 |
| Kerstin Ekman. Huijareiden paratiisi. |
Tarvitaan kaksi naista. On Babba Andersson, lahjakas ja älykäs. Se oikea kirjailija, joka uskoi, ettei habitukseltaan epäedustavana ja taustaltaan junttimaisempana koskaan saisi kirjojaan edes julkaistuksi. Ja sitten löytyy Lillemor Troj, Babban valitsema edustuskulissi kirjailijan teksteille.
Kirjailijan ja valekirjailijan kuviosta tulee elinikäinen paritanssi. Kuten jokainen pitkä parisuhde, myös Babban ja Lillemorin suhde on katkolla, ja jopa vähällä paljastua, monesti. Alkuvaiheessa tukalanoloisista rooleista sukeutuu elämäntapa, jossa toinen nauttii kulisseista katsomisesta ja toinen pärjäilee mainiosti länsinaapurin kirjailijaeliitissä.
Huijareiden paratiisi ei missään tapauksessa ole Ekmannin parhaita kirjoja, mutta onneksi siitäkin löytyi pari kiinnostavaa teemaa. Toinen on arvattavasti hitusen dekkarinkaltainen tarina, jossa joutuu alusta loppuun asti jännittämään huijauksen paljastumista.
Tämän kutkutuksen Ekman kirjoitti kirjaansa taitavasti. Pantteri-ikäinen Babba lähettää kustantajalle autofiktion, petoksen paljastavan elämänkerran. Koko kirja alkaa siitä hetkestä, kun Lillemor saa käsikirjoituksen käsiinsä. Näin lukija pääsee sisälle kummankin naisen tarinaan ja versioon tapahtuneesta.
Kirjallinen petos on perustavanlaatuinen analyysi kirjallisuudesta ja sen kirjoittamisesta, sillä se pakottaa kysymään, mikä on kirjallinen totuus. Harva kirjailija on lopultakaan oman todellisuutensa "kaappinero". Kirjailija tarvitsee virikkeitä ja inspiraatiota, sparrausta ja dialogia. Siinä on illemorin, muusan ja peilikuvan, paikka Babban elämässä.
Eräät eivät koskaan kutsu itseään muulla nimellä kuin sillä, joka heille on alun perin annettu tai jonka he saivat naimakaupassa...Minä kutsun itseäni nimellä Lillemor Troj.
Entä minä sitten, sanoi Lillemor. Kuka minä olen.
Se on kysymys, joka olisi piinannut sinua, vaikken minä olisi koskaan tullut sinun elämääsi.
Niin, Lillemorille tilanne näyttää aiheuttavan Babbaa enemmän hämminkiä. Mutta on toisaalta hänelle onneksi, sillä Lillemorin inhimillinen kehityskaari on Babbaa vaikuttavampi.
Toinen, minusta paljon kiinnostavampi, on ruotsalaisen yhteiskunnan ja luokkaerojen kuvaus, jota työväenluokkainen Babba ja nousukasperheen ainokainen Lillemor edustavat. Lukiessa sai muutamaan otteeseen hykerrellä kuin Solsidania katsoessa parhaimmillaan.
Sama näkyy myös yhteiskuntakuvauksessa, sillä Ekman luotsaa lukijan 1950-luvulta nykyaikaan. Yhteiskunta ja sen muutokset peilautuvat henkilökohtaisten elämien läpi. Romaanin myötä ruotsalainen kansankoti ja sosiaalidemokratia antautuvat markkinatalouden edessä. Yhteiskunnallinen muutos näkyy selvästi Lillemorin elämässä. Porvariskodin kasvatti ajautuu tyhjänpäiväisen avioliiton kautta mielisairaalaan ja asettuu punavihreään kuplaan. Babban hahmossa on, kirjallisesta lahjakkuudesta huolimatta, enemmän sosialistisen kansankodin peruskalliota.
Jos tunnet hyvin ruotsalaista yhteiskuntaa, saat kirjasta varmasi irti paljon minua enemmän!
Huijareiden paratiisiin on varmasti tahallisesti sisällytetty lukuisia viitteitä Ekmannin itseensä. Babba aloittaa dekkaristina, mutta siirtyy sitten lajikokeiluiden kautta vahvempaan draamaan. Ja onnistuu laajentamaan lukijakuntaa saaden arvostusta yli genrerajojen. Lisäksi päähenkilö - tai päähenkilöt - ovat ehtineet kypsään ikään, joten kirjaa voi lukea myös "ekmannilaisena" retrospektiivinä. Tuleeko Huijareiden paratiisin jälkeen vielä muita kirjoja vai tässäkö oli päätös?
Niin tai näin, en erityisemmin innostunut Huijareiden paratiisista. Vaan haikailin Sudentalja-trilogiaa, yhtä suosikkiani upeiden Isojen K:den listalla.
Yhtä asiaa en ymmärrä. Miksi kirjan suomenkieliseksi nimeksi on valittu "Huijareiden paratiisi". Huijausta toki esiintyy, mutta onko Ruotsi huijariparatiisi vai onko kyse huijaamisen "paratiisimaisuudesta"? Kirjan alkuperäisnimi muuten on "Grand final i skojarbranschen".
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.