Eduardo Mendozan Kissatappelu Madrid 1936 on hämmentävä kirja. Piirrän mielessäni miellekarttaa kirjan aiheista ja niitä on monta.
Aihekartan haarat saavat nimet Espanjan keskiaikainen taide, Madrid, sotilasdiplomatia, rakkaus, luokka- ja kulttuurierot, monihenkilöisyys ja taiteen tutkimus. Kerronnalliset haarat luokittelen taideanalyysiin, satiiriin, komediaan, dekkariin ja romantiikkaan. Analyyttinen lähestymistapa sopii kirjalle, jonka päähenkilönä seikkailee, tai kaiketi ennemmin toilailee, taidehistorioitsija Anthony Whitelands.
Mendozan fuusioromaania kehystää Madrid vuonna 1936, kaupunki Espanjan sisällissodan kynnyksellä. Falangistit, kommunistit ja fasistit taistelevat vallasta ja länsimaat hämmentävät tilannetta omalla sotilasdiplomatiallaan. Vilahtaapa kirjan sivuilla hetken päästä valtaan nouseva Francokin.
Mendoza on päätynyt tarkastelemaan kotimaansa historiaa ulkomaalaisen, Espanjaan ja maan kuvataiteeseen ihastuneen englantilaisen silmin. Päähenkilö Anthony on samalla sekä ihastuttavan oppinut että ällistyttävän typerä.
Whitelands kutsutaan Madridiin arvioimaan Igualadan herttuan taidekokoelmaa, mutta mies päätyy keskelle kytevän kaupungin sisä- ja ulkopoliittista kähmintää. Lyhyt työmatka venähtää viikkojen seikkailuksi, kun taiteentutkija törmää taideväärennyksiin ja poliittisiin ryhmittymiin.
Tavallisesti elämäänsä tunteiden säästöliekillä elävä Anthony retkahtaa herttuan tyttäreen, tuntee sympatiaa falangistien politiikkaan, löytää karismaattisesta falangistijohtajasta sielunveljen ja saa peräänsä Espanjan poliisin, kommunistiterroristin, prostituoituna työskentelevän vakoojan ja brittiläiset diplomaatit.
Kirja tarjoilee dekkarimaisuutta yllättävine juonenkäänteineen ja satiiria tilannetajuttoman päähenkilön hahmossa.
Monista teemoista ja lukemattomista juonenkäänteistä huolimatta Kissatappelu on leppoisaa luettavaa. Mendoza kirjoitti perinteisen juoniromaanin, jossa tapahtumat kerrotaan ilmavasti. Kirja saattaa hyvinkin olla yksi helppolukuisimpia kirjoja, joita Isossa K:ssa on koskaan julkaistu.
Mendozan kerronta on pidättyvää ja epäsuoraa, oletettavasti englantilaisen päähenkilön kunniaksi. Henkilöt jäävät sieluttomiksi eikä rakkaustarinassa, politiikassa tai tapahtumissa ole minkäänlaista syvyyttä.
Parhaimmillaan Kissatappelu on niinä hetkinä, kun Anthonylle tarjoutuu mahdollisuus taideanalyyseihin. Velasquésin maalauksia katsellessaan Pradon taidemuseossa. Maalauksista tai taiteilijan elämästä kertoessaan taiteentutkija päästää intohimonsa valloilleen ja ihastuttaa, tai pitkästyttää, kuulijansa oppineilta tulkinnoillaan.
Mikä mahtaa olla syy siihen, että Mendoza valitsisi Anthonyn intohimon kohteeksi Espanjan maalaustaiteen kultakauden ja etenkin Velazquézin? Taiteilija palveli kuningas Philip IV:n hovia ja oli erikoistunut pateettisiin muotokuviin. Yksi vastaus saattaa olla Anthony, jo itsessään herra patetia.
