E. L. Doctorow Maailmannäyttely – Ennen kuin Edgarista tuli E. - kirjailija Doctorow

E. L. Doctorow. Maailmannäyttely.

Ilmeisen omaelämänkerrallinen lapsuudenkuvaus löytyy monen kirjailijan tuotannosta. Siitä on helppo aloittaa, siitä on loogista jatkaa ja viimeistään siihen on syytä lopettaa. E. L. Doctorowin (synt. 1931) muisteloteos Maailmannäyttely sijoittuu jonnekin ennen tuotteliaan uran puoltaväliä kirjailijan käydessä kuuttakymmentä.

Doctorow kuoli viime vuonna (2015) ja viimeistään nyt jokainen kaltaiseni Doctorow-fani on kirjasta iloinen.

Maailmannäyttelyn päähenkilöllä on sama nimi kuin kirjailija "E:llä", Edgar. Edgar elää 1930-luvulla lapsuuttaan New Yorkissa, alemman keskiluokan Bronxissa. Edgar kuuluu maallistuneiden venäjänjuutalaisten, muusiikin yhdistämien siirtolaisten lapsikatraaseen.

Kirjassa Bronxia ja 1930-lukua kuvataan pääsääntöisesti lapsen näkökulmasta, minkä lisäksi Doctorow on lisännyt muisteloihinsa myös aikuisia näkökulmia. Välillä äänessä ovat äiti Rose, isoveli Donald ja täti. Heitä tarvitaan valaisemaan aikakautta ja perheen suhteita. Luin kirjaa myös siirtolaisuuden kuvauksena: ensimmäinen sukupolvi pitää kiinni identiteetistä ja arvoista, jolloin myös pettymykset ja ennakkoluulot ovat vaarassa siirtyä eteenpäin.

Me polveudumme itäeurooppalaisista, jotka ovat luonnollisempaa ja inhimillisempää väkeä ja tiesivät mitä kärsimys oli.

Aikuisten puheesta välittyy aikakauden ja ajanjakson kovuus. Rose-äiti pyörittää perhettä, kokkaa, pyykkää, putsaa ja huolehtii muista. Isällä ei ole omaa ääntä, mutta muiden aikuisten tarinoista selviää, kuinka suuria uhrauksia hummaileva hurmuri perheeltään vaatii. Näistä rankimpana konkurssin aiheuttama ja kirjan edetessä syvenevä taloudellinen ahdinko.

Edgarin, pienen lapsen, maailma on vielä kovin konkreettinen. Se täyttyy Bronxin kaduista, hajuista, ruoasta, peleistä, puistoista, ystävistä, perheestä, juutalaisista traditioista... Varaudu lukemaan hidasta kirjallisuutta ilman suuria tarinallisia käännekohtia, sillä paljon poimitaan värejä, valoja ja tuntemuksia.

Lapsinäkökulman ansiosta Maailmannäyttely ei takerru perheen vaikeuksiin tai aikakauden kurjuuteen. Sen ansioista lukija voi käsitellä Edgarin isään kohdistuvan aiheettoman jumaloinnin sekä perhesuhteet, jossa äiti jää puurtavaksi ja huolehtivaksi sivuhenkilöksi.

Kirjailijan oma ikä tuo tarkasteluun välimatkaa, jonka ansiosta kerronta voi soljua rauhassa eikä selittelyitä tarvita. Näin Doctorow kunnioittaa myös lukijaa. 

Edgarin ensimmäisen vuosikymmenen kohokohta oli New Yorkissa 1939-1940 järjestetty maailmannäyttely. Sellainen se oli myös monille Amerikan siirtolaisille. On selvää, että tapahtuma merkitsee kirjassa paljon enemmän kuin edistyksen ihmeillä huikaisevaa näyttelyä. Se symboloi illuusiota maailman yhtenäisyydestä, pian katoavaa, kun maailma repeää eri leireihin, sotiin ja kylmän sodan synkkyyteen.

Sitä, mitä tapahtui maailmannäyttelyn jälkeen Edgarille ja hänen perheelleen, ei enää kerrota. Valitettavasti kirja antaa aavistaa kasvavien vaikeuksien aikaa.

Doctorowin Maailmannäyttelyssä on autenttisen ajankuvauksen tunnelmaa. Se on säilynyt raikkaana ja helposti lähestyttävänä vuosikymmenien jälkeenkin. Ripaus vintagea ja nostalgiaa tekee hyvää meistä jokaiselle!

Etenkin monissa amerikkalaisarvioissa Maailmannäyttely on saanut aliarvostetun klassikon leiman. Mitä mieltä sinä olet?

Minulle Maailmannäyttely ei ole suosikki Ison K:n lapsuusaiheisessa omaelämänkertakirjallisuudessa. Sydämeni ovat vieneet traagisemmat Elias Canettin Pelastunut kieli ja Amos Ozin Tarinoita rakkaudesta ja pimeydestä.

Omasta lukukesästäni näyttää muodostuvan pienimuotoinen Doctorow-suvi, sillä luin Maailmannäyttelyn jälkeen Danielin kirjan. Joka muuten on huikea! Nyt on enää lukematta se kaikkein parhaimpana pidetty Doctorow eli Ragtime. Kuinkahan kauan maltan pitkittää näitä jäähyväisiä!