Varsovassa, juutalaisgetton lähellä

Ahdistavaa lukea kirjaa, jonka nimeä ei ymmärrä. Miksi Alku eikä Loppu? Andrzej Szczypiorski käyttää tuttua, mutta ärsyttäväää, tekniikkaa. Nimi avataan vasta viimeisellä sivulla, viimeisessä kappaleessa.

Loppu olisi saattanut olla nimeksi liian ilmeinen. Sillä Alkukin, Szczypiorskin toinen iso K., sisältää tutun aiheen. Juutalaiskohtaloita toisessa maailmansodassa. Tällä kertaa Varsovassa.

Alulle silmiinpistävää on värikäs henkilömosaiikki. Pieni kirja on täytetty kymmenillä elämänkerroilla, joihin sota-aika viiltää "mustan, valottoman ja värittömän kuilun". Tässä siteeraan sinisilmäistä, joskin juutalaista, rouva Irma Seidenmania. Hänet ystäväketju pelastaa getton kynnykseltä.

Onneksi Alku ei ole tavanomainen episodiromaani toisiaan leikkaavine ihmiskohtaloineen. Alun ihmiset ovat sarja hiipuvia fragmentteja. Heistä osalle elämä päättyy gettoon, osa haistaa kuolemantuoksua getton ulkopuolella. Sisällä tai ei-sisällä, kuitenkin vaarallisen lähellä. Kuolema vai menetys -kirjan tärkein kumman kaa -kysymys. Vaikea vastata, surettaako enemmän ainoan ystävänsä ja rakkautensa menettävän Pawelekin kohtalo, vai perheensä kanssa kuolevan Heinion aivan liian lyhyeksi jäävä elämä.

En tiedä [enkä juuri nyt halua googlata], millainen kirjailija Szczypiorski on puolalaisille. Ainakin Puola tuoksuu ja tuntuu tässä kirjassa vahvasti ja ristiriitaisesti. Maa, jonka yli kaikki eurooppalaiset suurvallat kävelivät.

Ja mikä se Alku oli? No lapsi, jonka Israeliin asettuva Josia synnyttää. Ensin hän säikkyy ja kiroaa kohtunsa. Mutta onneksi lopulta tuntuu helpotus.

Ja sitä tunsin minäkin, kun tämä kirja loppui. Kun on lukenut kirjan yhdestä lähihistorian surullisimmasta aiheesta, mutta joka ei tämän kirjailijan kirjoittamana sittenkään enää liikuttanut tarpeeksi.

**

Luin muuten pari viikkoa sitten yhden tylsistyttävän kirjan. Taikalaatikkoa ei olisi ikinä julkaistu Isossa K:ssa, jos kirjailija sen takana ei olisi Günther Grass.

Eikä voi mitenkään olla totta, että Taikalaatikon on kirjoittanut sama kirjailijanero, jonka mielikuvituksesta ovat syntyneet hätkähdyttävä Kampela ja nokkela Peltirumpu. Taikalaatikon takana on väsähtänyt ja aavistuksen katkeroitunut isoisä. Kirjassa lapset yhdestä jos toisestakin avioliitosta muistelevat kaihoisasti Günther-isää, lapsuutta ja perhekuvia tallentaneen Marian Agfa-Boxia.

Lapset ajelehtivat vähän, etsivät paikkaansa pikkaisen ja kritisoivat isäänsä kohtuudella. Sellaisia lapsiahan kaikki haluaisivat. Mutta sellaisia kirjoja ei monikaan jaksa lukea.

Ilmeisesti kirjanen on ennen kaikkea perheystävä, Maria Raman muistomerkki. Suotakoon se hänelle.

Kehoitan pysymään kaukana Taikalaatikosta. Mikäli et ole kuin minä ja päättänyt lukea koko Isoa K:ta. Ja olenkin jo päässyt yli puolenväli, seuraava on numero 213!

Kommentit

  1. Miten houkuttava kirjan kansi onkaan: Gustav Klimtin yksi vaikuttavimmista töistä...ja aihekin on kiintoisa. Nyt en kuitenkaan taida tätä ottaa lukuun...

    Aivan samaa mieltä Taikalaatikosta. Spulia kuoriessa en ole lukenut, mutta Kampela ja Peltirumpu olivat 'etwas'.

    VastaaPoista
  2. Kiva saada sinulta Leena kommentti pitkästä aikaa!
    Vai oli kannessa Klimtiä. Mikähän taulu se on? Kansilehdellä ei kerrota kansikuvasta mitään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Keltaiset kiitokset kommentistasi.

Susanna Rautio Goodreadsissä

Susanna's books

Sons and Lovers
it was amazing
Jos ottaisin jonkun kirjan autiolle saarelle, se olisi tämä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja sen jälkeen useasti suomeksi ja englanniksi. Se on todella harvinaista. En yleensä lue kirjoja uudelleen. 19-vuotiaana samaistui...

goodreads.com