Mendozan Kissatappelu oli outo, hassu ja samalla sekava kirja. Aiheita riitti, mutta oliko se kaikki pakko tunkea yksiin kansiin? Ai-jai Eduadro – mitähän kirjallesi olisi tapahtunut, jos se olisi alunperin päätynyt skandinaavisen kustannustoimittajan käsittelyyn?
 |
| Eduardo Mendozan Kissatappelu Madrid 1936. |
Aihekartan haarat saavat nimet Espanjan keskiaikainen taide, Madrid, sotilasdiplomatia, rakkaus, luokka- ja kulttuurierot, monihenkilöisyys ja taiteen tutkimus. Kerronnalliset haarat luokittelen taideanalyysiin, satiiriin, komediaan, dekkariin ja romantiikkaan. Analyyttinen lähestymistapa sopii kirjalle, jonka päähenkilönä seikkailee, tai kaiketi ennemmin toilailee, taidehistorioitsija Anthony Whitelands.
Mendozan fuusioromaania kehystää Madrid vuonna 1936, kaupunki Espanjan sisällissodan kynnyksellä. Falangistit, kommunistit ja fasistit taistelevat vallasta ja länsimaat hämmentävät tilannetta omalla sotilasdiplomatiallaan. Vilahtaapa kirjan sivuilla hetken päästä valtaan nouseva Francokin.
Mendoza on päätynyt tarkastelemaan kotimaansa historiaa ulkomaalaisen, Espanjaan ja maan kuvataiteeseen ihastuneen englantilaisen silmin. Päähenkilö Anthony on samalla sekä ihastuttavan oppinut että ällistyttävän typerä.
Whitelands kutsutaan Madridiin arvioimaan Igualadan herttuan taidekokoelmaa, mutta mies päätyy keskelle kytevän kaupungin sisä- ja ulkopoliittista kähmintää. Lyhyt työmatka venähtää viikkojen seikkailuksi, kun taiteentutkija törmää taideväärennyksiin ja poliittisiin ryhmittymiin.
Tavallisesti elämäänsä tunteiden säästöliekillä elävä Anthony retkahtaa herttuan tyttäreen, tuntee sympatiaa falangistien politiikkaan, löytää karismaattisesta falangistijohtajasta sielunveljen ja saa peräänsä Espanjan poliisin, kommunistiterroristin, prostituoituna työskentelevän vakoojan ja brittiläiset diplomaatit.
Kirja tarjoilee dekkarimaisuutta yllättävine juonenkäänteineen ja satiiria tilannetajuttoman päähenkilön hahmossa.
Monista teemoista ja lukemattomista juonenkäänteistä huolimatta Kissatappelu on leppoisaa luettavaa. Mendoza kirjoitti perinteisen juoniromaanin, jossa tapahtumat kerrotaan ilmavasti. Kirja saattaa hyvinkin olla yksi helppolukuisimpia kirjoja, joita Isossa K:ssa on koskaan julkaistu.
Mendozan kerronta on pidättyvää ja epäsuoraa, oletettavasti englantilaisen päähenkilön kunniaksi. Henkilöt jäävät sieluttomiksi eikä rakkaustarinassa, politiikassa tai tapahtumissa ole minkäänlaista syvyyttä.
Parhaimmillaan Kissatappelu on niinä hetkinä, kun Anthonylle tarjoutuu mahdollisuus taideanalyyseihin. Velasquésin maalauksia katsellessaan Pradon taidemuseossa. Maalauksista tai taiteilijan elämästä kertoessaan taiteentutkija päästää intohimonsa valloilleen ja ihastuttaa, tai pitkästyttää, kuulijansa oppineilta tulkinnoillaan.
Mikä mahtaa olla syy siihen, että Mendoza valitsisi Anthonyn intohimon kohteeksi Espanjan maalaustaiteen kultakauden ja etenkin Velazquézin? Taiteilija palveli kuningas Philip IV:n hovia ja oli erikoistunut pateettisiin muotokuviin. Yksi vastaus saattaa olla Anthony, jo itsessään herra patetia.
Mendozan Kissatappelu oli outo, hassu ja samalla sekava kirja. Aiheita riitti, mutta oliko se kaikki pakko tunkea yksiin kansiin? Ai-jai Eduadro – mitähän kirjallesi olisi tapahtunut, jos se olisi alunperin päätynyt skandinaavisen kustannustoimittajan käsittelyyn?
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.