sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Yashar Kemal Haukkani Memed – Chukurovan sankarin ja Tauruksen lainsuojattoman nuoruusvuodet

Lukiessani Yashar Kemalin Ohdaketrilogiaa minulle sattui lukutapaturma. Luin vahingossa kakkososan Ohdakkeet palavat ennen Haukkani Memed -nimistä ykkösosaa. Siten tutustuin kurdien ikiomaan Robin Hoodiin kesken aikuiselämän ja tiedän hänestä jo aika paljon.

Yashar Kemal. Haukkani Memed.
Trilogian ensimmäisessä osassa kerrotaan Memedin lapsuus, ensirakkaus ja se, miten hurja maine syntyi. Miten hoikkana tunnetusta Ince Memedistä tuli haukka ja lainsuojaton.

Alun perin pojasta piti tulla maanviljelijä ja vuohipaimen, joka elää loppuelämänsä kotikylässä Chukurovan ohdaketasangoilla ja menee naimisiin nuoruudenrakastetun Hatcen kanssa.

Onnettomien käänteiden takia Memed pakenee vuorille, ryöstää Hatcen, liittyy rosvojoukkoon ja perustaa myöhemmin oman. Taistelee ja tappaa. Menettää Hatcen ja kadottaa elämänhalun.

Memedistä tulee laajasti tunnettu ja pelätty, mutta myös arvostettu, lainsuojaton.

Pari vuotta sitten kuollut Yashar Kemal kirjoitti yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja nosti esille etenkin kurdien heikosti tunnetun historian. Haukkani Memedin kohdalla ei jää epäselväksi, että kertojan sympatia on Memedin ja köyhien puolella.

Haukkani Memed -kirjassa ollaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ajassa eteläisessä Anatoliassa – ehkä 1920-luvulla. Ihmisten elämä on sidottu maahan. Viljelijät raivaavat suota ja ruovikkoa pelloiksi. Kaikki ovat velkaantuneita vuokraviljelijöitä. Maan omistavat suurmaanomistajat agat. Agat kasvattavat maaomaisuutta terrorilla, lainsäädäntöä hyväksikäyttämällä ja verotuksella. He ylläpitävät etuvartionaan rosvojoukkoja, jotka taistelevat keskenään vuorilla.

Kun Memed asettuu vastustamaan kylänsä agaa Abdia, hänen ainoa vaihtoehtonsa on paeta vuorille ja liittyvä rosvojoukkoon.

Rosvoilla on omat sääntönsä, heiltä odotetaan arvokkuutta. Kunnioitus on hankittava. Memediä neuvotaan:

Johtajat elävät kuin ihmiset, muut kuin koirat. Sinun täytyy olla johtaja. Mutta älä kohtele muita kuin orjia. Anna sen olla elämäsi salaisuus.

Urheaa ja rehellistä rosvoa ihannoidaan. Kemalin turkkilaisversio Robin Hoodista ei ole kuitenkaan lapsille sopivaa luettavaa, sillä Memed oppii taistelemaan ja tappamaan henkensä ja kunniansa puolesta. Ajoittain lukeminen on karmivaa, sillä Kemal ei kaihda kuvata väkivaltaa.

Luonto on Kemalin tarinoissa osa ihmistä. Se on vaativaa ja kitsasta, mutta välttämätöntä. Memedin tarinan tapahtumapaikkana ovat Chukurovan laaksot ja laaksoa reunustava Taurus-vuoristo. Luonto on villiä ja karua, ilmasto raakaa ja rankkaa. Luonnon ja olosuhteiden tärkeys käy selville jo ensimmäisessä luvussa, jossa Dikenlin ohdaketasankoa ja maanomistusjärjestelyjä taustoitetaan lukijalle. Ohdakkeet pyritään kesyttämään pelloiksi, vaikka niitä kasvaa niin tiheästi "ettei käärmekään pääsisi kiemurtelemaan niiden välistä". Seudulla ei ole peltoja, ei viinitarhoja eikä puutarhoja – vain ohdakkeita.

