Anilda Ibrahimi Punainen morsian – Albaniassa morsiamet pukeutuivat punaiseen

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian.

Anilda Ibrahimi muistutti iloisesti siitä, kuinka modernien klassikoiden lisäksi Isossa K:ssa voi kohdata raikkaita yllättäjiä. Kun samojen, itseään enemmän tai vähemmän toistavien suurmiesten seura alkaa haukotuttaa, on piristävää löytää täysin tuore ääni. Ja kaupan päälle ekstrabonuksena aivan uusi maa!

Ibrahimin uusi maa on Albania. Sitä hän muistelee rajan takaa, Italiasta, jonne hän on loikannut. Ja vaikka Ibrahimi kirjoittaa ihan pätevästi, on tässä tapauksessa maa yli puolet tarinaa. Sillä mitäpä juuri kukaan meistä tietää Albaniasta ja sen kulttuurista, varsinkaan ennen kommunismia.

Punainen morsian jakaantuu kahteen osaa, isoäiti Saban ja tyttärentytär Doran tarinaan. Naisnäkökulma on vahva ja nettilähteiden perusteella kirja on erittäin  omaelämänkerrallinen.

Ensimmäisenä punaiseen pukeutuu teinimorsian Saba, joka 1930-luvulla naitetaan kuolleen sisarensa alkoholisoituneelle leskelle maksuna kunniavelasta. Myöhemmin Albanian lävistää tulipunainen vallankumous. Punaisia morsiamia kaivataan aatesisariksi.

Sukusaagan aloittava Saba elää syrjäisessä Kaltran vuoristokylässä. Kaltra ei ole yhteydessä mihinkään muuhun kuin aikaan. Albania on niitä pieniä Euroopan läpikulkumaita, joiden historiaa ovat muovanneet niin turkkilaiset, kreikkalaiset kuin italialaiset. Saba uskoo henkiin, mutta varmuuden vuoksi pyörähtää välillä kunnioittamassa niin Allahia kuin jumalaa.

Saban kasvutarina on melkoinen. Pöllähtäneeksi kanaseksi kutsutusta avuttomasta pikkunaisesta kasvaa suvun viisas pää ja matriarkka.

Punainen morsian koostuu monista episodeista. Kertoja – Ibrahimin kirjallinen minä – pyöräyttelee tarinoita, jotka hän on "kuullut sata kertaa, niin että niistä on tullut minun tarinoitani, osa omaa menneisyyttä". Sillä ainoa varma asia elämässä on "menneisyys, josta kiinni pitäminen varmistaa eloonjäämisen". Punaisen morsiamen vastuunaiset käyvät hautausmaalla kertomassa vainajille perheen asioista, jotta yhteys säilyisi. Kaikki se koostuu monesta pienestä tarinasta, joita naiset kertovat toisilleen ja jälkikasvulle. Osaa ylpeinä ja osaa häpeästä kuiskutellen.

Ibrahimin muistelot ovat ihmisläheisiä, toteavia, traagisia ja kauniita tarinanpätkiä. Ajan kulkua rytmittävät kuolemat, syntymät, avioliitot, häpeän- ja kunnianteot. Niistä pahin on kurvëria - ja tämän sanan Ibrahimi opettaakin lukijalleen tehokkaasti kymmeniä kertoja toistellen.

Tulipunainen vallankumous muutti Saban elämän. Se päästi  naiset miesten ikeestä. Saballa oli mahdollisuus muuttaa kaupunkiin, osallistua päätöksentekoon ja kouluttaa tyttärensä. 

Tyttärentytär Doralle ei elämä Hoxan lapsena ole ihan yhtä mukavaa. Mystisen ja sadunomaisen ensimmäisen osan jälkeen hyppäys realistiseen kakkososaan ja lähemmäs nykyaikaa tuntuu hivenen latistavalta. Se on sääli, vaikka aiheenvalinnan kannalta täysin perusteltua.

Doran tarina on Ibrahimin oma kasvutarina, taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta ja radikaali herääminen. Joka johtaa hänet lopulta maanpakoon, kiertolaiseksi ja asettautumaan oman perheen kanssa Italiaan.

Väkisin vertaan Ibrahimia Herta Mülleriin, toiseen kommunismin morsiameen. Müller pakenee kommunismin mielivaltaa unimaailmaansa. Toisaalta Ibrahimin Albaniasta ei löydy Müllerin maailmoista niin tuttua järjetöntä kauheutta vaan kaikenlaisen typeryyden kuvaamista puolueneuvoston huonekalu- ja koulutuspäätöksistä kiellettyihin kirjoihin ja puolisoihin.

Hauskinta Ibrahimin kirjassa onkin huumorintaju. Hienoa satiiria on esimerkiksi kuvaus Albanian vaihtuvista ystävistä, kun Euroopan kolmen miljoonan pikkujättiläinen keksii nakella niskojaan ties mille suurvallalle.

Tuntuu olevan aika tavallista pistää kaksi ihan erilaista ja -tyylistä romaania samoihin kansiin. Odottakaapas kun hieman myöhemmin kirjoistan Bernardo Atxagan Obabokoakista. Sen ensimmäisessä osassa kerrotaan eräänlaisesta Albanista, Obabasta, ja sitten toisessa osassa hypätään realismin puolelle isolla loikalla.

"Ehkä sen, mikä on kauempana näkee selkeämmin". Tämä lausahdus riittää kuvaamaan Ibrahimin kirjailijankatsetta kun se siirtyy isoäisin mystisistä maailmoista omiin kasvuvuosiin.