Tiedätkö mikä on kananjumala? Se on pyöreä meren kivi, jonka keskelle on syöpynyt reikä. Kananjumala on onnenamuletti. Erikokoisia kananjumalia voi ripustaa kanalasta omaan kaulaan onnea tuottamaan.
Kananjumala on myös Hans Björkegrenin vuonna 1963 koostaman proosakokoelman nimi. Kananjumalassa on kuusi pientä tarinaa yhtä monelta kirjailijalta. Heitä yhdistää Stalinin jälkeinen aikakausi ja uudistajan status.
Kirjailijat eivät kieltäneet kommunismia, mutta stalinismin kurjaa puolta esitellään siellä täällä. Vankileirejä, pakkoasutusta, sukulaisten outoja kohtaloita. Eikä muuta tarvittu siihen, että poliittinen johto katsoi näitä miehiä pahalla silmällä - ja lännen kulttuurieliitti hurrasi etenkin Jevtušenkolle.
Niimpä: kaikki novelistit ovat miehiä. Ehkä siinä ei 1960-luvulla ollut Hans Björkegrenin mielestä mitään ihmeellistä, mutta nykylukijan mielestä kyllä on. Muutoin kirjailijoita yhdistävät arkiset aiheet ja joko venäläisten klassikoiden tai eurooppalaisten ja amerikkalaisten modernistien ihailu.
Kananjumala -novellin kirjoittaja Jevgeni Jevtušenko on kirjoittajista kuuluisin. Jevtušenkon tekstissä merenrannalla lomaileva mies etsii vimmatusti kananjumalaa rantahietikosta.
Vasili Aksjonovin Kuumatka puolitiessä on roisimpi tarina. Autonkuljettaja kyläilee sattuman oikusta lentokentällä tapaamansa savottakaverin luona, viettää vauhdikkaan miniloman ryypäten ja rakastellen kaverin siskon kanssa. Miehellä on selvästikin piiloteltavana Sahalinin vankileiritausta. Paluulennolla automies ihastuu lentoemäntään ja jäljittää naista lentämällä Habarovskin ja Moskovan väliä niin pitkään kun rahaa riittää. Tarinan päättyessä mies on yhtä lailla tyhjän päällä kuin sen alkaessa.
Vladimir Tendrjakovin Kolmonen, seiska ja ässä -teksi kuvaa metsittynyttä uittoporukkaa. Tukkimiehiä yhdistää omanlainen elämäntapa ja tiivis äijämeininki. Uittoporukkaan soluttautuu itse pirulainen, entinen vanki, jonka uittomiesten työnjohtaja ehkä huonoksi onneksi pelastaa hukkumasta. Yksi uittomiehistä hokee rasittavuuteen saakka "Äh, peripetia". Lopussa sen ymmärtää avainlauseeksi: toveritarinasta tuli tragediaksi.
Olisin hämmästynyt, jos tarinoissa olisi sivuutettu sota. Ei tullut yllätystä. Bulat Okudzavan tekstissä Voi hyvin kahdeksantoistavuotias koulupoika joutuu sotaan ja pelkää osoittautuvansa pelkuriksi.
Sotavuosien aikana sodasta tulee läheinen: "Minä olen tutustunut sinuun, sota". Sota muistetaan kivääritulina, käskytyksinä, taipaleina, hylättyinä kylinä, asetyyppeinä, naissotilaina ja erilaisina välkähdyksinä. Ja kuoleman hetkinä:
Tarinoita kiinnostavampaa on miettiä aikakautta, jota Björkegren kutsuu kirjalliseksi suojasääksi. Alkoi uusien lahjakkuuksien esiinmarssi ja fanimäärät kasvoivat huikeiksi. Vieläkö kirjallisuus voisi täyttää stadionit, ylittäisikö yhden kirjallisuuslehden (digilehden tai blogin) levikki puoli miljoonaa tai runokokoelman painosmäärä satatuhatta?
Hans Björkegren (toim.). Kananjumala. |
Kirjailijat eivät kieltäneet kommunismia, mutta stalinismin kurjaa puolta esitellään siellä täällä. Vankileirejä, pakkoasutusta, sukulaisten outoja kohtaloita. Eikä muuta tarvittu siihen, että poliittinen johto katsoi näitä miehiä pahalla silmällä - ja lännen kulttuurieliitti hurrasi etenkin Jevtušenkolle.
