Don DeLillon Omegapiste on omituisen kiehtova kirja. Minulle se oli yhden lentomatkan mittainen kokoelma submikroskooppisia hetkiä. Niitä ei näe edes mikroskoopilla:
Todellinen elämä ei ole tiivistetty puhuttuihin tai kirjoitettuihin sanoihin...Elämä on todellista silloin, kun olemme yksin...käännymme uneksien sisäänpäin.
Norman Bates laskee kuulokkeen paikoilleen ja asiat ovat vielä tapahtumatta. Ja tuulen noustessa linnut lentävät ikkunan ohi sadetta paeten.
Todellinen elämä ei ole tiivistetty puhuttuihin tai kirjoitettuihin sanoihin...Elämä on todellista silloin, kun olemme yksin...käännymme uneksien sisäänpäin.
Näin pohtii Richard Elter, 73, korventavan auringon alla, piilopaikassaan autiomaassa. Entinen puolustusministeriön neuvonantaja näyttää heimopäälliköltä pitkine letteineen ja rokonarpisine kasvoineen. Elsterin korvina toimiii huomattavasti nuorempi James Finley. James on ohjaajaraakile, yhden elokuvantapaisen tuotannon mittainen ja suunnittelee pakkomielteisesti seuraavaa, Elsteristä kertovaa. Elokuva olisi, tottakai, minimalistinen, yhden otoksen kokoinen. Pelkkää miestä ja seinää. Mutta sitä
ennen Elster pitäisi saada avautumaan.
Elsteriä ei urasta puhuminen kiinnosta, mutta todellisuutta hän pohtisi lakkaamatta. Autiomaan D-vitamiinia kuolettavina kerta-annoksia ja loputonta monologia tietoisuuden ja todellisuuden suhteesta, filosofisia pohdintoja ihmisluonteesta. Elster haaveilee haikusodasta, pelkistettynä kolmeen säkeeseen. Puheesta syntyy abstraktioita, äärimmäisyyksiä ja ajattomuutta. Ajatus surraa kosmisella asteikolla.
Lyhyeksi aiottu visiitti alkaa pidentyä ja aika menettää merkityksensä. Ajattomassa erämaassa naukkaillaan viskiä tai vodkaa, yhdellä jääpalalla, ja tuijotetaan kuuta läpikulkumatkallaan.
Kumpaakin vetää puoleensa autiomaan yksinäisyys. Matkapuhelimet suljetaan eikä kannettavaan juuri kosketa. Omegapisteessä kaikki tapahtuu säästöliekillä. Kuten kolmannen henkilön, Elsterin silmäterän, tytär Jessien saapuminen. Tosin Jessiekin on hiljainen ilmestys, kepeän varjomainen, lähes huomaamaton. Kolmikosta näyttää muotoutuvan hiljainen perhe, sellainen, jolle jokaisella heistä yksinään rikkinäiselle olisi käyttöä.
Erämaaelämän ympärille DeLillo on kehitellyt kehystarinan. Siinä katsotaan Psykoa. Ei kuitenkaan sitä kuuluisaa elokuvaa vaan Psykosta tehtyä 24 tunnin mittaista hidastettua videoteosta newyorkilaisessa taidegalleriassa. Taidegalleriat, Jessien harrastus, innoituksen lähde ja vikatikki, joka kutoo tapahtumattomuuteen odottamattoman romahduksen. Omegapisteen. Katoaminen – sitäkö ihminen haluaa?
Omegapiste on musta aukko, joka kutistaa kaiken sisäänsä. Pieneen piiriin, yksinäisyyteen. Tai Jessien sanoin: "Jokainen kadotettu hetki on elämä." Kun
 |
| Don DeLillo: Omegapiste. |
Elsteriä ei urasta puhuminen kiinnosta, mutta todellisuutta hän pohtisi lakkaamatta. Autiomaan D-vitamiinia kuolettavina kerta-annoksia ja loputonta monologia tietoisuuden ja todellisuuden suhteesta, filosofisia pohdintoja ihmisluonteesta. Elster haaveilee haikusodasta, pelkistettynä kolmeen säkeeseen. Puheesta syntyy abstraktioita, äärimmäisyyksiä ja ajattomuutta. Ajatus surraa kosmisella asteikolla.
Lyhyeksi aiottu visiitti alkaa pidentyä ja aika menettää merkityksensä. Ajattomassa erämaassa naukkaillaan viskiä tai vodkaa, yhdellä jääpalalla, ja tuijotetaan kuuta läpikulkumatkallaan.
Kumpaakin vetää puoleensa autiomaan yksinäisyys. Matkapuhelimet suljetaan eikä kannettavaan juuri kosketa. Omegapisteessä kaikki tapahtuu säästöliekillä. Kuten kolmannen henkilön, Elsterin silmäterän, tytär Jessien saapuminen. Tosin Jessiekin on hiljainen ilmestys, kepeän varjomainen, lähes huomaamaton. Kolmikosta näyttää muotoutuvan hiljainen perhe, sellainen, jolle jokaisella heistä yksinään rikkinäiselle olisi käyttöä.
Erämaaelämän ympärille DeLillo on kehitellyt kehystarinan. Siinä katsotaan Psykoa. Ei kuitenkaan sitä kuuluisaa elokuvaa vaan Psykosta tehtyä 24 tunnin mittaista hidastettua videoteosta newyorkilaisessa taidegalleriassa. Taidegalleriat, Jessien harrastus, innoituksen lähde ja vikatikki, joka kutoo tapahtumattomuuteen odottamattoman romahduksen. Omegapisteen. Katoaminen – sitäkö ihminen haluaa?
Omegapiste on musta aukko, joka kutistaa kaiken sisäänsä. Pieneen piiriin, yksinäisyyteen. Tai Jessien sanoin: "Jokainen kadotettu hetki on elämä." Kun
Norman Bates laskee kuulokkeen paikoilleen ja asiat ovat vielä tapahtumatta. Ja tuulen noustessa linnut lentävät ikkunan ohi sadetta paeten.
Kommentit
Lähetä kommentti
Keltaiset kiitokset kommentistasi.