Haukkani Memed ja ohdaketrilogia ovat turkkilaisen, tai pitäisikö sanoa kurdilaisen, kirjallisuuden klassinen sankaritarina. Kyläläisten ja rosvojen sosiaaliset suhteet ovat äärimmäisen tärkeitä ja siksi tarinassa on paljon dialogia. Kieli on värikästä ja vahvaa. Tunteet kuohahtelevat herkästi. Memedin tarina etenee kronologisesti ja vetävästikin, mutta tavalla, josta arvaa kirjoitusvuoden olevan aika kaukana.

Kemalin tarina on sydäntäsärkevä. Missä on maailman oikeudenmukaisuus! Se ei ole ainakaan Memediä tavannut. Hatce tuomitaan vankeuteen sulhasensa taposta – perusteettomasti. Memedin äidiltä viedään koko kesän viljasato pojan takia. Memediä jahdataan perättömien huhujen takia. Niiden mukaan "nuori verenhimoinen rosvo hallitsee vuoristoa, tappaa lapsia, ryöstää naisia ja vaikutusvalta kasvaa koko ajan."

Ohdaketrilogian ensimmäisen osa lopussa Memed on murtunut nuori mies, joskin uskomatonta kyllä yhä hengissä:

Hän käänsi hevosensa kohti Alidagia, laukkasi kylän läpi kuin musta pilvi ja katosi...Hoikasta Memedistä ei koskaan enää kuultu. Hänestä ei löydetty minkäänlaista merkkiä tai jälkeä.

Kunnes jälleen kakkososassa Ohdakkeet palavat -kakkososassa legenda palaa ihmisten pariin.

2 kommenttia:

  1. Hei,
    Kiva blogi, ja hauska tapa valokuvata lukemasi kirjoja. Selvästi oletkin todella kiinnostunut kirjoista. Minä olen suht uusi suomen kielellä romaanien lukija, reilu kolme vuotta. Siksi vasta tämän vuoden alussa sain tietää ja huomata Keltaisen Kirjaston sarjasta. Jopa jotkut keräävät niitä kirjoja oman kirjastoonsa. Mutta enää en luekaan muulla kuin suomen kielellä.
    Päädyin blogisi googlen kautta Yashar Kemal Haukkani Memed merkeissä. Minulle tuli yllätyksenä, että niin montakin Yashar Kemalin kirjoja käännetty suomeksi, vaikka İnce Memed IV (1987) ei ole.
    Aika hyvin jaksat ja osaat kirjoittaa lukemasi kirjoista. Kenties sinun tekstit voivat antaa minullekin vinkin, kuinka voi kirjoittaa kirjoista. Varmasti taas vierailen tällä blogilla.
    Sinun parhaiten kirjojen listalta löytyy aika monta minun suosikkini. Tänään ostin José Saramago: Kertomus sokeudesta, tästä olen kuullut paljon hyvää.
    Omistatko itse kaikki kirjat ” Parhaita keltaisia kirjoja”?

    Terveisin
    Şewdêr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivoista kommenteista Şewdêr!

      Kemalia on tosiaankin käännetty paljon suomeksi. Käsittääkseni hän on ollut todella suosittu Suomessa 1970-luvulla.

      Itse olen lukenut nyt yli 400 Keltaisen kirjaston kirjaa. Omistan joitain kymmeniä, etenkin suosikkejani Murakamia ja Jayne Anne Phillipsiä. Pidän paljon myös monista Saramagon kirjoita, etenkin Ricardo Reissin viimeisistä vuosista. Orhan Pamukin Lumi on myös suosikkejani.

      Suomessa on onneksi niin loistava kirjastolaitos, ettei kirjoja tarvitse ostaa vaan niitä on helppo lainata.

      Kiinnostavaa kuulla, että Ince Memedistä löytyy myös IV osa.

      Iloa sinunkin lukuharrastukseesi ja Suomen kieleen tutustumiseen. Blogiin saadut kommentit ovat aina iloinen asia :)

      Poista

Keltaiset kiitokset kommentistasi.