Niimpä: kaikki novelistit ovat miehiä. Ehkä siinä ei 1960-luvulla ollut Hans Björkegrenin mielestä mitään ihmeellistä, mutta nykylukijan mielestä kyllä on. Muutoin kirjailijoita yhdistävät arkiset aiheet ja joko venäläisten klassikoiden tai eurooppalaisten ja amerikkalaisten modernistien ihailu.
Kananjumala -novellin kirjoittaja Jevgeni Jevtušenko on kirjoittajista kuuluisin. Jevtušenkon tekstissä merenrannalla lomaileva mies etsii vimmatusti kananjumalaa rantahietikosta.
Otin sen hyvin varovasti, niin kuin onni otetaan silloin, kun ymmärretään, mitä se merkitsee.Venäjä on iso maa. Tarinoissa ollaan usein matkoilla, käymässä tai lentelemässä paikasta toiseen. Siitä syntyy väliaikaisuuden tunnelma.
Vasili Aksjonovin Kuumatka puolitiessä on roisimpi tarina. Autonkuljettaja kyläilee sattuman oikusta lentokentällä tapaamansa savottakaverin luona, viettää vauhdikkaan miniloman ryypäten ja rakastellen kaverin siskon kanssa. Miehellä on selvästikin piiloteltavana Sahalinin vankileiritausta. Paluulennolla automies ihastuu lentoemäntään ja jäljittää naista lentämällä Habarovskin ja Moskovan väliä niin pitkään kun rahaa riittää. Tarinan päättyessä mies on yhtä lailla tyhjän päällä kuin sen alkaessa.
Vladimir Tendrjakovin Kolmonen, seiska ja ässä -teksi kuvaa metsittynyttä uittoporukkaa. Tukkimiehiä yhdistää omanlainen elämäntapa ja tiivis äijämeininki. Uittoporukkaan soluttautuu itse pirulainen, entinen vanki, jonka uittomiesten työnjohtaja ehkä huonoksi onneksi pelastaa hukkumasta. Yksi uittomiehistä hokee rasittavuuteen saakka "Äh, peripetia". Lopussa sen ymmärtää avainlauseeksi: toveritarinasta tuli tragediaksi.
Olisin hämmästynyt, jos tarinoissa olisi sivuutettu sota. Ei tullut yllätystä. Bulat Okudzavan tekstissä Voi hyvin kahdeksantoistavuotias koulupoika joutuu sotaan ja pelkää osoittautuvansa pelkuriksi.
Sotavuosien aikana sodasta tulee läheinen: "Minä olen tutustunut sinuun, sota". Sota muistetaan kivääritulina, käskytyksinä, taipaleina, hylättyinä kylinä, asetyyppeinä, naissotilaina ja erilaisina välkähdyksinä. Ja kuoleman hetkinä:
Laskemme kaikki hautaan. Huolellisesti. He makaavat takki päällä ja saappaat jalassa. Kaikilla on uudet saappaat jalassa...Teemme kaiken niin kuin pitääkin, kaiken niin kuin pitääkin.Sota on järisyttävä inhimillinen muutos ja sen tajuaa, kun katsoo taaksepäin:
Lapsuudessa itkin paljon. Poikavuosina vähemmän. Nuoruudessani kaksi kertaa.Ja sitten katsoo itseä juuri nyt:
Ja minä halusin itkeä...siksi, että ihminen voi itkeä - enkä surusta. Itse, itse. Sinun haavasi ei ole vaarallinen, koulupoika. Sinä saat kestää vielä paljon. Vielä saat elää, ystävä.Björkegren kokosi kirjaansa uusia tulokkaita, mutta uutuus vanhenee nopeasti. Tähän nostamissani tarinoissa oli kaikissa jotain kiinnostavaa – suosikkini oli ehdottomasti Kuumatka puolitiessä – mutta ne pari muuta olen jo unohtanut.
Tarinoita kiinnostavampaa on miettiä aikakautta, jota Björkegren kutsuu kirjalliseksi suojasääksi. Alkoi uusien lahjakkuuksien esiinmarssi ja fanimäärät kasvoivat huikeiksi. Vieläkö kirjallisuus voisi täyttää stadionit, ylittäisikö yhden kirjallisuuslehden (digilehden tai blogin) levikki puoli miljoonaa tai runokokoelman painosmäärä satatuhatta?
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.