Antonio Tabucchin kirjassa kertoo Pereira. Tällainen hän on: ikääntyvä, paksumahainen, sydänvaivainen leskimies, joka toimittaa kulttuurisivua Lissabonilaiseen.Pereira kertoo silmätavaavasta kesästä 1938. Kulttuurisivun päätoimittaja hakee avustajaa kirjoittamaan nekrologeja. Lupaavan toimittajanalun sijaan Pereira tapaa nuoret nationalistiaktivistit Monteiro Rossin ja Martan.
Pariskunta toimittaa Pereiralle muutaman nekrologitekeleen, jotka päätyvät pöytälaatikkoon. Lapseton Pereira kiinnostuu nuorista, alkaa avustaa Monteiro Rossia taloudellisesti ja kohta jo auttaa Rossin värväriserkkua.
Tabucchi antaa Pereiran kertoa, kuinka Lissabanoniin kiinnikasvanut kulttuuritoimittaja vähitellen avaan silmänsä, alkaa nähdä fasistitodellisuuden painolastin, vaihtaa puolta ja päätyy pakolaiseksi Ranskaan. Sitä ennen jännitetään Monteiro Rossin kohtaloa ja sitä, saako Pereira fasistihallinnosta kertovan uutisensa läpi ennakkosensuurista.
Koska en tiennyt kirjasta mitään, luulin aluksi lukevani tylsistyneen vanhapoikaelämän satiiria. Mutta kirja vei mukanaan, kun se paljastuikin poliittiseksi jännäriksi. Omeletteja ja sitruunamehua mässyttelevästä Pereirasta kuoriutui rohkea sankaritoimittaja. Jolla oli painokasta sanottavaa muillekin kuin vaimovainajansa valokuvalle.
Jälkipuheessa Tabucchi kertoi tavanneessa Pereirassa vuonna 1992 henkilön, joka etsi tekijää. Tekijä löytyi Tabucchista, joka kirjoitti tarinan kokoon kahdessa kuukaudessa.
Tämä kirja on todella hieno! Itselleni kävi aivan samoin kuin sinulle: ihmettelin alkua ja sitten tempauduin mukaan. Omituista sen sijaan oli se, että en enää ajan myötä muistanut laisinkaan kirjan sijoittuvan Portugaliin. Oletko lukenut kirjailijan muuta tuotantoa?
VastaaPoistaOlen lukenut Pieniä yhdentekeviä väärinkäsityksiä, enkä pitänyt siitä yhtään. Pitkästyin, muuta en juuri enää muista.
VastaaPoistaHei sinä kiva blogi! Voit noutaa blogistani palkinnon ja haasteen!
VastaaPoista