maanantai 19. helmikuuta 2018

Torgny Lindgren Taiteilija Klingsor – Esineiden vino ja ihmisten hidas elämä

Torgny Lindgren. Taiteilija Klingsor.
Klingsor näki kaltevan lasin kannon päällä ja löysi esineiden sielun. Niitä hänen piti tallentaa elämänsä loppuun saakka. Sen jälkeen hänestä tuli taiteilija. Kirjekurssilla. Piirtäminen I–II ja Maalaaminen I–II.

Taiteilija Klingsor on tutunoloinen Torgny Lindgrenin kirja. Jotenkin liian vaatimaton kirjaksi. Mutta kuitenkin tärkeä kirjoitettavaksi. Vähän samanlainen kuin itse Klingsorkin taiteilijana.

Taiteilija Klingsor oli neljättä polvea Klingsoreiden suvussa. Västerbottenissa asusti torppaa Ukkoklingsor, Muoriklingsor ja Poikaklingsor. Sitten tuli Taitelija ja siihen Klingsorit sitten päättyivät.

Ukkoklingsor oikeastaan herätti pojan taiteilijasielun. Vinoutunut lasi kuului alunperin Ukkoklingsorille. Muoriklingsor oli tärkeä myös. Muori kutoi kirvesmies-miehensä valmistamiin arkkuihin pohjakankaat. Niiden leveys oli aina 48 x 28 senttimetriä ja siitä tuli Taiteilijan maalausten vakiokoko.

Klingsorin taiteessa caput mortuum, ruskehtava ja liejunharmahtava tahdas, oli värien väri. Se oli kaikista väreistä synkin ja määrittelemättömin. Rauenneiden toiveiden ja jäänteiden värejä. Seuraavaksi tärkein oli venetsianpunainen.

Klingsorin päämäärä oli avata maalaustaiteen kirurgialla esineet ja paljastaa niiden sisäinen elämä. Niistä jäi elämään oivallus esineiden hitaasta ja harkitusta elämästä, josta ihmisen elämä ei sittenkään ratkaisevasti eronnut.

Klingsorin maalaamisesta tiedetään, että hän maalasi öljyvärein ja piti yhden 19 taulun näyttelyn. Muusaansa hän tutustui kirjekurssilla. Kirjekurssin opettajatar esiintyi ensin nimellä F, sitten FA, paljastui Fannyksi ja lopulta hänestä tuli vaimo. 19 taulun näyttelyn jälkeen Fanny kuoli auto-onnettomuudessa.

Taitelija itse viskasi elämän loppumetreillä kaikki taulunsa västerbottenilaiseen kaivoon. Häneltä jäi jälkeen vain yksi taulu, Sinijuovainen kahvikuppi.

Kaivoa ovat tulleet etsimään me-muodossa itseään ilmaisevat henkilöt. Kuuluvat Klingsoreiden laajasti levinneeseen sukuun – sukunimioikeutta heillä ei kuitenkaan ole.

Klingsorille maalaaminen oli kaikki kaikessa. Hänen nuoruudessaan oli maailmansota käynnissä ja Euroopassa kaupunkeja pommitettiin maan tasalle. Klingsorin kotikulmille majoitettiin Suomen sotapakolaisia ja sisaret lähetettiin parantolaan. Naapurit kääntyivät helluntailaisiksi. Tästä kaikesta Klingsor ei huomannut mitään vaan haki taas keittiöstä jonkun esineen jota piirtää tai maalata.

Västerbottenista Klingsor lähtee Tukholmaan ja sitten peräti Pariisiin. Siellä hän tutustui toiseksi ainoaan ystäväänsä, joka myös halusi taiteilijaksi. Ystävyys loppui taiteellisiin erimielisyyksiin ja sammutti Klingsorin taiteilijuuden liekin. Toinen Klingsorin ystävä oli halvaantunut ja ainoa ihminen, jonka Klingsor halusi maalata. Ehkä siksi, että Taiteilija tiesi Klingsorien tapaan kuolevansa halvaukseen itsekin.  

Klingsorin hahmo henkii Västerbottenia. Taitaa olla vähän samanlaista kuin kainuulaisuus. Ei sitä itsestä tartte kummempaa numeroa tehdä, vaikka olisi peräti taiteilija.

Sellaisessa omassa maailmassa harvakseen sanotut sanat ovat omia ja ilmaisevia. Kuten Klingsorin krummessata. Se tarkoittaa etsiä umpimähkään omaa alkuperää, kuten esineiden atomit ja molekyylit. Tai siankimara – omaperäinen sisäelin-juurespata on kulmakunnan vieraanvaraisuuden kruunu.

Taitelijana Klingsor kulki oman polkunsa, pääsi pitkälle, muttei koskaan edes halunnut perille. Klingsorin kuoltua me-kertojat jäävät etsimään kadonneita tauluja, joita Klingsor ei ehkä halunnut kenenkään löytävän.

Torgny Lindgrenin kirjojen maailma on outo takamaa, jossa tarinat elävät vaatimattomasti, mutta vaikuttavat vähintäänkin omintakeisilta. Se ei ole lempimaailmani, mutta en hetkeäkään kadu, että olen siihen tutustunut. Vähintään yhden kirjan verran Lindgreniä suosittelen ihan jokaiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.