J. P. Salinger Franny ja Zooye – Salingerilla on paljon sanottavaa nuoruudesta ja nyt myös viisaista lapsista

Epäilen, että harva on lukenut J. P. Salingerilta mitään muuta kirjaa kuin Sieppari ruispellossa. Sekin on tapahtunut alle parikymppisenä, todennäköisesti opettajan suosituksesta, tai pakottamana.

Nyt lukemani Franny ja Zooey on toinen Salingerilta suomennettu, ja yksi hänen harvoista julkaisemistaan, kirjoista. Yli 90-vuotiaaksi elänyt Salinger [kuoli vasta pari vuotta sitten, 2010!] oli silti tuottelias kirjailija. Hänen tekstejään julkaistiin enimmäkseen, 1950- ja 1960-luvuille tyypillisesti, novelleina sanomalehdissä. Franny ja Zooeykin on nidottu kasaan kahdesta New Yorkerissa julkaistusta [1955 ja 1957] novellista.

J. P. Salinger: Franny ja Zooey.

Kirjallisuuskriitikot, ja kaiketi myös lukijat, ovat olleet sitä mieltä, että Salingerilla on jotain erityistä sanottavaa nuoruudesta. Tämän saman teeman, nuoruuden angstin ja hämmennyksen, kimpussa kirjailija on myös Franny ja Zooeyssä.

Itselleni on usein käynyt niin, että Isoa K:ta lukiessa teemat seuraavat maasta ja mantereelta toiseen. Niin kävi nytkin. Edellisessä lukemassani kirjassa Haruki Murakami pisti teinipojan [Kafka rannalla] karkaamaan kotoaan: nuorukaista vaivasi lapsuudenrakkauden puute. Amerikkalaisessa nuoruudessa, joka tosin näyttää kestäneen yli parikymppiseksi, äidinrakkautta ja välittämistä taitaa olla aivan liikaa. Silloin on helppoa hukkua egoonsa ja piehtaroida narsistisissa ongelmissa.

Arvaatkin, kumpaa nuoruutta kohtaan tunnen suurempaa sympatiaa! Franny on, ei voi mitään (!), yksi maailmankirjallisuuden ärsyttävimmistä typyköistä. Ja se toinen kirjan nimihenkilö, Zooey, ei ole typykän poikaystävä vaan veli. 

Kirjan alkaa Frannnyn (Francesin) tarinalla ja Zooey ihmetyttää poissaolollaan. Kirkaskavoinen Frances on huomiota herättävä all-american -kaunotar, mutta sisältä aivan sikinsokin. Franny puksuttaa junalla Princetonin juna-asemalle, ihastuksesta sykkyrällä oleva poikaystävä huiskuttaa asemalla. Mutta harmin paikka: Franny vaikuttaa kovin pitkästyneeltä Laneensa. Pariskunnan on tarkoitus viettää rento ilta illallisen ja baseballin ääressä, mutta ilta loppuu lyhyeen Frannyn oikuttelun takia. Neiti saa itkukohtauksia vessassa, pyörtyilee baaritiskillä, nyrpistelee ruoalle, ilkkuu college-kavereitaan ja opettajiaan ja on, ah, niin ahdistunut.

Junnaavan alun jälkeen näkökulma siirtyy Zoeeyn. Tapahtumapaikkana on Glassin perheen asunto New Yorkissa. Seuraa tärkeää informaatiota Glassin perheestä. Ja TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ: kaikki perheen lapset ovat todella älykkäitä ja he ovat pienestä pitäen olleet Viisaat lapset -radio-ohjelman tähtiä. Sittemmin heistä on muotoutunut hyvin ristiriitaisia persoonia, jatkuvasti uhanalaisia (vaarassa kadota, kuolla tai erakoitua). Syystäkin perheen äiti Bessie on jatkuvasti järjettömän huolissaan.

Tässä vaiheessa Franny on vajonnut lamaannuttamaan depressioon, tai henkiseen koomaan. Ainoastaan makailee, nukkuu tai nuokkuu omassa huoneessaan. Äidin ja veljen huolen ansiosta tyttö säilyttää asemansa kertomuksen keskipisteenä, vaikka on äänessä aiempaa vähemmän.

Glassin perhe on paitsi viisas, myös viisaasti keskusteleva. Salingerin älykkäät nuoret ovat erittäin filosofisia ja poikkeuksellisen kiinnostuneita useista maailmanuskonnoista. Ja puhetta riittää: kirja on lähes pelkkää dialogia. Glassit eivät kertakaikkiaan osaa olla hiljaa, mutta dialogi on sentään älykästä ristitulta. Väliin mahtuu myös tilannekomiikkaa: puhelias Bessien ei anna Zooeylle rauhaa edes suihkussa.

Sieppari ruispellossa tuntui ainakaan jotenkin tyhjänpäiväiseltä kirjalta, ja sellaiselta minusta tuntui myös Franny ja Zooey. Siksi kummastuttaa lukea siitä arvostuksesta, jota tämäkin kirja ja Salinger kirjalijana näyttää nauttivan. Miestä kunnioitetaan kompleksisen nuoruuden universaalina tulkkina, jonka ääni kantaa sukupolvilta toisille. Miehen kirjoja kiinnostavammalta tuntui miehen elämänkerta: esimerkiksi Wikipedian Salinger kooste on erinomainen – suosittelen!

Kommentit

  1. Minä luin "Siepparin" vähän päälle parikymppisenä, enkä muista että se olisi ollut millään lailla järisyttävä lukuelämys, ennemmin tylsä...

    VastaaPoista
  2. Ei se ole enää järisyttävä, mutta miettikääpä - 1950-luvulla! Murrosikää ei vielä tunnettu tai tunnustettu. Salinger nosti Holden Caulfieldissä esiin kyselevän, kapinoivan tyypin, joka ei ollut enää lapsi, mutta ei vielä aikuinenkaan. Sieppari ruispellossa on siis eräänlainen kulttikirja.

    Tutustuin Franny ja Zooey -kirjaan, kun olin USA:ssa 1970-71 ja ryhdyin kääntämään sitä huvikseni suomeksi. Siinä ei ole Siepparin imua. Minua ilmeisesti kiehtoi silloin tässä kirjassa se, että noin hemmoteltuja ihmisiä voi olla olemassa. ;)

    Kiva, että löysin tänne blogiisi. Hyvä idea lukea Keltaisen kirjaston kirjoja. Luetuissasi on paljon minulle tuttuja. Käyn lueskelemassa postauksiasi ajan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Marjatta, kun muistutit aikakontekstista. Mutta toisaalta: kaikki kirjat eivät kestä ajan hammasta ja ehkä "Sieppari" on sellainen.

    Fannyn ja Zooey tuntui näytellyltä, näytelmältä. Varmaan siksikin, kun se oli päähenkilöiden ammattivaihtoehtoja. F & Z tuntuivat olevan näyttämöllä arkipuuhissaankin - niin dramaattisina ;)

    Minäkin löysin blogisi tänään ja varmasti tulen löytämään kiinnostavia postauksia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com