiinnostaa erityisesti se, miten kullakin aikakaudella päästään pyhimykseksi. Hänestä tulee mies vailla pyhimystä! Mistä sellaisen löytäisi? No lapsuudesta – hänhän on lumipallotragedian uhri rouva Dempster! Pyhimysasiantuntijana Dunstan tietää, etteivät kaikki pyhimykset ole ihmeidentekijöitä. Hänen omansa on "hupsupyhimys". Hupsupyhimys onnistuu pyhimyksellisestä lempeydestään huolimatta turmelemaan kaiken joko älyn puutteesta tai muuten vain kompastelemalla.

Pyhimysten lisäksi kirjassa sukelletaan taikuuden ja illuusioiden maailmaan. Dunstan kiinnostuu taikatempuista, ei tule koskaan tarpeeksi hyväksi taikatemppuilijaksi, mutta opettaa niitä rouva Dempsterin pojalle Paulille, josta tulee menestyksekäs taikuri ja silmänkääntäjä. Tästä käänteestä herra Viides Rooli saa myöhemmin kiittää tarinaan sisältyvää sovitusta.

Mikset kerrankin lyö kättä oman paholaisesi kanssa...Mikset sinä kerrankin tee jotain selittämätöntä, järjenvastaista, paholaisen käskystä, tai vain omaksi huviksesi?

Näihin tunnelmiin päättyy vuonna 1970 kirjoitettu kirja, joka oli julkaisuvuottaan vanhanaikaisemman oloinen. Ehkä se johtui päähenkilön, ja myös tarinan, nuhruisesta tweedtakkimäisyydestä. Robertson Davies on Saul Bellowin tavoin Keltaisessa kirjastossa seniorimpien setämiesten asialla eikä tämä näkökulma vetoa minuun lainkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.