E. L. Doctorowin Homerissa ja Langleyssä asutaan talossa. Talossa asuminen ei kuullosta kirjan kokoiselta idealta, mutta, todellakin, talossa ja sen kahdessa asukkaassa riittää kertomista.
E. L. Doctorw: Homer ja Langley. |
Central Parkin laidassa, yhdessä New Yorkin hienoimmista osoitteista, sijaitseva talo kukoistaa 1910-luvulla ja rappeutuu vuosikymmenten edetessä. Entisaikojen katukaunotar kuihtuu kulmakunnan ränsistyneimmäksi talorähjäksi ja naapuruston häpeäpilkuksi, mutta toisaalta myös kaikkien tuntemaksi paikallisjulkkikseksi. Miten siinä näin pääsi käymään?
Talo on kahden hyvin erityisen miehen poikamieslukaali. Heistä nuorena sokeutunut Homer on taiteilijasielu, menneen maailman romantikko ja sokeudestaan huolimatta tai sen ansiosta – monipuolisesti aistirikas. Homerin veli Langley on sotakokemusten sokaisema, enemmän tai vähemmän mieleltään sairastunut, vimmaisen oikukas kämppäkaveri.
Pojat jäävät orvoiksi 1910-luvun alussa varakkaiden vanhempien kuollessa espanjantautiin, mutta sinnittelevät aina 1980-luvulle vain ja ainostaan veljesrakkauden voimin. Epäkäytännöllinen veljeskaksikko kadottaa perimänsä omaisuuden ja keräilyaddiktiosta kärsivä Langley täyttää huoneiston epämääräisellä romulla. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta poikien vanhetessa elämännälkä ja kiinnostus talon ulkopuoliseen elämään alkaa hiipua. Loppuvuosina veljesten elinpäiviä valaisee enää pieni kynttilänliekki ja liikkuminen romuntäyteisessä talossa käy mahdottomasti. Hieno asetelma, jonka Doctorow on poiminut tositapahtumista.
Doctorowin kuningidea on marssittaa taloon 1900-luvun ilmiöt. Central Parkissa saadaan kokea siirtolaisuuden varjopuolet, kun poikien palvelukseen pestautuu huiputtava kotiapulainen ja sotkeutuu alamaailman asioihin toimiessaan gangsteripomon pakopaikkana. Kieltolain aikaan kekseliäät pojat pystyttävät salakapakan. Hippiaikana likaiset ja parrattomat miehet muuttuvat, itselleenkin yllätykseksi, muodikkaiksi vastustaessaan kapitalismia niin ulkonäöltään kuin elämäntyylistään. Loppuvuosina veljeksistä sukeutuu mediailmiö, kun toimittajat kilpailevat oikeudesta kertoa esoteerisen kaksikon tarina.
Talo on kahden hyvin erityisen miehen poikamieslukaali. Heistä nuorena sokeutunut Homer on taiteilijasielu, menneen maailman romantikko ja sokeudestaan huolimatta tai sen ansiosta – monipuolisesti aistirikas. Homerin veli Langley on sotakokemusten sokaisema, enemmän tai vähemmän mieleltään sairastunut, vimmaisen oikukas kämppäkaveri.
Pojat jäävät orvoiksi 1910-luvun alussa varakkaiden vanhempien kuollessa espanjantautiin, mutta sinnittelevät aina 1980-luvulle vain ja ainostaan veljesrakkauden voimin. Epäkäytännöllinen veljeskaksikko kadottaa perimänsä omaisuuden ja keräilyaddiktiosta kärsivä Langley täyttää huoneiston epämääräisellä romulla. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta poikien vanhetessa elämännälkä ja kiinnostus talon ulkopuoliseen elämään alkaa hiipua. Loppuvuosina veljesten elinpäiviä valaisee enää pieni kynttilänliekki ja liikkuminen romuntäyteisessä talossa käy mahdottomasti. Hieno asetelma, jonka Doctorow on poiminut tositapahtumista.
Doctorowin kuningidea on marssittaa taloon 1900-luvun ilmiöt. Central Parkissa saadaan kokea siirtolaisuuden varjopuolet, kun poikien palvelukseen pestautuu huiputtava kotiapulainen ja sotkeutuu alamaailman asioihin toimiessaan gangsteripomon pakopaikkana. Kieltolain aikaan kekseliäät pojat pystyttävät salakapakan. Hippiaikana likaiset ja parrattomat miehet muuttuvat, itselleenkin yllätykseksi, muodikkaiksi vastustaessaan kapitalismia niin ulkonäöltään kuin elämäntyylistään. Loppuvuosina veljeksistä sukeutuu mediailmiö, kun toimittajat kilpailevat oikeudesta kertoa esoteerisen kaksikon tarina.
Veljekset vähät välittävät vihaisista naapureista, jotka suuttuvat huomatessaan rappeutuvan talon romahduttavan naapuritalojen markkina-arvon. Yhteiskunnallekin näytetään keskisormea ja maksamatta jäävät niin pankki- kuin sähkölaskut. Lopulta valtava asuintalo kerätään täyteen romua ja pojat päätyvät täydelliseen vararikkoon romujensa keskelle. Romun lisäksi talo vajoaa täydelliseen eristykseen ilman valoa, lämpöä tai puhelinyhteyksiä.
Pianolla soitettu musiikki oli koko kirjan ajan Homerin tapa käsitellä tunteitaan ja purkaa tapahtunutta. Lopussa hän löysi, omaksi pelastuksekseen ja veljensä ansiosta, toisenkin tavan. Lue kirja, niin saat tietää minkä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.