Naturistin Pariisi puhekielellä

Kuolema luotolla, Niin kauas kuin yötä riittää -kirjan jatko-osa vei minut yli sadan vuoden takaiseen Pariisiin. Kirja on vangitseva: synkkä ja ahdistava, mutta hurjissa käänteissään leikkisä, hauska ja mukaansatempaava.

Pariisissa asuu Ferdinard Passagen lasikattojen alla. Ferninard, Clémencen ja Augusten ainokainen, auttaa polion sairastuttamaa äitiään pitsikaupissa, käy koulussa kun käsketään ja yrittää kehitellä uraa liike-elämässä.

Clémence ja Auguste raatavat kuin siat ja puhuvat kuin pirulaiset. Kannustavan kotikasvatuksen vuosituhannella on vanhempien väkivaltainen, negatiivinen ja julma
kasvatusmetodi inhaa luettavaa. Vanhemmat näkevät Ferdinardissa todennäköisen murhaajan, varkaan, laiskurin ja raiskaajan. Parasta ottaa luulot pois pikkupojalta heti paikalla.

Mutta eihän sitä Ferninardia niin helpolla nitistetä. Viha ja epäoikeudenmukaisuus kalvavat sisintä aina vain kamalammin. Ikävät ennustukset toteuttavat itseään, kun poikarukka epäonnistuu työpaikoissaan pahansuopien esimieshen ja hyväksikäytön seurauksena. Ristiriidat räjähtävät liekkeihin isän ja pojan tappelussa, jossa Ferdinard on vähällä tappaa isänsä.
Ferdinardin pelastaa setä suojelusenkeli, Edouard-enonsa, joka järjestää pojalle uuren uran. Ferdinardista tulee keksijä Courtial des Pereiresin apulainen ja luotettu. Yhdessä järjestetään ilmapallolentoja, innostutaan sukeltamislaitteista, huijataan väkijoukkoja ja vararikon edessä paetaan maaseudulle viljelijöiksi. Courtialin vaimon lisäksi tilalle muuttaa myös epämääräinen joukko lapsia, kun duo keksii rahoittaa toimintansa perustamalla Uusi Rotu -sisäoppilaitoksen. Kuvaan sopii, ettei vekaroille opeteta mitään. Heistä kasvaa seudun kauhu, varasteleva lapsijoukkio, joka pitää isännät hengissä.

Huikeita tapahtumankäänteitäkin tärkeämpi syy kirjakolossin synnyttämään ahmintaefektiin [varoitan, niin siinä tulee käymään!] on Louis-Ferdinard Céline kieli. Céline oli ensimmäinen ranskalainen kirjailija, joka sai modernin slangin ja puhekielen kuulostamaan taiteelta. Kirjoittaessaan kirjan 1930-luvulla Céline rikkoi taatusti kaikki yläkulttuuriset kirjallisuuskonventiot.

Célinen henkilöitä kaikkein räävittömintä kieltä käyttää isä-Auguste. Hänen päivittäisissä vihanpuuskissaan ilotulitetaan kaikissa myrkyn väreissä.

Jos kirjallisuudessa yleensä innostutaan idealisoimaan Pariisia ja ranskalaista maaseutua, ei Céline taatusti sorru tähän. Hänen kuvaamansa aikakausi ja miljööt ovat inhottavia ja saastaisia. Kadut ja asunnot löyhkäävät, tilaa ei ole juuri nimeksikään, vessajutuistakin kelpaa kirjoittaa sivutolkulla. Céline ei ole edes realisti vaan perinpohjainen naturalisti.

Ennen kaikkea kirja on kuitenkin kehityskertomus, pessimistinen kuvaus ihmisen pyrkimysten turhuudesta. Sellainen tarina, jossa lapsuutta, poikaikää ja nuoruutta ei kehystetä kultakehyksiin.

Kommentit

  1. Ihanaa, että löysin blogisi! Luen itsekin melko paljon Keltaisen kirjaston kirjoja, joten on kiva lukea arvostelujasi niistä. Parhaillaan luen erittäin mukaansa tempaavaa Keltaisen kirjaston kirjaa, nimittäin alesta löytämääni Kim Echlinin Kadonneet-kirjaa. Suosittelen, vaikka en ole edes lukenut kirjaa vielä loppuun asti.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Törmäsin blogiisi sattumalta. Onneksi! Ideasi on niin absurdi ja mahdottoman tuntuinen, että siihen voi vain ihastua! Jos en olisi niin vannoutunut kotimaisen kirjallisuuden ystävä muun laatukirjallisuuden lisäksi, voisin minäkin tähän ruveta, ehkä... :) Olen kuullut, että jotku keräilevät Keltaisia, mutta että lukevat ne kaikki! Mielenkiintoista seurata, miten edistyt!

    VastaaPoista
  3. Absolutely whitelle kiitos arviosta. Echlinin Kadonneita en ole vielä lukenut.

    Kirsille voin kertoa, että olen jo ylittänyt puolen välin. Joskin Isoja K:ta on viime vuosina julkaistu sen verran paljon, että loppujen lukemisessa riittää työtä vuosiksi. Ja eihän tässä todellakaan mitään järkeä ole ;) Mutta samalla kun luen omia, aiempia postauksiani, muistan kirjan ohella aina myös jotain merkittävää sen aikaisesta elämästäni. Ja se tuntuu hienolta.

    VastaaPoista
  4. Esko Männynsalo sanoi....
    Löysin blogisi kun kun etsin kommentteja Claudelin Varjojen raportista.Se on minunkin mielestäni mahtava lukuelämys. Keltaisen kirjaston teoksista minulla on kaikki tänä vuonna julkaistuja lukuunottamatta ja olen myös lukenut ne. Yleensä korkeatasoisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Näistä poikkeuksista voisin mainita Moravian Minä ja hän teoksen, silloin kun sen kauan sitten luin en tietänyt mitään tyypistä nimeltä Berlusconi mutta kun nyt tiedän niin kirjahan kuvaa selvästi häntä! viime vuoden keltaisista suosittelen Mercierin Yöjuna Lissaboniin teosts, tosi upea kirja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com