Tervanukkea on vaikea uskoa Toni Morrisonin kirjaksi. Sykähdyttävä ja runollinen mustan Amerikan syväkurkku päätti jostain syystä 1980-luvulla kirjoittaa aikalaisromaanin. Kun rouva Morrison on aiemmin lumonnut sukupolvia suuremmilla tarinoilla, pysähtyy Tervanukke syrjäiselle saarelle setvimään ihmissuhteita.
Saari sijaitsee Karibian merellä, Dominiquen lähellä ja on nimeltään Isle des Chevaliers. Siellä viettää eläkepäiviään makeismiljonääri Valerian Street ja hänen parisenkymmentä vuotta nuorempi vaimonsa, aikoinaan "Mainen johtaja kaunotar" Margaret. Pariskunnan apuna häärii uskollinen palvelijapariskunta Sydney ja Ondine.
Isäntien ja palvelijoiden suhteessa kukin tietää paikkansa ja tehtävänsä. Isäntä hellii kasvihuonetta, vaimo unelmaa poikansa Michaelin mahdollisesta vierailusta ja iäkäs palvelijapariskunta ylpeilee veljentyttärestään Jardinesta. Häkellyttävän kaunis Jardine on kasvatettu ja sivistetty Streetien rahoilla.
Pohdiskelevalle lukijalle selviää pian, että Tervanukke on paitsi kirja selvittämättömistä ihmissuhteista, myös kirja vääristyneistä luokka-, rotu- ja sukupuolisuhteista. Vääristymä on nimeltään tervanukke (Tar Baby), "mustavalkoinen" Jardine. Jardine on omaksunut valkoisen rodun koulutuksen, elämäntavan, puhetyylin ja huolettomuuden. Kuvaus rakastajansa lähettämällä hylkeennahkaturkilla kieriskelevästä, nautinnosta värisevästä kaunottaresta puhuu paljosta. Luokkaero köyhyyden, epätasa-arvon ja kouluttamattomuuden noidankehässä eläviin rotuveljiin tuskin voisi olla suurempi.
Viisikon huoleton lomailu sekoaa, kun Margaretin vaatekaapista tupsahtaa esiin ruokottoman näköinen musta mies Son. Son luokitellaan samantien pahimmanlaatuiseksi nekruraiskaajaksi: vaikka Margaret päästelee ilmoille pahimmanlaatuiset nekruherjat, tuomitsevat sala-asukin vielä jyrkemmin Sydney ja Ondine - sentään Philadelphian koulutettuja neekereitä eikä mitään pohjasakkaa.
Valerian haluaa uhmata talon hysteriaa ja kutsuu Sonin vieraakseen. Tätä hän joutuu sittemmin synkeästi katumaan, kun Sonin ja Jardinen välille leimahtaa intohimoinen rakkaus. Ongelmia on tiedossa ja pian. Edes intohimosta ei riitä voimaa ylittää mustien sisäistä luokkarajaa: Jadinen tottumusta kustannettuun ylellisyyteen ja Sonin ylpeää itsenäisyyttä. Sonin mielestä Jadine on unohtanut juurensa. Jadinesta Son haluaa paluuta mustille tuttuun kurjuuteen, josta hänen ei ole koskaan tarvinnut kärsiä. Ristiriita käy selväksi nuorenparin matkatessa Sonin lapsuudenkotiin Eloeen. Pikkuruiseen floridalaiskylään ei pääse lentäen, ei junalla, ei bussilla, tuskin edes taksilla. Asuntoina toimivat verkko-ovin varustetut lautamökit - kuin kanahäkit.
Tervanukessa on kaksi mieleenpainuvaa käännekohtaa.
Toinen on katastrofaalinen joulupäivällinen Isle des Chevaliersissa. Vieraat, mukaan lukien Margaretin hartaasti odottama Michael, eivät saavu paikalle. Joulupöytään päätyy sekalainen sakki paikallaolijoita. Ensimmäistä kertaa myös Sydney ja Ondine.
Räjähtävälle draamalle antaa merkityksen kirjan alkusanoiksi korinttolaiskirjeestä pomittu jae: "olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne". Margaretin menneisyydestä löytyy julma salaisuus, joka selittää sitkeästi poissa pysyvän Michaelin käyttäytymisen ja valinnat.
Toinen on Jardinen takaisintulo. Neitonen saa tarpeekseen Sonista ja päättää palata Pariisiin malliksi. Saarelle tehty välilasku jättää julman jäljen:
"Tytär on nainen, joka välittää siitä mistä on lähtöisin ja pitää huolta niistä, jotka huolehtivat hänestä", muistuttaa Ondine. Turhaan. "Luuletko, että Jadine hautaa meidät Ondine? Luulen, että joudumme hautaamaan itse itsemme."
Veikkaan, että Morrisonin on luonut Jardinen herätelläkseen mustaa nuorisoa ja heidän kasvattajiaan. On aika herätä ennen kuin kaikesta tulee "mustavalkoista".
