John Steinbeck Routakuun aika – Steinbeckin sota-ase

John Steinbeck. Routakuun aika.

Tuntuu aina hämmentävältä kirjoittaa arviota kirjasta, jonka tarina kiinnostaa vähemmän kuin kirjasta kerrottu tarina. Nyt on edessä sellainen tilanne. Kyse on John Steinbeckin Routakuun aika -kirjasta.

Aloitan kuitenkin siitä vähemmän kiinnostavasta –kirjan tarinasta. Se on tiivis ja nopeasti kuitattu.

Rauhallisena sunnuntaiaamuna kaupunki vallataan ilman vastarintaa. Sotilaat pöllähtävät paikalle mereltä, ilmasta ja kaikista ilmansuunnista.

Routakuun aika on ottanut kirjallisen muotonsa ennemmin näytelmästä kuin fiktiivisestä romaanista. Näyttämönä toimii pormestarin palatsin sali. Sinne miehittäjän armeija perustaa komentokeskuksen.

Pormestari Orden ottaa ihailtavan tyylikkäästi ja eleettömästi vastaan uuden komennon. Tapahtumien edetessä tossukanoloinen pormestari, jonka outfittiä touhukas vaimo tuon tuostakin parantelee, osoittautuu päteväksi poikkeusolojen johtajaksi. Orden sekä ylläpitää asukkaiden uskoa tulevaisuuteen että harjoittaa harkittua diplomatiaa onnistuen torjumaan tarpeettoman verenvuodatuksen.

Miehittäjäkaupungissa tapahtuu odotetunoloisia asioita. Lukijalle selviää kavaltaja, laskelmoiva ja petetyksi joutuva takinkääntäjä. Miehittäjän tavoite päästä käsiksi strategisiin resursseihin johtaa sabotaaseihin. On maanalaista vastarintaa sekä välienselvittelyjä. Muutama tappo, murha tai isompi kahakka.

On sotilaita, joilla on samanlaisia haluja kuin nuorilla miehillä yleensä. Tarve hetkiseksi unohtaa sotiminen ja kokea hellyyden ihania tunteita. Sekä sotilaprotokolla, jossa joku kasvoton komentaja tai ohjesääntö huolehtii sotilaskurista ja joukkojen moraalista.

Ollaan jossain kylmässä paikassa lumihuippuisten vuorien reunustamassa laaksossa, meren rannalla. Kuulutaan laajempaan sotilasoperaatioon. Miehittäjät ovat kovin kurinalaisia ja käskytykselle kuuliaisia. Miehitetty kansa kuvataan kovin vaaleana, vaitonaisena ja kyräilevänä.

Niinpä: miehittäjän täytyy olla Saksan natsi-armeija. Maa puolestaan oli "kylmä ja ankara kuin Norja, ovela ja leppymätön kuin Tanska ja järkevä kuin Ruotsi". Suomea ei mainittu.

Itse olin tyytyväinen, kun sain tietää ennen kirjan lukemista tarinan kirjasta. Ilman kehystarinaa olisin pitänyt Routakuun aikaa mitättömänä ja ihmetellyt kovasti, miksi Steinbeck meni sellaisen kirjoittamaan.

Steinbeck julkaisi kirjansa vuonna 1942 –  keskellä maailmansotaa. Julkaiseminen oli Steinbeckille tarkoituksellinen ja harkittu fasisiminvastainen teko.

Kirjassa yritetään jopa neuvoa miehitettyjä natsivastaisessa taistelussa. Ettei kannata suostua alistumaan ja yksittäisenkin ihmisen vastarinta voi auttaa kansaa vaikeuksien edessä. Sellaista arjen sankaruutta.

Ja todella: kirja vaikutti. Natsit ja Italian fasistit julistivat Routakuun ajan pannaan ja se levisi vain maanalaisilla markkinoilla. Kirjan hallussapidosta saattoi saada jopa kuolemantuomion.

Tähän kaikkeen on pakko sanoa vau. Routakuun ajasta tuskin on enää mitään hyötyä Aleppon asukkaille tai kybersodan uhreille, mutta silti se on huikea kunnianosoitus kirjallisuuden voimalle. Ja pasifistisille arvoille, edelleen niin tärkeille.