 |
| Grahan Greene: Jutun loppu. |
Nyt kaivataan Saraa vähän kypsemmällä iällä, neljänkympin paremmalla puolella. Sarakaan ei ole vapaana vaan tylsän virkamies-Henryn vaimo. Sarasta uneksii entinen rakastaja, kirjailija Bendrix.
Bendrix on äkeä, omahyväinen ja katkeruuden kovettama, toivottavasti ei Graham Greenen alter ego kuitenkaan [?]. Sara kalvaa kirjailijan mieltä kuin pelokas rotta. Bendrixin mieli on vihasta sairas. Vihassa rypee myös Eurooppa kun toisen maailmansodan pommit putoilevat Lontooseen.
Kirja siis elää sota-ajassa ja pimeää on muutenkin. Illalla suurkaupungin valot sammuvat ja ihmiset laahustavat koteihinsa kaatosateessa. Mustamielinen Bendrix usuttaa salapoliisin Saran jäljille ja odottamaton tapahtuu: varastettu päiväkirja kertoo Saran kaipaavan kirjailijaansa yhtä paljon kuin mies häntä.
Mutta mikään ei ole yksinkertaista sodassa eikä rakkaudessa. Saran suureksi salaisuudeksi paljastuu katolilaisuus. Bendrixin vastustaja ei enää olekaan avomies vaan Suuri Hän. Ja Hänelle Bendrix kokee katkeran tappion.
Greenen pieni kirja tapahtuu suureksi osaksi puiston äärellä, jossa keskushenkilöt asustavat. Ja sinne se päättyykin Saran yllättäen kultua. Miespolot päätyvät asumaan yksiin, avioparin aiemmin asuttamaan huoneistoon. Ja tässäkin kodissa kaikkea Saraa vaalitaan kuin pyhättöä ikään.
Kaksi sukupuolielämänsä menettänyttä herraa, iltakävely käsikynkkää kohti lähipudia. Sellainen päätös tällä tarinalla.
Jutun loppu on klassikko. Olen paitsi lukenut myös katsonut usein elokuvana.
VastaaPoistaPalasin tähän Jutun loppuun viimeksi kun kirjoitin arviota Johan Bargumin Syyspurjehduksesta. Mitä yhtymäkohtia, mutta nyt olemmekin Suomessa, vaan samaa kolmiodraama, katolisuus ja naisen kuolema.