Löysin kaksi blogikirjotusta Tervanukesta. Kummankaan kirjoittaja ei pidä kirjasta:
Kirjanainen >>
Sallan lukupäiväkirja >>
Vaikka Tervanukke ei yllä muiden Morrisonin kirjojen tasolle, se on kuitenkin sujuva ja viihdyttävä. Minä pidin tästäkin.
 |
| Toni Morrison. Tervanukke. |
Isäntien ja palvelijoiden suhteessa kukin tietää paikkansa ja tehtävänsä. Isäntä hellii kasvihuonetta, vaimo unelmaa poikansa Michaelin mahdollisesta vierailusta ja iäkäs palvelijapariskunta ylpeilee veljentyttärestään Jardinesta. Häkellyttävän kaunis Jardine on kasvatettu ja sivistetty Streetien rahoilla.
Pohdiskelevalle lukijalle selviää pian, että Tervanukke on paitsi kirja selvittämättömistä ihmissuhteista, myös kirja vääristyneistä luokka-, rotu- ja sukupuolisuhteista. Vääristymä on nimeltään tervanukke (Tar Baby), "mustavalkoinen" Jardine. Jardine on omaksunut valkoisen rodun koulutuksen, elämäntavan, puhetyylin ja huolettomuuden. Kuvaus rakastajansa lähettämällä hylkeennahkaturkilla kieriskelevästä, nautinnosta värisevästä kaunottaresta puhuu paljosta. Luokkaero köyhyyden, epätasa-arvon ja kouluttamattomuuden noidankehässä eläviin rotuveljiin tuskin voisi olla suurempi.
Viisikon huoleton lomailu sekoaa, kun Margaretin vaatekaapista tupsahtaa esiin ruokottoman näköinen musta mies Son. Son luokitellaan samantien pahimmanlaatuiseksi nekruraiskaajaksi: vaikka Margaret päästelee ilmoille pahimmanlaatuiset nekruherjat, tuomitsevat sala-asukin vielä jyrkemmin Sydney ja Ondine - sentään Philadelphian koulutettuja neekereitä eikä mitään pohjasakkaa.
Valerian haluaa uhmata talon hysteriaa ja kutsuu Sonin vieraakseen. Tätä hän joutuu sittemmin synkeästi katumaan, kun Sonin ja Jardinen välille leimahtaa intohimoinen rakkaus. Ongelmia on tiedossa ja pian. Edes intohimosta ei riitä voimaa ylittää mustien sisäistä luokkarajaa: Jadinen tottumusta kustannettuun ylellisyyteen ja Sonin ylpeää itsenäisyyttä. Sonin mielestä Jadine on unohtanut juurensa. Jadinesta Son haluaa paluuta mustille tuttuun kurjuuteen, josta hänen ei ole koskaan tarvinnut kärsiä. Ristiriita käy selväksi nuorenparin matkatessa Sonin lapsuudenkotiin Eloeen. Pikkuruiseen floridalaiskylään ei pääse lentäen, ei junalla, ei bussilla, tuskin edes taksilla. Asuntoina toimivat verkko-ovin varustetut lautamökit - kuin kanahäkit.
Tervanukessa on kaksi mieleenpainuvaa käännekohtaa.
Toinen on katastrofaalinen joulupäivällinen Isle des Chevaliersissa. Vieraat, mukaan lukien Margaretin hartaasti odottama Michael, eivät saavu paikalle. Joulupöytään päätyy sekalainen sakki paikallaolijoita. Ensimmäistä kertaa myös Sydney ja Ondine.
Räjähtävälle draamalle antaa merkityksen kirjan alkusanoiksi korinttolaiskirjeestä pomittu jae: "olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne". Margaretin menneisyydestä löytyy julma salaisuus, joka selittää sitkeästi poissa pysyvän Michaelin käyttäytymisen ja valinnat.
Toinen on Jardinen takaisintulo. Neitonen saa tarpeekseen Sonista ja päättää palata Pariisiin malliksi. Saarelle tehty välilasku jättää julman jäljen:
"Tytär on nainen, joka välittää siitä mistä on lähtöisin ja pitää huolta niistä, jotka huolehtivat hänestä", muistuttaa Ondine. Turhaan. "Luuletko, että Jadine hautaa meidät Ondine? Luulen, että joudumme hautaamaan itse itsemme."
Veikkaan, että Morrisonin on luonut Jardinen herätelläkseen mustaa nuorisoa ja heidän kasvattajiaan. On aika herätä ennen kuin kaikesta tulee "mustavalkoista".
Löysin kaksi blogikirjotusta Tervanukesta. Kummankaan kirjoittaja ei pidä kirjasta:
Kirjanainen >>
Sallan lukupäiväkirja >>
Vaikka Tervanukke ei yllä muiden Morrisonin kirjojen tasolle, se on kuitenkin sujuva ja viihdyttävä. Minä pidin tästäkin.
Olipa kiva lukea mitä olit saanut tästä irti. Melkein tekisi mieli yrittää kirjaa uudestaan. :)
VastaaPoistaKiitos Salla :)
PoistaMinusta sinulla oli hyvä oivallus, "suljetun huoneen draama".
Yritä vaan uudelleen - vaikka sieltä keskivälistä loppuun. Itseltäni lukeminen sujui nopsaan, sillä eihän Tervanukessa kuitenkaan ollut Morrisonille tunnusomaisia pysähdyttäviä, aikaa vaativia hetkiä.